Lämmin alkukesä piristi juomien myyntiä, vedet ja energiajuomat maistuivat – kallis kahvi jäi hyllyyn

Päivittäistavarakaupan juomamyynnissä vuoden 2026 toisella neljänneksellä näkyivät sekä kuluttajien muuttuvat mieltymykset että hintojen ja sään vaikutukset. Alkoholittomien juomien osalta kasvoi erityisesti vesien ja ns. muiden alkoholittomien juomien myynti. Alkoholijuomissa myynti kasvoi etenkin juomasekoituksissa ja alkoholittomissa oluissa. Tiedot käyvät ilmi päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtaisesta myyntitilastosta.

Tänä vuonna kevät ja alkukesä olivat viime vuotta lämpimämpiä, mikä osaltaan tuki erityisesti virvoitusjuomien, vesien ja muiden virkistävien juomien kysyntää. Alkoholittomia juomia myytiin päivittäistavarakaupassa huhti-kesäkuussa noin 555 miljoonalla eurolla ja alkoholijuomia noin 526 miljoonalla eurolla.

– Juomissa nähdään sama ilmiö kuin muussakin päivittäistavarakaupassa: kuluttajat tekevät aktiivisia valintoja hintojen, tarpeiden ja elämäntapojen perusteella. Lisäksi säällä on juomien myyntiin poikkeuksellisen suuri vaikutus, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen sanoo.

Vesien ja energiajuomien suosio kasvussa

Alkoholittomien juomien suurin tuoteryhmä oli Muut alkoholittomat juomat, joka sisältää muun muassa energiajuomat sekä maustetut kivennäis- ja lähdevedet. Tuoteryhmän myynnin arvo kasvoi yli 11 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös muiden vesien myynti kasvoi huomattavasti, yli 22 prosenttia vuoden takaisesta.

Kahvin myynnin arvo sen sijaan sukelsi 23 prosenttia vuoden takaisesta. Syynä oli ennen kaikkea myydyn määrän lasku. Kuluttajat reagoivat kahvin korkeaan hintaan ostamalla vähemmän.

Alkoholittomien juomien hintataso oli huhti-kesäkuussa keskimäärin lähes seitsemän prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin, mihin vaikutti huhtikuun alussa voimaan tullut virvoitusjuomaveron korotus. Hintojen nousu piti alkoholittomien juomien myynnin arvon kasvussa, vaikka useissa tuoteryhmissä myyty määrä laski.

Keskiolut säilytti asemansa

Alkoholijuomissa keskiolut piti edelleen paikkansa suurimpana tuoteryhmänä. Keskiolutta (vahvuudeltaan 3,6–4,7 %) myytiin huhti-kesäkuussa noin 236 miljoonalla eurolla ja vahvoja oluita (yli 4,7 %) noin 81 miljoonalla eurolla, joten vahvojen oluiden osuus jäi alle neljännekseen koko päivittäistavarakaupan olutmyynnistä.

Alkoholijuomissa myynti kasvoi eniten (17 %) tuoteryhmässä Muut alkoholijuomat, johon kuuluvat esimerkiksi long drinkit ja hard seltzerit. Rypäleviinien ja alkoholittomien oluiden myynti kasvoi yli 10 prosenttia vuoden takaisesta.

– Juomamarkkina on tällä hetkellä hyvin monipuolinen. Kuluttajat etsivät uusia vaihtoehtoja, mutta samalla perinteiset tuoteryhmät säilyttävät vahvan asemansa, Loikkanen toteaa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, PTY, tuula.loikkanen@pty.fi, p. 040 922 0750
Viestintäpäällikkö Mari Mattila, PTY, mari.mattila@pty.fi, p. 040 184 8815

Päivittäistavaroiden myynnin arvon rakennetta ja muutoksia kuvaavassa tilastossa ovat mukana PTY:n jäsenyritykset SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, Reitan Convenience Finland, Minimani ja M-ketju.

Vuoden 2026 alusta lähtien aineistojen luokituksessa käytetään päivitettyä COICOP2018-luokitusta. Eri tuoteryhmien tarkat sisällöt löytyvät excel-tiedoston välilehdeltä ’coicop_luokat’.

Jaa julkaisu