Suomessa on Pohjoismaiden kallein lääkejakelu
Tuoreet pohjoismaisia lääketaksamalleja vertailevat simuloinnit näyttävät selvästi, kuinka Suomen apteekkitalous ja taksamalli käyvät kalliiksi. Apteekkiuudistuksella saataisiin jopa satojen miljoonien eurojen säästöt suomalaiselle kuluttajalle ja yhteiskunnalle.
Suomalaiset maksavat muita pohjoismaalaisia enemmän lääkkeistään, kertoo eilen julkaistu THL:n, Fimean ja Kelan yhteistyönä tehty esiselvitys. Norjan, Ruotsin ja Tanskan apteekkien taksamallit ovat edullisempia yhteiskunnalle ja lääkkeiden käyttäjälle kuin nykyinen Suomen malli.
Sosiaali- ja terveysministeri Anna-Kaisa Pekonen (vas.) kertoi tuoreeltaan, miten tarvitsemme apteekkitaloutta koskevan kokonaisuudistuksen, jotta lääkehoidon kasvavia kustannuksia lääkkeiden käyttäjille ja yhteiskunnalle voidaan hillitä.
– Aiemmin lääkealan arvostetuilla asiantuntijoilla teettämämme lääkejakeluselvitys kertoi samaa kuin ministerin johtopäätökset THL:n simuloinneista: lääkejakelu olisi hoidettavissa nykyistä järkevämmin. Uudistukset on tehtävä potilaan ja yhteiskunnan tarpeista lähtien. Hienoa, että lääkeasioista vastaava ministeri aikoo puuttua asiaan, jotta suomalaisten ei enää kauaa tarvitse maksaa ylihintaa lääkkeistään. Kannustamme ministeriä vauhdittamaan hallitusohjelmassakin olevaa lääkealan uudistamisen valmistelua kevään aikana, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.
Lääkejakelua on merkittävästi uudistettu muissa Pohjoismaissa 2000-luvulla. Siten ei ole yllätys, että muiden Pohjoismaiden taksamallit ovat edullisempia tapoja järjestää lääkejakelu kuin Suomen malli. THL:n selvityksen mukaan vertailumaissa apteekkien katteet ovat jopa 200 miljoonaa euroa vähemmän.
Apteekkijärjestelmämme uudistustarve on tunnistettu laajasti jo pitkään. Päivittäistavarakauppa teetti riippumattomalla asiantuntijatyöryhmällä selvityksen vuonna 2018. Siinä annetaan suuntaviivoja, miten lääkejakelun uudistus olisi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta parasta toteuttaa. Lääkejakelusta on tehty lukuisia selvityksiä, joten kokonaisuudistus olisi toteutettavissa nopeallakin aikataululla. Uudistuksella voidaan edullisempien lääkkeiden lisäksi parantaa apteekkipalveluiden saatavuutta ja luoda uusia työpaikkoja alalle.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 0400 688 708
Projektipäällikkö Lyydia Ylönen, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 044 591 0812
Liite: Apteekkitoiminnan uudistamisen suuntaviivat, Lääkejakeluselvityksen loppuraportti, 2018
Korjattu klo 12.54 lause: ”THL:n selvityksen mukaan vertailumaissa apteekkien katteet ovat jopa 200 miljoonaa euroa enemmän.” po. vähemmän.