Päivittäistavaroiden vähittäismyynti laski toukokuussa 0,4 % vuodentakaisesta

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvoksi toukokuussa kirjattiin 1 406,1 miljoonaa euroa, mikä oli 0,4 prosenttia viime vuoden toukokuuta vähemmän.

Päivittäistavarakaupan hintaindeksin* mukaan kaikkien päivittäistavaroiden hinnat laskivat toukokuussa 0,5 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat laskivat 1,5 prosenttia vuodentakaisesta, kun taas alkoholijuomien sekä tupakan hinnat nousivat 3,0 prosenttia viime vuoden toukokuusta. Käyttötavaroiden hinnat pysyivät lähes vuodentakaisella tasollaan, kun nousua edellisvuoden toukokuusta kertyi 0,1 prosenttia. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos** eli inflaatio hidastui toukokuussa 0,8 prosenttiin, kun se huhtikuussa oli 1,1 prosenttia. Inflaation hidastumiseen vaikutti erityisesti vihannesten halpeneminen.

– Elintarvikkeiden hinnat halpenivat jo toista kuukautta peräkkäin. Toukokuun lasku 1,5 % on huomattava ja kuluttajien kannalta positiivinen asia. Toivottavasti myös myyntivolyymit kääntyisivät vihdoin nousuun, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.

Päivittäistavaroiden myynti väheni toukokuussa pienimmissä myymälätyypeissä. Suurinta myynnin lasku oli pienissä supermarketeissa, joiden myynti väheni 4,0 prosenttia sekä pienmyymälöissä, joiden myynti supistui 3,9 prosenttia vuodentakaisesta. Valintamyymälöissäkin laskua viime vuoden toukokuusta kertyi 2,0 prosenttia. Suurten supermarkettien myynti sen sijaan kasvoi 2,5 prosenttia vuotta aiemmasta ja hypermarkettien myynti puolestaan pysyi edellisvuoden lukemissa.

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi 1,2 prosenttia tammi-toukokuussa

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi kuluvan vuoden tammi-toukokuussa 1,2 prosenttia viime vuodesta. Voimakkainta myynnin kasvu oli suurissa supermarketeissa, joissa lisäystä edellisvuodesta kertyi 2,9 prosenttia. Pienmyymälöissä kasvua edellisvuoden tammi-toukokuusta kertyi 1,5 prosenttia ja hypermarketeissakin 1,2 prosenttia. Sen sijaan pienissä supermarketeissa sekä valintamyymälöissä myynti supistui vertailuajankohdastaan: pienten supermarkettien myynti väheni 0,8 prosenttia ja valintamyymälöiden 0,2 prosenttia vuotta aiemmasta.

Kaikkien päivittäistavaroiden hinnat kallistuivat vuoden 2014 tammi-toukokuussa 1,0 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 0,8 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 0,1 prosenttia edellisvuoden tammi-toukokuusta.

Eniten hinnat kohosivat alkoholijuomien sekä tupakan osalta, kun lisäystä viime vuodesta kertyi 2,8 prosenttia.

Vuoden 2014 toukokuussa oli 25 arkimyyntipäivää**** eli saman verran kuin edellisvuodenkin toukokuussa, kun taas tammi-toukokuussa 2014 oli yksi arkimyyntipäivä edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän.
?
Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.***

*Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.

**Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jossa hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain. Tilastokeskus on uudistanut tammikuun 2014 alusta kuluttajahintaindeksin hyödykekorin ja painorakenteen.

***Arvonlisäveroa korotettiin 1.1.2013 alkaen, jolloin yleinen verokanta nousi 24 prosenttiin ja elintarvikkeiden arvonlisävero 14 prosenttiin.

****Arkimyyntipäiviin luetaan kalenterikuukauden arkipäivät (maanantai–lauantai) pl. arkipyhät. Toukokuussa arkipyhiä olivat 1.5.2014 ja 29.5.2014.

Korjaus 11.8.2014: Hintaindeksiä on korjattu kokonaishintaindeksin osalta.

Lisätietoja:
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708  
Tilastokeskus, aktuaari Tiina Talvio p. 029 551 2698

Liitteet:

  • Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin kehitys myymälätyypeittäin toukokuussa 2013 ja 2014 kuvioina ja taulukkoina (pdf)
Jaa julkaisu