Mistä puhumme, kun puhumme reiluista pelisäännöistä?

Elintarvikemarkkinalain uudistuksesta käytävä keskustelu on tarpeellinen ja perusteltu. On hyvä, että ruokaketjun toimivuuteen, neuvotteluasemiin ja luottamukseen kiinnitetään huomiota. Mutta mitä oikeastaan tarkoitetaan, kun puhutaan “reiluista pelisäännöistä”?

Suomalainen ruokaketju on muuttunut – kuten koko muu elinkeinoelämä. Markkinoiden keskittyminen ei ole kaupan erityispiirre, vaan seurausta toimintaympäristöstä vähäväkisessä, pinta-alaltaan laajassa maassa. Riittävä koko on edellytys sille, että palvelut voidaan tuottaa tehokkaasti ja koko maan kattavasti.

Kolmen suuren toimijan malli ei ole poikkeus. Samanlaisia rakenteita näkee pankkisektorilla, vakuutusalalla, lihateollisuudessa, panimoalalla ja metsäteollisuudessa. Malli mahdollistaa investoinnit, kilpailukykyiset hinnat ja kannattavan toiminnan myös harvaan asutussa maassa – ja se on meidän todellisuutemme.

Viranomaisten huomiot keskustelusta

Keskustelussa on kuultu väitteitä, että kauppa on esittänyt vain skenaarioita pahimmasta mahdollisesta tulevaisuudesta eivätkä kaupan argumentit pidä paikkaansa. Kuitenkin monet ongelmakohdat, joita kauppa on nostanut esiin, ovat myös viranomaisten tunnistamia: näkemyksensä ovat esittäneet Kilpailu- ja kuluttajavirasto, oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, markkinaoikeus, Kuluttajaliitto ja lainsäädännön arviointineuvosto.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on esimerkiksi useissa yhteyksissä todennut, että kaupan omat merkit lisäävät kilpailua ja alentavat kuluttajahintoja. Nyt ehdotettu sääntely toimisi päinvastoin: omia merkkejä koskevat kiellot ja rajoitukset lisäisivät markkinoille tulon esteitä, vahvistaisivat kansainvälisten brändien neuvotteluvoimaa, supistaisivat valikoimaa ja vähentäisivät hintakilpailua johtaen jopa hintojen nousuun.

Huoli ei ole yksittäisen toimialan retoriikkaa. Se liittyy laajempaan kysymykseen: sääntelyä ollaan laajentamassa ilman, että nykyisen lainsäädännön toimivuutta ja vaikutuksia on arvioitu kokonaisvaltaisesti. Esitetty sääntely on erittäin epäselvää, eivätkä toimijat ymmärrä miten heidän tosiasiassa edellytetään muuttavan toimintaansa.

Miksi nykyinen lainsäädäntö ei riitä ratkaisemaan esitettyjä ongelmia?

Liikesalaisuuksien väärinkäyttö, uhkailu ja kiristys ovat vakavia väitteitä. Niihin voidaan puuttua jo nykyisellä lainsäädännöllä. Myös oikeusministeriö on tuonut tämän esiin lausunnossaan kysyen perusteluita sille, miksi nykylainsäädäntö ei riitä ratkaisemaan esitettyjä ongelmia.

Ennen uusien velvoitteiden säätämistä olisi perusteltua selvittää, miksi nykyiset keinot eivät ole johtaneet tutkintoihin tai ratkaisuihin – onko ongelma lainsäädännössä vai sen soveltamisessa? Lainsäädäntöä on kuitenkin muutettu jo kuusi kertaa sen voimaantulon, vuonna 2019, jälkeen.

Elintarvikemarkkinalakiin esitetään nyt muun muassa kosto-olettamaa kaupallisia kostotoimia koskevan pykälän yhteyteen. Tämä on hyvin poikkeuksellista sääntelyä, etenkin tilanteessa, jossa valtuutettu ei ole julkaissut yhtään tutkittua ja todettua kostotoimenpidettä. Käytännössä siis oletetaan, että kauppa lähtökohtaisesti toimii väärin.

Kosto-olettama ei myöskään poista tavarantoimittajien väitettyä pelkoa ongelmien esiin tuomisesta, sillä säädös lähtökohtaisesti edellyttää, että tavarantoimittajan yhteydenotto valtuutettuun on tullut kaupan tietoisuuteen, ja sen jälkeen on toteutettu tai uhattu toteuttaa kaupallinen kostotoimi. Ilmoitus valtuutetulle on siis uskallettava tehdä kosto-olettamasta huolimatta.

Elintarvikemarkkinavaltuutetulla on oikeus ja velvollisuus tutkia oma-aloitteisesti

Elintarvikemarkkinavaltuutettu on toiminut jo useita vuosia, mutta valtuutetun toimisto ei ole julkistanut yhtään ratkaisua esitettyihin väärinkäytöksiin liittyen. Valtuutetun kyselyt alkutuottajille ja elintarviketeollisuuden yrityksille eivät myöskään ole johtaneet tutkintaan. Virossa sen sijaan on käynnistetty tutkinta vastaavan kyselyn perusteella esiin tuotujen ongelmien takia. Tutkinnalla halutaan selvittää, ovatko kyselyssä esiin nostetut ongelmat todellisia vai pelkkiä väittämiä.

Elintarvikemarkkinavaltuutetulla on oikeus ja velvollisuus tutkia väitettyjä ongelmia oma-aloitteisesti. Hän voi myös käsitellä asioita anonyymisti, jos pelko kostotoimista estää yrityksiä toimimasta.

On perusteltua kysyä: pitäisikö painopiste olla valtuutetun toiminnan aktiivisessa hyödyntämisessä ennen uuden lainsäädännön ja uusien toimivaltuuksien luomista? Tulokset – tai niiden puuttuminen – tulisi tuoda avoimesti julki. Jos ongelmia ei ole, sekin on tärkeä viesti koko ketjulle.

Tieto on koko ketjun asia – ei yksin kaupan

Keskustelussa tiedon kulusta ruokaketjussa keskitytään usein vain kauppaan. Todellisuudessa kotimaisella elintarviketeollisuudella on kattava tieto kaikkien kaupparyhmien myynnistä, kun taas kaupalla on näkyvyys vain omaan toimintaansa. Teollisuus solmii noin 98 prosenttia alkutuotannon sopimuksista, kaupan osuus on vain kaksi prosenttia. Jos tieto ei kulje alkutuotantoon, ongelmaa ei ratkaista säätämällä uusia velvoitteita vain yhdelle ketjun osalle. Kauppa voi toki ottaa tässä aktiivisempaa roolia, jos teollisuus ei halua alkutuottajalle tietoa antaa.

Jatkuva lain muuttaminen heikentää ennakoitavuutta

Elintarvikemarkkinalakia on muutettu kuusi kertaa kuuden vuoden aikana. Tämä tekee lain tulkinnasta epäselvää ja heikentää ennakoitavuutta. Esimerkiksi muutama vuosi sitten tehty palautuksia koskeva muutos on edelleen epäselvä käytännössä. Kaupan ehdotus odottaa EU:n UTP-direktiivin uudistusta ja tehdä kansalliset muutokset samalla kertaa on perusteltu. Yhtenäinen kokonaisuus lisäisi oikeusvarmuutta ja sääntelyn uskottavuutta. Ruotsissa on päätetty tehdä näin.

Reilut pelisäännöt eivät ole raha-asioita

Monissa keskusteluissa “reiluuden” katsotaan merkitsevän sitä, miten raha jakautuu elintarvikeketjussa. Fakta on, että siihen lakimuutoksella ei voida puuttua. Lakimuutos puuttuu siihen, millaisia sopimuksia osapuolet tekevät.

Private label -tuotteet ovat kuluttajille edullinen vaihtoehto ja keskeinen keino tukea erityisesti pienituloisten kotitalouksien ostovoimaa. Niiden rajoittaminen voisi mahdollisesti nostaa hintoja, kaventaa valikoimaa ja heikentää kotimaisen elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksiä.

Private label -tuotteiden osuus koko päivittäistavaramyynnistä Suomessa on vain noin 25 prosenttia, ja ne keskittyvät peruselintarvikkeisiin kuten vesi, banaani, jauhot, tuore liha tai kananmunat, eivät pitkälle jalostettuihin tuotteisiin, joissa brändin merkitys korostuu.

Toimiva markkina syntyy luottamuksesta

Lopulta kyse on luottamuksesta, ennakoitavuudesta ja tasapuolisista ehdoista. Reilu markkina ei synny jatkuvasti muuttuvasta ja yksipuolisesti kohdistetusta sääntelystä. Uudistusten on oltava huolellisesti arvioituja, oikeasuhtaisia ja pitkäjänteisiä, ja niiden vaikutuksia on seurattava, jotta suomalainen ruoka voi menestyä kilpailussa ja kuluttaja saa valita vapaasti.

Lue myös:

PTY:n kommentit elintarvikemarkkinalakiin ehdotettuihin muutoksiin ja lainsäädännön arviointineuvoston lausuntoon esityksestä

PTY:n lausunto elintarvikemarkkinalakiin ehdotettavista muutoksista