Kaupan ruokahävikki väheni jälleen
Päivittäistavarakaupan ruokahävikki pieneni viime vuonna entisestään ja oli tarkkaan ottaen 0,92 prosenttia kokonaismyyntivolyymista. Menekinhallinta, ennustejärjestelmät ja myymälöiden päivittäiset käytännön ratkaisut tuottavat tulosta. Kaupan ruokahävikki on vähentynyt yli 40 prosenttia vuodesta 2018.
Tällä viikolla vietettävä Hävikkiviikko muistuttaa jälleen ruoan olevan liian arvokasta hukattavaksi. Tänä vuonna nostetaan esiin erityisesti satokausiajattelu. Kun ruoan arvostus näkyy arjen valinnoissa, syntyy vähemmän hukkaa ja koko alkutuotannosta kuluttajaan ulottuvan ruokaketjun resursseja käytetään fiksummin.
Kauppa on mukana puolittamassa ruokahävikkiä vuoteen 2030 mennessä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Luonnonvarakeskus Luken laskelmien mukaan vuonna 2025 päivittäistavarakaupan myymälöiden läpi virtaavista elintarvikkeista ruokahävikiksi päätyi tarkalleen ottaen 0,92 prosenttia. Vuonna 2018 hävikin osuus oli vielä 1,6 prosenttia. YK:n tavoite ruokahävikin puolittamisesta on kaupan osalta jo lähellä.
Kuluttajalle näkyvimpiä ruokahävikin vähentämisen keinoja ovat alennetut tuotteet, hävikkihyllyt ja -kassit sekä ylijäämää hyödyntävät tuoteinnovaatiot. Suuri osa työstä tehdään kuitenkin jo ennen kuin tuotteet tulevat kaupan hyllyille. Myynnin ennusteet ja toimiva logistiikka ratkaisevat, kuinka hyvin kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Ajantasaiset järjestelmät tukevat työtä, jossa myös kaupan henkilöstön ammattitaidolla on iso merkitys.
Kotona hävikkiä voi ehkäistä tarkistamalla kaappien sisällön ennen kauppaan lähtöä, suunnittelemalla aterioita etukäteen ja käyttämällä lähimpänä päiväystä olevat tuotteet ensin. Myös päiväysmerkintöjen ero on hyvä muistaa: viimeinen käyttöpäivä liittyy tuotteen turvallisuuteen, parasta ennen -päiväys kertoo ensisijaisesti laadusta.
– Alle prosentin hävikkiosuus on kaupalta hieno tulos, mutta jokainen säästetty kilo on edelleen tärkeä. Kauppa huolehtii osaltaan siitä, että mahdollisimman suuri osa tuotetusta ruoasta päätyy myyntiin, mutta myös kuluttajan valinnoilla on väliä. Esimerkiksi satokauden sesonkituotteiden suosiminen auttaa vähentämään hävikkiä koko ruokaketjussa, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä sanoo.
Luken vuodelta 2024 olevien tietojen mukaan vähittäis- ja tukkukaupan osuus koko elintarvikeketjussa syntyvästä ruokahävikistä on noin 13 prosenttia, sama osuus on elintarviketeollisuudella. Ravitsemuspalveluissa syntyy noin 19 prosenttia hävikistä ja alkutuotannon osuus on noin 10 prosenttia. Eniten ruokaa menee hukkaan kotitalouksissa, kotona syntyy noin 45 prosenttia koko ruokaketjun ruokahävikistä.
– Kaupan ruokahävikin väheneminen on vahva näyttö pitkäjänteisestä työstä. Samanlaista määrätietoisuutta tarvitaan nyt koko ruokaketjussa erityisesti kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseksi, tutkija Inkeri Riipi Lukesta painottaa.
Hävikkiviikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Hävikkiviikon järjestää Kuluttajaliitto.

Kuva 1: Päivittäistavarakaupan myymälöiden ja niitä palvelevan tukkukaupan ruokahävikkiprosentit tuoteryhmittäin ja yhteensä 2018–2025 (Luke).

Kuva 2: Päivittäistavarakaupan myymälöiden ja niitä palvelevan tukkukaupan ruokahävikkiprosentti kokonaismyyntivolyymista (ei sis. ruoka-apua)(PTY).