Päivittäistavarakauppa ry hakee valmiuspäällikköä
Valmiuspäällikkö, Päivittäistavarakauppa ry, Kauppa- ja jakelupooli
Päivittäistavarakauppa ry (PTY) hakee päätoimista valmiuspäällikköä koordinoimaan toimialan yhteistä varautumistyötä sekä toimimaan huoltovarmuusorganisaation kauppa- ja jakelupoolin poolisihteerinä. Valmiuspäällikkö suunnittelee, valmistelee ja organisoi päivittäistavarakaupan ja -jakelun huoltovarmuuden kehittämistä yhdessä toimialan yritysten, Huoltovarmuuskeskuksen, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Hän myös huolehtii poolisihteerinä kauppa- ja jakelupoolin hallinnollisista tehtävistä.
Tehtävä on vakituinen. PTY:n toimisto sijaitsee Helsingin Etelärannassa. Tehtävän edellyttäessä itsenäistä mutta verkostoja hyödyntävää työskentelyotetta, sitä on mahdollista toteuttaa hybridityönä. Työ edellyttää ajoittain myös matkustusta, pääasiassa kotimaassa.
Etsimme henkilöä, jolla on vähintään 5 vuoden työkokemus kaupan alalta, muualta elintarvikeketjusta tai kokonaisturvallisuuteen liittyvistä tehtävistä. Laajat verkostot ja huoltovarmuustoiminnan sekä logistiikan hyvä tuntemus ovat tarpeellinen lisä. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä hyödyntää verkostoja sekä tuottaa erilaisia materiaaleja. Erinomainen suomen kielen ja sujuva englannin kielen taito ovat tehtävässä välttämättömiä – ruotsin kielen taito on eduksi. Koulutusvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto, ajokortti sekä kokemusta riskienhallinta-, valmius- tai varautumistehtävistä. Hakijalle tehdään turvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726 / 2014).
Tarjoamme valmiuspäällikölle näköalapaikan toimialan huoltovarmuuden ja yhteistyöverkostojen kehittämiseen. Henkilöstöetuihimme kuuluvat liikunta- ja ateriaedut sekä laajat työterveyshuollon palvelut.
Pyydämme toimittamaan hakemukset palkkatoiveineen 12.5.2023 mennessä osoitteeseen:
terhi.karunka@pty.fi.
Kauppa- ja jakelupooli
Kauppa- ja jakelupooli on yksi valtakunnallisen huoltovarmuusorganisaation elintarvikehuollon sektorin kolmesta poolista. Pooli on osa Päivittäistavarakauppa ry:n organisaatiota ja tekee kiinteää yhteistyötä sekä kaupan alan yritysten että viranomaisten kanssa.
Kauppa- ja jakelupoolin tehtävänä on yhdessä alan yritysten kanssa seurata, suunnitella ja valmistella oman alansa huoltovarmuuden kehittämistä. Yleisenä tehtävänä on ylläpitää huoltovarmuuden kannalta kriittisten yritysten rekisteriä, ohjata ja seurata oman alansa yritysten varautumista ja järjestää koulutus- ja harjoitustilaisuuksia. Pooli muodostaa oman toimialansa huoltovarmuuden tilannekuvan ja tekee esityksiä tarvittavien kehittämishankkeiden toimeenpanosta.
Poolin tavoitteena on turvata päivittäistavarahuollon edellyttämien jakelujärjestelmien ja elintarvikehuollon toimivuus erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa yhteistyössä elintarvikehuoltosektorin muiden poolien ja viranomaisten kanssa.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
Lauri Kulonen
Valmiuspäällikkö, kauppa- ja jakelupooli, Päivittäistavarakauppa ry
etunimi.sukunimi@pty.fi, p. 040 419 9309
Kari Luoto (puhelinaika pe 5.5. klo 13–15)
Toimitusjohtaja, Päivittäistavarakauppa ry
etunimi.sukunimi@pty.fi, p. 0400 688 708