Kauppa on kasvun avain -kiertue Turussa: kasvua, työtä ja turvallista arkea

Kaupan alan liittojen yhteinen Kauppa on kasvun avain -keskustelutilaisuuksien sarja eteni Turkuun 21. syyskuuta. Alueella toimivat kaupan yritysten edustajat ja varsinaissuomalaiset kansanedustajat keskustelivat muun muassa siitä, miten kauppa luo kasvua, työtä ja alueellista elinvoimaa, ja millaisia päätöksiä kaupan yritykset tarvitsevat voidakseen investoida, uudistua ja palvella asiakkaita myös tulevaisuudessa.

Tilaisuuden pääviesti kiteytyi neljään kasvun edellytykseen: kotimaista kysyntää tukevaan verotukseen, uudistumista vauhdittavaan elinkeinopolitiikkaan, toimiviin ja kilpailtuihin markkinoihin sekä kestävään ja turvalliseen yhteiskuntaan.

Päivittäistavarakaupan näkökulmaa tilaisuuteen toi turkulaisen K-Citymarket Länsikeskuksen kauppias Juha Jylli, joka kuvaili puheenvuorossaan, miten kasvu näkyy asiakasvirroissa, työllisyydessä ja palvelujen kehittämisessä.

Kasvua ei kuitenkaan synny ilman yritysten mahdollisuutta investoida ja uudistaa toimintaansa. Jylli nosti esiin sääntelyn ja lupaprosessien yrityksille aiheuttaman työmäärän. Hallinnollisiin velvoitteisiin käytetty aika ja resurssit ovat pois liiketoiminnan, palvelujen ja uusien toimintamallien kehittämisestä. Yritysten toimintaympäristön tulisikin olla mahdollisimman ennakoitava ja kannustava.

Kaupan turvallisuuden heikkeneminen vaikuttaa sekin kilpailukykyyn. Jyllin mukaan järjestyshäiriöt ja väärinkäytökset ovat lisääntyneet merkittävästi. Turvallisuuteen liittyviin kustannuksiin ja resursseihin on jouduttu panostamaan lähes kaksinkertainen määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kaupat tarvitsevat tehokkaita keinoja toistuvaan häiriökäyttäytymiseen ja rikkomuksiin puuttumiseksi, Jylli korosti.

Tilaisuuden keskiössä oli päättäjäpaneeli ”Kaupasta kasvua Varsinais-Suomeen”, jossa keskusteltiin kaupan merkityksestä alueellisen kasvun ja työllisyyden vauhdittajana, investointeja tukevista ratkaisuista sekä siitä, miten alueelliset erityiskysymykset tulisi huomioida päätöksenteossa.

Paneelissa keskustelivat kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut Pauli Aalto-Setälä (Kok.), Eeva-Johanna Eloranta (SDP), Timo Furuholm (Vas.) ja Vilhelm Junnila (PS).  Keskustelua veti Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Rami Nieminen.

Pauli Aalto-Setälä kiteytti näkemyksensä paneelissa sanoihin ”Kauppa pelastaa Suomen”. Kaupan merkitys perustuu hänen mukaansa erityisesti alan mittavaan työllistävään vaikutukseen. Kauppa tarjoaa työpaikkoja eri puolilla Suomea, luo monelle nuorelle väylän työelämään ja pitää yllä kuluttajien päivittäin tarvitsemia palveluja.

Tilaisuuden lopuksi päästiin tutustumaan uudistuneeseen Prisma Wiklundiin. Turun Osuuskauppa on yksi Varsinais-Suomen suurista yksityisistä työllistäjistä: sen palveluksessa on yli 2 500 ihmistä ja kauppa palvelee noin sadassa toimipaikassa.

Turun Osuuskaupan yritysturvallisuuspäällikkö Elias Ukkonen ja Prisma-johtaja Tanja Korhonen esittelivät kaupan arkea lastauslaiturilta verkkokaupan noutopisteelle ja pullohuoneeseen. Kierros konkretisoi, miten monesta toiminnosta moderni päivittäistavarakauppa koostuu.

Keskustelutilaisuuksien sarjan järjestävät yhteistyössä Kaupan liitto, Päivittäistavarakauppa ry, Autoalan KeskusliittoErikoiskaupan liitto ETU  ja Teknisen Kaupan Liitto.

Tilaisuuksia järjestetään Seinäjoella, Turussa, Lempäälässä, Kuopiossa ja Oulussa toukokuun 2026 ja helmikuun 2027 välillä. Tavoitteena on löytää konkreettisia ratkaisuja, joilla kaupan alan toimintaedellytyksiä ja kasvua voidaan vahvistaa eri puolilla Suomea. Samalla halutaan varmistaa, että alan erityiskysymykset huomioidaan tulevassa poliittisessa päätöksenteossa.

Tutustu myös tavoitteisiimme hallitusohjelmaan vaalikaudelle 2027-2031:

Päivittäistavarakauppa: Ruoan hinta koskee kaikkia – Päivittäistavarakauppa korostaa hallitusohjelmatavoitteissaan ostovoimaa, kasvua ja verotuksen ennakoitavuutta

Kaupan ala: Ensi vaalikaudella tarvitsemme toimia ostovoiman ja työllisyyden vahvistamiseksi

Jaa julkaisu