Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain 14 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja rahapelilain 28 §:n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain 14 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja rahapelilain 28 §:n muuttamisesta
Päivittäistavarakauppa ry (PTY) kiittää mahdollisuudesta lausua otsikkoasiassa ja esittää näkemyksenään seuraavaa:
Kannatamme esitettyä muutosta rahapika-arpojen ostamisen lahjoitustarkoituksessa sallimiseksi. Näiden ns. raaputusarpojen lahjaksi ostaminen oli aiemmin laajasti hyväksytty osa suomalaista lahjakulttuuria, kunnes siirryttäessä tunnistettuna pelaamiseen tämä mahdollisuus loppui. Kauppa muutoksesta runsaasti kielteistä palautetta asiakkailtaan.
Asiamiehet, kuten kauppa saavat pikaraha-arpojen myynnistä provisiota, mikä osaltaan tukee erityisesti pienten myymälöiden kannattavuutta. Muissa Pohjoismaissa pikaraha-arpojen ostaminen lahjaksi on sallittua, ja näkemyksemme mukaan Suomessa on syytä palata tähän asiakkaiden toivomaan käytäntöön. Asia on merkittävä, koska Veikkaus Oy arvioi, että lahjaksi ostaminen edustaa jopa 30 % osuutta rahapika-arpojen kokonaisvolyymeista.
Hallituksen esityksen mukaan pikaraha-arpojen ostajan tulee olla rekisteröitynyt asiakas. Voiton lunastavan henkilön osalta ei edellytettäisi rekisteröintiä, mutta Veikkaus Oy:n ja jatkossa yksinoikeustoimiluvanhaltijan tai sen asiamiehen olisi kuitenkin todennettava, että henkilö on vähintään 18-vuotias. Muissa Pohjoismaissa raaputusarvan voi ostaa tunnistautumatta ja arvan voi lunastaa täysi-ikäinen henkilö.
Raaputusarvan voiton lunastamisen tulee olla sujuvaa myös sellaiselle täysi-ikäiselle henkilölle, joka ei ole rekisteröitynyt veikkauksen asiamieheksi. Veikkauksen asiamiehet noudattavat rahapelaamisen omavalvontaa myös raaputusarpojen myynnissä ja voittojen lunastamisessa.
Asiamiespisteissä tulee voida kertoa asiakkaille, että käytäntö on muuttunut ja rahapika-arpoja voi antaa lahjaksi. Valiokunnan mietinnössä olisi hyvä tästä mainita. Näin lakimuutoksella saavutettaisiin tavoiteltu vaikutus myös käytännössä.
Kunnioittavasti
Päivittäistavarakauppa ry
Ilkka Nieminen
johtaja