Lausunto perusmuistioluonnoksesta: Komission tiedonanto hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjunta yritysten välisessä elintarvikeketjussa

Perusmuistioluonnoksessa on onnistuneesti kuvattu tiedonannon asiasisältö sekä asiaan keskeisesti vaikuttavien tekijät. Tältä osin muistiossa ei ole huomautettavaa.

Komission tiedonannon sisällöllisen arvion osalta Päivittäistavarakauppa ry ja Kaupan liitto ry toteavat, että yritysten välisiin sopimussuhteisiin puuttumista sopimusvapauden periaatetta rajoittamalla on aina pidettävä viimesijaisena keinona, eikä sille tiedonannossa esitetyn näytön pohjalta ole perusteita myöskään elintarvikeketjussa. Elinkeinoelämän vapaaehtoisia itsesääntelytoimia tulisikin pitää ensisijaisena toimintatapana niin kansallisesti kuin EU-tasolla, mikäli hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä havaitaan.

Muistioluonnoksessa Suomen kantana todetaan, että yritystenvälisiä sopimussuhteita ei tulisi säännellä yksityiskohtaisesti EU-tasolla tai kansallisesti. Suomi toteaa pitävänsä hyvänä, ettei komission tiedonannossa ehdoteta EU-tason sääntelytoimia. Päivittäistavarakauppa ry ja Kaupan liitto ry yhtyvät Suomen kantaan tältä osin.
Suomalainen elintarvikeketju on laajasti sitoutunut hyvien kauppatapojen edistämiseen vapaaehtoisin toimenpitein. Suomessa on perustettu Keskuskauppakamarin yhteyteen Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta helmikuussa 2014. Lautakunta toimii Suomen kansallisena riidanratkaisu- ja hallintoelimenä Supply Chain –aloitteessa, joka on Euroopan laajuinen elintarvikeketjun kauppatapojen itsesääntelyjärjestelmä. Suomessa järjestelmään ovat sitoutuneet alan keskeiset järjestöt Päivittäistavarakauppa ry, Elintarviketeollisuusliitto ry ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, jotka myös rahoittavat kauppatapalautakunnan toiminnan.
 
Suomessa toimivia yrityksiä on eurooppalaiseen Supply Chain -aloitteeseen rekisteröitynyt tällä hetkellä jo 45. Pelkästään suomalaisille kaupan alan yrityksille  rekisteröityminen on edellyttänyt hankintasopimusten itsearviointia ja päivittämistä sekä satojen hankintaketjussa toimivien työntekijöiden kouluttamista itsesääntelyjärjestelmän vaatimuksiin. Tämä on aiheuttanut yrityksille myös huomattavia suoria kustannuksia. Siksi onkin erityisen tärkeää, että Suomi komission tavoin kannassaan antaa tukensa elinkeinoelämän itsesääntelytoimille, jotta järjestelmän käynnistysvaiheessa tehty työ ei valu hukkaan.

Komissio esittää tiedonannossaan hyvien kauppatapojen EU-laajuista määrittelyä, mitä Suomi lähtökohtaisesti kannattaa. Päivittäistavarakauppa ry ja Kaupan liitto ry suhtautuvat ajatukseen varauksella. Hyvän kauppatavan periaatteet on jo määritelty Euroopan laajuisesti Supply Chain –aloitteessa, joten uusi määrittely ei toisi lisäarvoa asiaan. Itsesääntelyn kanssa päällekkäiset tai rinnakkaiset komission toimenpiteet voisivat päinvastoin aiheuttaa sekavuutta ja epävarmuutta tilanteessa, jossa keskeisintä olisi kannustaa mahdollisimman paljon uusia toimijoita rekisteröitymään Supply Chain –aloitteeseen.

Kunnioittavasti
Päivittäistavarakauppa ry Kaupan liitto ry
Kari Luoto                 Juhani Pekkala
Toimitusjohtaja                Toimitusjohtaja
[1] Supply Chain -aloitteeseen rekisteröityneet Suomessa toimivat vähittäis- ja tukkukaupan yritykset: SOK, Ruokakesko Oy, Lidl Suomi Ky, Suomen Lähikauppa Oy, Tuko Logistics Osk., Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Kymen Seudun Osuuskauppa, Osuuskauppa Arina, Osuuskauppa Hämeenmaa, Osuuskauppa PeeÄssä, Osuuskaupppa Keskimaa, Satakunnan Osuuskauppa, Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, Fritz Schur Consumer Products A/S, M.I.K.K ESTABLISHMENT LLC ja Exotic Snacks AB.s
Jaa julkaisu