Valtioneuvoston ruokapoliittinen selonteko eduskunnalle


Maa- ja metsätalousministeriön ruokaosasto on pyytänyt Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) lausuntoa otsikkoasiasta. PTY kiittää ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa:

Selonteon tulee kattaa koko ruokajärjestelmä ja sen asiakkaana kuluttaja niin kotimaassa kuin vientimarkkinoillakin. Alkutuotannon lisäksi tulee huomioida koko ruokaketju, myös kuluttajarajapinnassa toimivat elinkeinot kauppa ja ravintolatoimi. Tämänhetkisessä versiossa selvitys painottuu liikaa alkutuotantoon eikä siinä näy tarpeeksi kuluttaja eikä ruokajärjestelmän kansainvälinen kilpailu. Selonteon rakennetta voitaisiin kauttaaltaan tiivistää. Sisältö ei aina vastaa kovinkaan tarkasti otsikointia.

Tekstissä käytetään osin sekaisin termiä jakelukanava ja jakelu, jotka eivät ole synonyymejä. Jakelukanava tarkoittaa tapaa, jolla tuote viedään markkinoille. Jakelukanava kuvaa tuotteen fyysistä tietä markkinoille. Jakelua on tavaroiden toimittaminen sovitussa ajassa ja kunnossa sekä sopivin väliajoin asiakkaille. Suomen etäisyydet huomioiden ruuan jakelua tulisi selonteossa käsitellä yleisesti (esim. kotipalvelu, lähiruuan logistiikka) eikä vain pelkästään kriisiaikojen osalta. Logistiikkakustannukset ovat Suomessa pitkistä etäisyyksistä johtuen kansainvälisesti verrattuna korkeat; liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan jopa 16 % mikroyritysten liikevaihdosta. Kustannukset vaihtelevat toimialoittain ja riippuvat myös yrityksen tavoittelemasta palvelutasosta. Erityisesti teollisuuden ja kaupan aloilla logistiikan merkitys korostuu.

Ruokapoliittisessa selonteossa tulee huomioida täyspainoisesti valmisteilla oleva kilpailukykytutkimus, vaikka se onkin lausuntoaikana vielä viimeistelyvaiheessa.

Yksityiskohtaiset kommentit:

Sanasto

Sanastossa elintarviketeollisuuden todetaan vaalivan ruokakulttuuria ja huolehtivan ruuan laadusta. Teollisuus ei kuitenkaan vastaa näistä tehtävistä yksin. Yhtä lailla ravintolat vaalivat ruokakulttuuria ja päivittäistavarakauppa huolehtii ruuan laadusta. 

Sanastoon tulisi lisätä seuraavat termit:

Foodservice tukkukauppa: Foodservice-tukkukauppa vastaa vähittäiskaupan ulkopuolisesta päivittäistavaroiden välityksestä esimerkiksi ravintoloille ja julkishallinnon keittiöille. Päivittäin joka toinen suomalainen käyttää Foodservice-tukkukaupan yritysten palveluita. Alasta käytetään myös nimitystä HoReCa-tukkukauppa (Hotels, Restaurants ja Catering). 

Vähittäiskauppa: Vähittäiskauppa vastaa kuluttajien haluamien kattavien valikoimien luomisesta ja ylläpitää myymäläverkostoa koko maassa. Suomessa elintarvikkeiden vähittäiskauppa on ketjuuntunutta ja sitä palvelee vähittäiskaupan oma hankinta- ja logistiikkatoimi. Edistämällä vapaata kilpailua kauppa parantaa tehokkuutta ja tuottavuutta koko elintarvikejärjestelmässä.

Myös ruoka- ja juomahävikistä tarvitaan selvä määritelmä. Ruoka- ja juomahävikkiä on syytä vähentää koko elintarvikeketjussa alkutuotannosta kuluttajaan saakka ja sen takia sille pitää olla yhtenäisesti sovittu käsitteistö.

Ruokataju (kohdassa 4.2) on uusi termi, joka tulisi avata sanastossa.  

Luku 1: Johdanto

Johdannon alkuun tavoitteeksi tulisi lisätä elintarvikeviennin määrän lisääminen ja jalostusasteen nostaminen. Valmistumassa olevan kilpailukykytutkimuksen keskeisimpiä havaintoja on, että elintarvikealan kansainvälistymiseksi tarvittaisiin laaja asennemuutos. Elintarvikeala ei enää ole vain kotimarkkinakauppaa. Kotimaiset resurssit eivät riitä elintarviketaloudelle, eivätkä ne riitä kuluttajalle. Jo maatalous toimii hyvin suurelta osin tuontipanosten varassa.

Johdannossa tavoitteeksi nostetaan myös monipuolisen jakeluverkoston luominen. Näkemyksemme mukaan elintarvikkeiden jakeluverkko on jo monipuolinen, eikä sitä ole tarvetta elintarvikepolitiikalla monipuolistaa, vaan kyseessä on markkina- ja kuluttajalähtöinen kehitys. Kuluttajaa tai kilpailukykyä tavoitteissa ei mainita.

Esityksemme kansallisen ruokapolitiikan tavoitteiksi:

  • Vähennetään ruokajärjestelmän riippuvuutta kotimarkkinoista lisäämällä elintarvikeviennin määrää ja nostamalla viennin jalostusastetta.
  • Parannetaan maatalouden tuottavuutta, lisätään koko ruokajärjestelmän tehokkuutta ja avataan kilpailua kuluttajalähtöisyyden varmistamiseksi.
  • Varmistetaan maataloustuotannon jatkuvuus toimialan omaehtoisella kehitystyöllä ja valtion pitkäjänteisellä politiikalla.
  • Varmistetaan elintarviketurvallisuuden toteutuminen.

Myös kauppa on mainittava johdannossa oleellisena osana ruokaketjua. Ruokapolitiikan tulisi luoda edellytyksiä kaupan tehokkaalle toiminnalle niin, että kuluttajaa voidaan palvella kannattavasti koko Suomessa.  

Kestävä ruokajärjestelmä on sidoksissa johdannossa mainittujen politiikkalohkojen lisäksi myös kilpailupolitiikkaan. Ruokapolitiikan tulee edistää kilpailua, ei rajoittaa sitä.

Ruokajärjestelmän keskeisiin haasteisiin kuuluu tekstissä mainittujen tekijöiden lisäksi huoltovarmuuden turvaaminen koko maassa. Huoltovarmuuteen on luettava niin alkutuotannon panosten saanti ja hinta kuin myymäläverkon kattavuuskin.

Alaluku 1.1: Toimintaympäristön muutokset selonteon taustalla

Toimintaympäristön muutokset tiivistetään tässä kappaleessa kovin lyhyeen. Muutoksen teemaan palataan eri kohdissa selontekoa useasti. Esitämme, että johdantoluvun jälkeen kirjoitettaisiin erillinen luku keskeisimmistä muutostekijöistä. 

Alaluku 1.2 Visio

Visio tulisi muuttaa sellaiseen muotoon, että se ohjaa vahvistamaan kotimaisen ruokajärjestelmän kansainvälistä kilpailukykyä. Myös ns. kotimarkkinat ovat avoimia kansainvälisen kilpailulle.

Esityksemme kansallisen ruokapolitiikan visioksi:

Elintarvikkeiden kysyntään Suomessa vastaa läpinäkyvä, osaava sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen ja kannattava ruokajärjestelmä. Kuluttajat Suomessa syövät kestävästi ja eettisesti tuotettua maukasta, terveellistä ja turvallista ruokaa.

Koko ruokajärjestelmä tähtää vientiin aikaisempaa vahvemmin. Elintarvikkeita kehitetään kuluttajien mieltymysten mukaan ja niiden jalostusastetta nostetaan erityisesti viennin osalta.

Alan kasvua ja kehitystä tukee hyvin koordinoitu korkean tason tutkimus- ja kehitys- sekä innovaatiotyö. Markkinointi- ja vientiosaamista alalla parannetaan.

Kotimaisuutta ei ole visiossa tarpeen erikseen korostaa. Jos kilpailukyky ei ole kunnossa, kuluttaja ei valitse kotimaista vaihtoehtoa. Suomalaisuuteen liitetyt mielikuvat ovat osa kilpailukykyä Suomessa. Vientimarkkinoilla Suomen maabrändi tuskin nousee ratkaisevaan asemaan.

Luku 2: Alkutuotanto

Ruokajärjestelmän kotimaisuuden rajanveto on hankalaa, kun yritykset toimivat kansainvälisesti ja niiden omistajuus on kansainvälistä. Myös viranomaisvalvonta Suomessa koskee kaikkea täällä kulutettavaa ruokaa. Esitämme, ettei tässä yhteydessä puhuttaisi kotimaisesta ruokajärjestelmästä, vaan ruokajärjestelmästä Suomessa. 

Sanastossa tulisi kertoa, että ruokajärjestelmä Suomessa on monin tavoin osa globaalia kokonaisuutta, kuten luonnoksen sivulla 10 kerrotaankin. 

Alaluku 2.1: Aluetalous hyötyy paikallisista maatalousyrityksistä

Luvussa käsitellään yhdessä maatalouden ja elintarviketeollisuuden vaikutusta kansantalouteen. Taustaoletuksena lienee se, että kotimainen elintarviketeollisuus menestyy jalostamalla kotimaisen alkutuotannon raaka-aineita. Myös Suomessa toimivalla vähittäiskaupalla on kilpailuetua paikallisen kuluttajan sekä paikallisen elintarviketuotannon ja jalostuksen tuntemisesta. Nämä kolme toimialaa muodostavat yhdessä ruokajärjestelmän ytimen, jonka menestys hyödyttää koko kansantaloutta. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden rinnalla tulisikin mainita päivittäistavarakauppa.

Alaluku 2.2: Maatalouspolitiikka mahdollistaa alkutuotannon

Sivulla 8 todetaan virheellisesti maataloustuotannon tuen olevan myös kuluttajatukea. Maataloustuki kohdistuu maataloustuottajaan, eikä kuluttajaan. Kuluttaja on maksajan asemassa, jos vapaan kaupan mukanaan tuomat edut alentuneina kuluttajahintoina jäävät saamatta. Tämän lisäksi hän maksaa maataloustuet veroina, jolloin hänelle jää vähemmän rahaa kulutukseen. Maataloustuki saattaa olla poliittisesti perusteltua ja sille on ehkä kansan enemmistön kannatus, mutta se on silti tukea maataloudelle, ei kuluttajalle.

Alaluku 2.4: Digitalisaatio luo mahdollisuuksia tulevaisuuden alkutuotannolle

Otsikossa mainittua digitalisaatiota käsitellään luvussa varsin vähän. Lukuun on kerätty teknologiset, ympäristölliset ja demografiset muutostekijät, jotka eivät suoraan liity maatalouspolitiikkaan eivätkä kalatalouteen. Rakenteellisesti parempi ratkaisu olisikin koota muutostekijät omaksu luvukseen johdannon jälkeen. Oman lukunsa sisällä demografiset ja ympäristölliset muutostekijät voidaan laittaa yhteen kappaleeseen ja teknologiset muutostekijät toiseen kappaleeseen.

Alkutuotantoa koskevasta luvusta puuttuu tarkastelu alkutuotannon panosten markkinoista ja niiden vaikutuksesta alkutuotannon kannattavuuteen. Tämä on suuri puute selonteossa, kun alkutuotannon nousevia kustannuksia on yhä vaikeampaa kompensoida tuotteiden hintaa nostamalla kilpailluilla markkinoilla. Esimerkiksi lannoitemarkkina on hyvin keskittynyt. Rehujen hinnannousu on taas leikannut eläintuotannon kannattavuutta. Alkutuottajan mahdollisuudet kilpailuttaa tuotantopanosten hankintaa on vähäinen.

Luvun lopussa todetaan, että korkeasta kotimaisesta laadusta pitää saada myös perustasoa parempi hinta. Tässä yhteydessä tulisi korostaa viestinnän ja markkinoinnin merkitystä, sillä ainoastaan kuluttajan tuntemasta ja tärkeäksi kokemasta perustason ylittävästä laadusta voidaan saada perustasoa parempi hinta.

Luku 3: Elintarviketeollisuus, vähittäiskauppa ja jakelutiet

Suuri osa luvun johdannosta koskee kuluttajakäyttäytymistä. Kuluttajakäyttäytymisen todetaan muovaavan teollisuuden ja kaupan toimintaa. Näkemyksemme mukaan kuluttajakäyttäytyminen muovaa väistämättä myös alkutuotannon toimintaa. Kuten esitämmekin edellä, erillinen mm. kuluttajakäyttäytymisen, teknologioiden ja ympäristön muutostekijöitä käsittelevä kappale tulisi olla selonteossa jo aiemmin.

Esitämme, että luvun 3 alkuun liitetään kuvaus elintarvikemarkkinoista Suomessa. Osa tästä tiedosta voi olla numeroina ja osa kuvailevaa, laadullista tietoa. Kuinka paljon arvioidaan kotimaisen tuotannon osuudeksi? Kuinka paljon tuodaan kotimaisen elintarviketeollisuuden raaka-aineita ja valmiita tuotteita? Kuinka paljon viedään? Kuinka paljon kotimainen elintarviketeollisuus investoi ulkomaille ja mikä sen merkitys on kotimaisten raaka-aineiden viennille? Mikä on ravintoloiden ja suurkeittiöiden osuus jakelusta?

Luvussa todetaan, että ”luotettava markkinatieto edistäisi sekä tuotekehitystä että poliittisia ratkaisuja”. Kauppa tarjoaa jo nykyisellään luotettavaa markkinatietoa yhteistyökumppaneilleen. Kauppa on investoinut tiedon keräykseen huomattavasti ja tiedon jakamisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Jaettavan tiedon tulee olla riittävän yleisellä tasolla kilpailuoikeudellisista syistä, mm. pienten elintarvikealan yritysten myyntitietojen suojelemiseksi.

Alaluku 3.1: Yhteistyön merkitys elintarviketeollisuudessa

Otsikointi ei kuvaa kappaleen sisältöä kovinkaan hyvin. Valtioneuvoston tilaaman kilpailukykytutkimuksen tuloksia tulee hyödyntää myös tässä kohtaa selontekoa. Sivun 13 viimeisessä lauseessa todetaan tuonnin kasvun olevan jalostavien yritysten ongelmana. Tuonnin kasvu on kuitenkin seuraus. Syy on puutteellinen kilpailukyky. Ongelmaksi tuonnin nostaa kotimaisen elintarviketeollisuuden vientitoiminnan vähäisyys ja jättäytyminen kotimarkkinoiden varaan. Kilpailukykytutkimuksen vertailumaihin Tanska, Saksa ja Ruotsi verrattuna Suomen elintarviketeollisuuden vienti-intensiivisyys on erittäin alhainen, kun vain noin 14 % tuotannosta viedään, ja silloinkin lähinnä raaka-aineita. 

Elintarviketeollisuus on Suomessa keskittynyttä ja merkittäviä toimijoita on vähän kaikilla tuotannonaloilla (lihateollisuus, panimot, meijeriteollisuus jne.). Tämä tulisi mainita. Alkutuottajan neuvotteluasema on heikko, kun ostajia on vähän.

Alaluku 3.2: Ruokaa hankitaan monista kanavista

Päivittäistavarakaupan todetaan olevan asiakasrajapinnassa ”paljon vartijana”. Ilmaus jää hämäräksi. Muutkin elintarvikeketjun toimijat, kuten alkutuottajat ja elintarviketeollisuus ovat ”paljon vartijoita” omissa rooleissaan. Paremmin tähän sopisi esimerkiksi seuraava kuvaus kaupan roolista: ”Päivittäistavarakaupan roolina kuluttajarajapinnassa on tuoda elintarvikkeet tehokkaasti kuluttajan saataville. Menestyvässä myymälässä valikoima on monipuolinen ja asiakkaan toiveita vastaava niin laadun kuin hinnankin suhteen.” 

Luvussa todetaan kaupan Suomessa olevan poikkeuksellisen keskittynyttä. Esitämme, että tähän lisätään vertailutieto muista harvaanasutuista Pohjoismaista, eli Ruotsista ja Norjasta: Vuonna 2015 Ruotsissa kolmen suurimman kaupan yrityksen yhteenlaskettu markkinaosuus on 87,5 %, Norjassa 93,3 % ja Suomessa 87,6 % (Lähde: Nordic Food Retail, Icanyheter 2016).

Luonnoksen mukaan ”kauppa on alkanut hiljalleen avautua, mikä on vaikuttanut alaan merkittävästi”. Jotta lause olisi ymmärrettävä, sen takana oleva ajatus tulisi kirjoittaa auki esimerkiksi näin: ”Pienten ja keskisuurten elintarviketoimittajien tuotteiden määrä kaupan valikoimissa on kasvanut lähiruokabuumin myötä.” 

Lause, jonka mukaan ”ruokajärjestelmän toimijat pyrkivät löytämään ratkaisuja, joiden avulla arvonlisä jakautuisi tasaisesti”, jää hämäräksi. Lause herättää ilmeisen kysymyksen siitä, jakautuuko arvonlisä epäreilusti. MTT:n tutkimusten mukaan kaupan osuus olisi kasvanut, mutta niin on myös sen osuus työstä, esim. logistiikasta. Kauppa on työvoimavaltainen toiminto, johon palkkojen nousu vaikuttaa paljon. ”Ruokajärjestelmän toimijat” jää tässä yhteydessä käsitteenä epäselväksi. Sanaston mukaan ruokajärjestelmän toimijoihin kuuluvat ”ns. ruokaketjun toimijoiden lisäksi kaikki ne yksityiset ja julkiset tahot ja instituutiot, jotka tavalla tai toisella osallistuvat järjestelmän toimintaan.” Tässä laajuudessa toimijoilla ei varmastikaan ole konsensusta siitä, miten arvonlisän pitäisi jakautua ja mitä toimenpiteitä edellytettäisiin. Kyseinen lause tulisikin poistaa.

Kilpailukykytutkimuksessa avataan Suomen kaupan tehokkuutta ja haasteita. Näitä asioita tulee avata myös selonteossa. Esimerkiksi pienten alle 400 neliömetrin myymälöiden kilpailukyvyn heikkeneminen uhkaa elintarvikejakelua pienillä paikkakunnilla. Myyntipinta-alaltaan alle 400 neliön myymälöitä oli Suomessa vuoden 2016 alussa 1823. Kaikkien ns. täyttä päivittäistavarakaupan valikoimaa tarjoavien myymälöiden lukumäärästä niiden osuus oli noin 60 % ja myynnistä noin 20 %. Alle 100 neliön myymälöiden myynti on laskenut vuoden 2016 tammi-elokuussa vastaavaan edellisen vuoden ajankohtaan nähden 11,8 %. Samana aikana 100 > 400 neliön myymälöiden myynti on laskenut 5,9 %. Kyläkauppoja Suomessa oli vuonna 2015 enää 284, kun vuonna 2005 niitä oli 611. Pienet myymälät kaipaisivat sääntely-ympäristöön helpotuksia, jotka parantaisivat niiden toimintaedellytyksiä. Esimerkiksi alkoholimonopoli ja lääkkeiden vanhentuneet jakelumallit vievät ostovoimaa taajamiin ja suuriin myymälöihin. Toinen tekijä on suurten yhteistyökumppaneiden ratkaisut koskien asiamiesverkostoaan. Veikkaus, RAY, Posti, Alko ja Matkahuolto ovat suuria, suurelta osin kilpailulta suojattuja toimijoita, joiden asiamiehinä pienet myymälät toimivat, ja joiden kaupallisiin päätöksiin niiden on sopeuduttava. Myymäläverkoston harveneminen uhkaa myös näiden palveluiden saatavuutta.

Ravintolatoimi ja julkiset keittiöt pitäisi mainita tässä alaluvussa. Niiden osuus elintarvikkeiden myynnistä on merkittävä. Myös ne muokkaavat ruokakulttuuria ja siten vaikuttavat kotimaisen ruuan kilpailukykyyn. Foodservice-tukkukaupan tehokkuus ja monipuolinen valikoima tukevat tämän sektorin menestystä.

Alaluku 3.4: Mitä pitää tehdä?

Toimenpiteeksi esitetään mm. kaupan rakenteen monipuolistamiseen vaikuttamista lisäämällä pk-yritysten toimintamahdollisuuksia, monimuotoisten jakelukanavien kehittämistä ja yrittäjien etämyyntiosaamisen kehittämistä. Kaupan kehityksen kannalta olisi kuitenkin tärkeämpää panostaa esimerkiksi seuraavaan:

  • Parannetaan kaupan pienten yksikköjen kilpailukykyä hallinnonalojen yhteistyöllä niin, että alkoholin, lääkkeiden ja postipalveluiden tarjonnan perusteettomat esteet ja kustannusrakenteet poistetaan. Selvitetään yritystukien mahdollisuudet kyläkauppojen säilyttämiseksi.

Yhden viranomaistahon keräämää valvontatietoa on usein järkevää luovuttaa myös muille sitä tietoa tarvitseville viranomaisille. Luvun viimeisessä toimintasuosituksessa tuleekin täsmentää, että siinä tarkoitetaan viranomaisten välistä tiedonvaihtoa. Esitämme, että tämän lisäksi mainittaisiin, että myös elinkeinojen omavalvontatietoja hyödynnettäisiin viranomaistoimessa nykyistä tehokkaammin.

Alaluku 4.2: Koulutus ja neuvonta osaamisen kehittäjänä

Elintarviketurvallisuusosaamisen kehittämisen tarve tulee mainita selonteossa. Pienille- ja keskisuurille yrityksille tarvitaan lisää HACCP- ja laatuosaamista sekä yhteistyötaitoja yritystoiminnassa ja innovoinnissa. Vain riittävä osaaminen varmistaa jatkossa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytykset koti- ja vientimarkkinoilla. Myös valvontaviranomaisten yhdenmukaisen ja tasalaatuisen toiminnan koulutusta ja seurantamenettelyjä tarvitaan.

Elintarviketurvallisuuden hallinnan osaajien koulutuksessa on tehostamistarvetta koko ruokajärjestelmän kokonaisuuden osaajiksi yhdistämällä eläinlääkäri- ja elintarvikealan yliopisto-opetusta. 

Alaluku 4.4: Mihin tutkimusta tulisi suunnata? 

Luvussa todetaan, että vähittäiskaupan myyntitietoja tulisi hyödyntää entistä kattavammin myös tutkimuskäytössä ja seurannassa. Vaikka tavoite on sinänsä kannatettava, on huomattava, että kauppa on investoinut huomattavasti asiakas- ja myyntitietojen keräämiseen. Tiedon jakamisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen.

Tuotetiedot ovat teollisuuden ja kaupan yhteisessä tuotetietorekisterissä.

Alaluku 4.5: Mitä pitää tehdä?

Käsittääksemme Suomessa on tehty kattavia elintarviketurvallisuuden riskinarviointeja (mikrobiologia, kemia, ravitsemus), joita voitaisiin täydentää:

  • Laaditaan kokonaisvaltainen riskinarviointi kansantaloudellisesti merkittävimmistä ruokajärjestelmän riskeistä (mikrobiologiset, kemialliset, ravitsemukselliset sekä tuotanto- ja ympäristöriskit) ja mahdollisesta resurssien suuntaamisesta.

Toimenpiteenä voitaisiin tarkastella myös markkinointiosaamisen tason kohottamista Suomessa yleensä ja elintarvikealalla erityisesti. Vientimarkkinoiden tarpeet voitaisiin huomioida nykyistä paremmin jo tuotekehitysvaiheessa. Toimenpiteenä voisi olla esimerkiksi seuraava:

  • Lisätään markkinoinnin osaamista Suomessa kuluttajatuotteiden viennin lisäämiseksi. Hyödynnetään muilla toimialoilla syntynyttä osaamista elintarvikeviennin kehittämiseksi. 

Luku 5: Ruokakulttuuri ja ruuan arvostus

On hyvä, että ruokakulttuuria ja ruuan arvostusta koskevassa luvussa mainitaan tarve vähentää ruokahävikkiä. Ruoan arvostuksen lisääntyminen vähentää ruokahävikkiä.

Alaluku 5.2: Mitä pitää tehdä?

Ruokahävikin vähentäminen on perusteltua monesta eri syystä, joista vain yksi on ruuan arvostuksen lisääminen. Numeerinen tavoite hävikin vähentämisestä voidaan tehdä vasta sitten, kun on voitu luotettavasti laskea hävikin määrä elintarvikeketjussa sekä valita vähentämisen keinot ja arvioida vähentämisen kustannukset. Tässä kohtaa riittäisikin seuraava tavoite:

  • Vähennetään ruokahävikkiä ruuan arvostuksen lisäämiseksi. 

Luku 6: Ruoka ja kansanterveys

Luonnoksessa todetaan, että kulutustottumukset suosivat myös jatkossa helppoja ja nopeita vaihtoehtoja, mikä joskus tarkoittaa pitkälle prosessoituja tuotteita. Tämän nähdään korostavan valmistuksen ja jakelun vastuullisuuden merkitystä.

Jakelun sijaan pitäisi käyttää sanaa jakelukanava, jolla on laajempi merkitys kuin jakelulla. 

Asian konkretisoimiseksi tekstiin kannattaa lisätä esimerkkejä, kuten seuraavat:

Elintarviketeollisuus lanseeraa ravitsemuksellisesti hyviä tuotteita, joiden markkinoinnissa hyödynnetään terveellisyyttä myyntiargumenttina. Esimerkiksi innovatiivinen kasviproteiinien hyödyntäminen on viime vuosina tuottanut useita menestyksekkäitä uutuustuotteita. Monet markkinoilla olevat vähärasvaiset ja vähäsuolaiset vaihtoehdot ovat ainutlaatuisia koko Euroopassa.

Päivittäistavarakauppa vaikuttaa myönteisesti kansanterveyteen mm. kehittämällä valikoimiaan asiakaslähtöisesti (esim. satokausituotteet) sekä pitämällä terveellistä ravitsemusta ja liikunnallista elämäntapaa esillä viestinnässään, kuten nettisivuillaan ja asiakaslehdissään. Sekä kauppa että elintarviketeollisuus ovat myös reformuloineet jalostettujen elintarvikkeiden koostumusta kansanterveysnäkökohdat huomioiden. Kuluttajille terveellisistä tuotteista kerrotaan mm. Sydänmerkillä.  

Alaluku 6.1: Mitä pitää tehdä?

Tässä kohdassa on useita toimenpidesuosituksia, jotka eivät liity ravitsemukseen, vaan ympäristökysymyksiin ja vastuullisuuteen, esimerkiksi tuotantoeläinten kohteluun. Nämä kohdat voitaisiin siirtää esimerkiksi alalukuun 8.2, jossa voitaisiin käsitellä muitakin ympäristökysymyksiä kuin resurssiviisautta.

Esimerkiksi toimenpidesuositus, jonka mukaan lihankulutusta pitäisi ohjata mahdollisimman kestävästi ja vastuullisesti tuotettuun lihaan on väärässä paikassa. Ravitsemuksellisesti perusteltua olisi lisätä hedelmien ja vihannesten kulutusta ja korvata lihan kulutusta muilla proteiinilähteillä.

Luku 7: Elintarviketurvallisuus

Luvun johdannossa luetellaan useita tekijöitä, jotka liittyvät ravitsemukseen, ei elintarviketurvallisuuteen. Ne tulisikin siirtää edelliseen lukuun. 

Lainsäädännön, elintarvikevalvonnan ja viranomaisohjeiden tulisi tukea elinkeinojen omavalvontaa eikä aiheuttaa kohtuuttomia ongelmia ja kustannuksia käytännön toiminnalle. Onkin tärkeää varmistaa valvonnan riittävyys ja tasalaatuisuus, ruokaketjun toimijoiden tiedonsaanti ja ruokaketjun läpinäkyvyys..

Esimerkiksi kaupan pakkaaman tuoreen kalan säilytyslämpötilaksi Evira ohjeistaa 0-2 astetta, kun teollisuuden tyhjiö- ja suojakaasuun pakkaamaa kalaa voidaan myydä 0-3 asteesta. Paikallisen kalan myynti saattaa Eviran päätöksen takia vähentyä, koska kaupan ei ole mahdollista tehdä tarvittavia investointeja tähän lämpötilaan pääsemiseksi. Viranomaistoimi on tältä osin ristiriidassa kalan käytön lisäämistä koskevien tavoitteiden kanssa (selonteon kohta 2.3).

Selonteossa tulee huomioida huomioida, että uusien raaka-aineiden ja elintarvikkeiden sekä uusien ruokatrendien suosio asettaa uusia haasteita elintarviketurvallisuuden hallinnalle. Viranomaisten neuvontaa tulee tarkentaa myös koskien vesistöjen saastumisen vaikutuksia ruuaksi käytettävän kalan turvallisuuteen ja kalan syöntisuosituksiin. 

Pienten ja keskisuurten yritysten elintarviketurvallisuusosaamisen kehittämiseen ja varmistamiseen tulee panostaa voimakkaasti esim. valtakunnallisen koulutusohjelman muodossa. 

Alaluku 7.1: Uskottavaa viestintää turvallisuudesta haasteiden keskellä

Otsikoinnista huolimatta tekstissä viestintää sivutaan vain kevyesti. Luetellut asiakohdat voivat olla turvallisuuden hallinnassa sekä etuja että haittoja, joten sisältö jää epäselväksi. Keskittynyt toiminta on usein turvallisuuden hallinnan kannalta järkevää. Tässä kohdassa olisi perusteltua kirjoittaa lyhyesti elintarviketurvallisuuden takaamisen haasteista. Samalla voitaisiin kuvata lyhyesti, miten valvonta ja elinkeinot vastaavat näihin haasteisiin. PTY:n omavalvonnan toimialaohje voitaisiin mainita esimerkkinä parhaista käytännöistä tältä osin. Kansainvälisten standardien ja elintarviketurvallisuusjärjestelmien tulee mukautua uusiin haasteisiin kuten esim. elintarvikeväärennykset. Tekstissä mainittu viittaus ”Kaupan omien standardeihin” jää epäselväksi. 

Koko elintarvikeketjun uskottavuuden kannalta on olennaista, että kaikki toimijat viestivät mahdollisista riskeistä faktaperusteisesti ja avoimesti ilman turhien uhkakuvien esilletuomista. Suomalaisessa yhteiskunnassa viranomaisella on tässä keskeinen rooli, mikä tuleekin mainita selonteossa. 

Alaluku 7.2: Mitä pitää tehdä?

Lisätään elintarvikevalvontaan liittyviä toimia:

  • Varmistetaan elintarvikevalvonnan toteutuminen koko maassa yhdenmukaisena. Aluehallinnon uudistuksen yhteydessä yritysten ja valvontaviranomaisten yhteistyötä parannetaan korostamalla valvonnan neuvonnallisuutta. Elintarvikevalvonnan kustannustaakkaa yrityksille ei lisätä.
  • Kannustetaan elintarvikevalvontaa hyödyntämään elinkeinojen omavalvonnan tuottamaa luotettavaa tietoa.

Luku 8: Ruokaturva ja huoltovarmuus

Ympäristönsuojelu on ruokaturvan ja huoltovarmuuden edellytys. Ruokaturva terminä sisältää huoltovarmuuden, joten huoltovarmuuden nostaminen otsikkoon ruokaturvan rinnalle on toistoa. Luvun otsikko voitaisiinkin muuttaa muotoon ”Ruokaturva ja ympäristö”. Tällä otsikoinnilla mukaan mahtuisivat myös ravitsemusta koskevasta luvusta siirrettävät ympäristönsuojelua ja vastuullista kulutusta koskevat kohdat. 

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja muuttuvien kasvuolosuhteiden merkitys ei ole esitetty konkreettisesti tässä selonteossa.

Alaluku 8.1: Riskien hallinta huoltovarmuuden haasteena

Huoltovarmuustoiminnalle kaupan keskittyminen on vahvuus, ei haaste. Keskitetyssä ohjauksessa oleva kauppa reagoi nopeammin häiriötilanteissa kuin pienyritykset, joilla ei ole mahdollisuutta hallita tavaravirtaa ja muita toimintoja hankinnasta vähittäiskauppaan saakka. Valtakunnallisesti kattavan vähittäismyymälöiden verkoston supistuminen on sen sijaan riski, joka pitäisi tässä yhteydessä mainita. Jos kansalaisten liikkuminen kriisitilanteessa vaikeutuu, ruokaa ei välttämättä voida hakea yhtä kaukaa kuin normaalitilanteessa. Erityisesti maaseudulla voidaan joutua hankaluuksiin.

Alaluku 8.2: Resurssiviisaus ruokaturvan perustana

YK:n asettama tavoite ja sen sisältyminen EU:n kiertotalouspakettiin lienevät selontekoon luonnosteltujen tavoitteiden taustalla. Selonteon tavoitteet ovat kuitenkin pääosin yleisellä tasolla, eikä myöskään ruokahävikin vähentämistä Suomessa voida kiinnittää numeerisiin tavoitteisiin nykyisin tiedoin. Numeerinen tavoite hävikin vähentämisestä voidaankin tehdä vasta sitten, kun on voitu luotettavasti laskea hävikin määrä elintarvikeketjussa sekä valita vähentämisen keinot ja arvioida vähentämisen kustannukset. Tavoitteet asetetaan ja määritellään EU:n kiertotalouspaketissa, johon myös Suomi sitoutuu.

Ruokahävikin määritelmä sanastossa on tärkeä myös sen takia, että tiedetään tarkkaan, mitä hävikin vähentämisen toimeenpiteet koskevat. Koskeeko se myös valmistuksen sivutuotteita? Entä maataloutta?

Alaluku 8.3: Mitä pitää tehdä?

Ruokahävikin vähentämistä koskeva tavoite voidaan kirjata selonteon tähän kohtaan seuraavasti:

  • Vähennetään hävikkiä elintarvikeketjussa ja parannetaan mittaamista ja hävikin määrän seurantaa elintarvikeketjussa.   
  • Pyritään hävikin mittaamisen ja tilastoinnin yhdenmukaisiin käytäntöihin koko EU:ssa.

Esitämme seuraavaa toimenpidettä huoltovarmuuden kehittämiseksi:

  • Kehitetään toimintamalli päivittäistavarahuollon hoitamiseksi alueellisesti/paikallisesti laajoissa häiriötilanteissa. Mallissa kuvataan mm. vastuiden jakautuminen yritysten ja kuntien välillä.

Luku 9: Kilpailukyky

Viranomaistoiminnassa on tarve määrätietoiselle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle. Tällä hetkellä määräyksiä uudistettaessa ei aina toteudu huolellinen valmistelu. Viranomaiset eivät myöskään aina ehdi ylläpitämään laadittuja ohjeita toimijoille ja valvonnalle ajan tasalla. Yrityksille syntyy turhia kustannuksia jatkuvista muutoksista viranomaisten tulkinnoissa. 

Kilpailukykyä koskevassa luvussa tulee antaa realistinen kuva elintarvikeviennin nykytilasta. Suomessa elintarvikeala toimii pääasiassa kotimarkkinoiden varassa ja vienti on suurelta osalta raaka-aineita, ei lisäarvotuotteita. Vahvoja brändejä on onnistuttu luomaan vain harvoin, esimerkiksi tietyille Valion tuotteille Venäjällä. 

Elintarviketeollisuuden yritysten asenteessa tarvittaisiin muutosta, jotta kansainvälisiin mahdollisuuksiin tartuttaisiin nykyistä aktiivisemmin. Samoin vientiä tukevissa koulutuksen ja vienninedistämisen organisaatioissa elintarvikealan vientimahdollisuudet tulee nähdä nykyistä myönteisemmin ja niihin tulee panostaa enemmän. Teknologian ja tuotelaadun lisäksi tulee kehittää liiketoimintaosaamista ja markkinointia.

Luonnoksessa todetaan, että viennin kasvua on haettava erityisesti pk-sektorilta, jolla on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Väheksymättä pk-sektorin potentiaalia voitaneen todeta suurilla yrityksillä olevan parhaat mahdollisuudet panostaa brändien rakentamiseen uusilla markkinoilla.

Alaluku 9.2: Vastuullinen eläintuotanto kilpailuvalttina

Osaamisen ylläpito on mahdollistettava turvaamalla eläinlääkäreiden riittävyys eläintuotannon kannalta. Vastuullinen eläintuotanto kilpailuvalttina –kohta sisältää tavoitteena ylläpitää sektorikohtaisia laatujärjestelmiä viennin ja kuluttajien luottamuksen säilyttämisen takia. Aiheesta tulee kirjata maininta kohtaan 9.5. tai 4.5. (Mitä pitää tehdä?).

Kunnioittavasti

Päivittäistavarakauppa ry

Kari Luoto
toimitusjohtaja

Ilkka Nieminen
johtaja