Lausunto luonnoksesta maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi kalastus- ja vesiviljelytuotteiden sallituista nimistä (lausuntopyyntö 1431/01.03/2018)



Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt Päivittäistavarakauppa ry:ltä (jäljempänä PTY) lausuntoa otsikossa mainitusta asetusluonnoksesta. 

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (N:o 1379/2013) mukaan loppukuluttajalle on ilmoitettava asetuksessa lueteltujen CN-koodien soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden osalta mm. lajin kauppanimi ja tieteellinen nimi. Jäsenvaltion on laadittava luettelo alueellaan sallituista tuotteiden kauppanimistä ja niiden tieteellisistä nimistä. Asetuksella ehdotetaan säädettäväksi uusi kauppanimiluettelo, joka kattaa lajit, joilla kalakauppaa nykypäivänä käydään. 

PTY kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta ja toteaa, että on jo aiemmin esittänyt kalakaupassa olevien lajien lisäämistä luetteloon. Luetteloa on uudistettu niin, että uusia lajeja on lisätty luetteloon, vanhoihin nimityksiin on tehty muutoksia ja lisätty osiot leville ja mädeille, mikä vastaa PTY.n toiveita.

Tässä vaiheessa PTY esittää yhden rinnakkaisen nimen lisäämistä sekä yhden lajin osalta sen nimen tai lajin tarkastelua:

-    ”Theragra chacogramma” eli suomeksi alaskanseiti. Tämän lisäksi käytössä on toinen, ilmeisesti synonyyminen latinankielinen nimi ” Gadus chalgogrammus”. PTY pyytää, että nimen voisi lisätä rinnakkaiseksi nimeksi.
-    ”Xiphopenaeus kroyeri”, PTY ehdottaa, että listaan lisätään toinen valkokatkarapu, jokoa on ruotsiksi sabelräka. Tämä laji mainitaan Livsmedelsverket:n kauppanimilistassa. 


Kunnioittavasti

Päivittäistavarakauppa ry

Merja Söderström
Asiantuntija