Lausunto hallituksen esityksestä jätelain muuttamiseksi sekä pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetuksesta


Lausunto 9.9.2013 

Siirtyminen jätelaissa pakkausten osittaisesta tuottajavastuusta täyteen tuottajavastuuseen edellyttää pakkausalan tuottajilta maksuttoman ja vaivattoman pakkausten vastaanoton järjestämistä. Tuottajat tarvitsevat riittävästi aikaa vastaanottopaikkojen verkoston toiminnan käynnistämiselle. Verkoston pisteiden lukumäärä tulee olla sellainen, että lain vaatimukset täytetään niin pakkausten vastaanoton palveluasteen kuin toiminnan tehokkuudenkin osalta.

Tarvittavaa vastaanottopaikkojen määrää rajoittavat vastaanotosta ja kuljetuksesta aiheutuvat ympäristövaikutukset sekä kustannukset. Myös materiaalikohtaiset kierrätystavoitteet ovat tärkeä kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen verkoston suunnittelua ja hallinnointia ohjaava tekijä. Näiden vaatimusten toteuttaminen ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että tuottajilla on riittävästi toimintavapautta ja harkintavaltaa.

Kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen määrä

Kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen määräksi esitämme kuiduille, metallille ja lasille 1000 pistettä kullekin ja muoville 300 pistettä. Näkemyksemme mukaan tämä lukumäärä on jätelain mukainen huomioiden palveluastetta ja toiminnan tehokkuutta koskevat vaatimukset. Tämä esitys kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen määrästä on pakkausalan tuottajien ja tuottajayhteisöjen yhteinen, joten viittaamme tältä osin mm. Pakkausalan ympäristörekisteri PYR Oy:n, Mepak-Kierrätys Oy:n, Suomen Keräyslasi ry:n, Suomen Kuitukierrätys Oy:n, Suomen Uusiomuovi Oy:n, Elintarviketeollisuusliitto ry:n, Metsäteollisuus ry:n ja Muoviteollisuus ry:n lausuntoihin.

Pakkausalan ympäristörekisteri PYR Oy tilasi syksyllä 2012 Ramboll Oy:ltä selvityksen jätelain edellyttämästä vastaanottopaikkojen verkostosta. PYR Oy on pyytänyt Ramboll Oy:ltä lisäselvityksen (09/2013) ympäristöministeriön esityksen ja edellä mainitun tuottajien ja tuottajayhteisöjen esityksen keskeisistä vaikutuksista jätelain vaatimusten kannalta. Selvityksen keskeiset tulokset on tiivistetty oheiseen taulukkoon.

YM:n esitys (2000 ja 500) Tuottajien esitys (1000 ja 300)
Palveluaste, % koko väestö 90 88
Kustannukset, M? 26,9 22,7
Saanto, 1000t 85 84

Edellä mainitun Rambollin lisäselvityksen mukaan 2000 keräyspistettä asetuksen mukaisella taajamamääritelmällä johtaa haja-asutusalueilla ja erityisesti pohjoisessa vähäisiin kertymiin, jolloin taloudellinen lisäpanostus ei lisää merkittävästi kertymää. 1000 pisteellä saavutetaan sama hyöty kuin 2000 pisteellä asetuksen mukaisella taajamamääritelmällä. Asetuksen mukaisen 2000 keräyspisteen ja esittämämme 1000 keräyspisteen välinen rajakustannus on 2542 ?/t ja kokonaiskustannusero 4,24 M? vuodessa.

Jätelain tarkoituksena (1 §) on ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle. Palveluasteen lisäksi on täten huomioitava myös eri verkostovaihtoehtojen kustannus- ja ympäristötehokkuus. Näkemyksemme mukaan tuottajien ja tuottajayhteisöjen esitys täyttää jätelain vaatimukset näiden kaikkien kriteerien kannalta paremmin kuin ympäristöministeriön asetusluonnos.

Ympäristöministeriö esittää kuidun, metallin ja lasin lähes 500 vastaanottopaikan sijoituspaikan sitomista taajaman tarkkuudella. Tämä vaatimus vähentää vastaanoton tehokkuutta. Tuottajat ja tuottajayhteisöt ovat aiemmissa esityksissään lähteneet siitä Ramboll Oy:n selvitykseen perustuvasta näkemyksestä, että noin 500 vastaanottopaikalla tavoitetaan 80 % suomalaisista ilman erillistä liikennesuoritetta. Tässä lausunnossa esittämämme malli 1000 pisteestä kuidulle, lasille ja metallille mahdollistaa 500 vastaanottopaikan sijoittamisen tehokkaan kertymän tuottaviin kohteisiin merkittävien palvelukeskittymien yhteyteen ja 500 vastaanottopaikan sijoittamisen taajamarakenteen mukaan.

Muovisten kuluttajapakkausten vastaanottopaikat tulisi keräyksen tehostamiseksi keskittää vähintään 20 000 asukkaan taajamiin. Viittaamme tältä osin Suomen Uusiomuovi Oy:n lausuntoon.

Pykäläesitys:

9.1 § Vastaanottopaikkojen määrä

Tuottajan on jätelain 49 §:n 1 momentissa säädetyn velvollisuutensa noudattamiseksi järjestettävä asumisessa syntyvien käytöstä poistettujen pakkausten maksuton ja pakkausten haltijan kannalta vaivaton vastaanotto koko maassa. Tämän mukaisesti tuottajan on järjestettävä vastaanottopaikkoja alueittain tasapuolisesti seuraavasti:
1) käytöstä poistettujen lasi-, metalli- ja kuitupakkausten erilliskeräystä varten vähintään 1000 vastaanottopaikkaa siten, että jokaisessa yli 500 asukkaan taajamassa on vähintään yksi vastaanottopaikka;
2) käytöstä poistettujen muovipakkausten erilliskeräystä varten vähintään 300 vastaanottopaikkaa siten, että jokaisessa vähintään 20 000 asukkaan taajamassa on vähintään yksi vastaanottopaikka.
---------------------------

Kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen sijoittaminen ja pakkausten palauttamisen vaivattomuus

Suomalaiset asioivat elintarvikeliikkeissä noin 200 kertaa vuodessa (Helsingin yliopiston Ruralia-Instituutti, 2012). Alkon myymälässä käydään noin 33 kertaa vuodessa ja julkista terveydenhuoltoa käytetään noin 20 kertaa. Pakkausten palauttamisen vaivattomuutta arvioitaessa on järkevää suhteuttaa vastaanottopaikkojen määrä päivittäistavarakaupan myymälöiden määrään, koska ne ovat tärkeä osa kansalaisten arkea ja niissä asiointi vastaa merkittävästä osasta henkilöliikenteen suoritetta. Myös asetuksen perusteluissa katsotaan, että päivittäistavarakaupan saavutettavuus on keskeinen kriteeri tarvittavan vastaanottopaikkojen määrän arvioinnissa. Lisäksi suurin osa asumisessa syntyvästä pakkausjätteestä on peräisin päivittäistavarakaupan tuotteiden pakkauksista.

Kuluttajapakkausten vastaanottopaikat on järkevää sijoittaa pääosin palvelukeskittymiin. Edellä mainitun Ramboll Oy:n selvityksen mukaan näin toimien 500 vastaanottopaikalla tavoitettaisiin ostoskäynnin yhteydessä ilman erillistä liikennesuoritetta noin 80 % suomalaisista. Selvityksen perusoletus on, että asiakas käyttää hypermarketia korkeintaan 20 minuutin, supermarketia 10 minuutin ja pienmyymälää 5 minuutin asiointimatkan takaa.

Myyntipinta-alaltaan yli 1000 neliön päivittäistavarakauppoja on Suomessa noin 700 kpl. Niiden lähivaikutusalueella (5 km säteellä) sijaitsee 79 % suomalaisista talouksista. PTY:n ympäristöministeriölle esittämän luottamuksellisen kanta-asiakastiedon pohjalta voidaan osoittaa, että viiden kilometrin asiointimatka ei käytännössä ole este asiakkaalle valita myymälää tärkeäksi asiointipaikakseen.

Asetuksen perusteluissa todetaan ehdotuksen lähtökohtana olevan, että etäisyyden vastaanottopaikkaan tulisi vastata tavanomaista matkaa siihen myymälään, jossa pakkaus on aikanaan kuluttajan haltuun siirtynyt. Näkemyksemme mukaan kuluttajalla on tarve palauttaa pakkauksia kierrätykseen huomattavasti harvemmin kuin ostaa päivittäistavaroita. PTY:n jäsenyrityksiltään koostaman kanta-asiakastiedon perusteella käy ilmi, että pantillisia juomapakkauksia palautetaan noin 5-10 %:ssa asiakaskäynneistä. Esimerkiksi erään PTY:n jäsenyrityksen asiakkaista noin 90 % käy myyntipinta-alaltaan vähintään 1000 neliön päivittäistavarakaupan myymälässä vähintään kerran kuukaudessa. Samat asiakkaat käyttävät erikokoisia myymälöitä, eivätkä he tarvitse kaikkien ostokäyntiensä yhteydessä pakkausten palautusmahdollisuutta. Yllä esitetyn tiedon valossa riittäisi, että pakkauksia otettaisiin vastaan vain palvelukeskittymissä.

Esimerkkinä asiakasliikenteen solmukohdista seuraavat kaupan keskittymät Tampereen seudulla (SYKE 2011):

- Lempälän Ideapark 3,6 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Kangasalan Prisma 2,1 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Nokian Citymarket 2,1 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Pirkkalan Citymarket 1,6 miljoonaa käyntiä vuodessa.

Myös suurimmat kauppakeskukset keräävät asiakkaita tehokkaasti yhteen (Suomen Kauppakeskusyhdistys ry 2013):

- Kampin keskus, Helsinki, 35,0 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Sello, Espoo, 22,9 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Itäkeskus, Helsinki, 17,9 miljoonaa käyntiä vuodessa
- City Forum, Helsinki, 14,2 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Jumbo, Vantaa, 10,8 miljoonaa käyntiä vuodessa
- Iso Omena, Espoo, 8,8 miljoonaa käyntiä vuodessa.

Myös myymälätyyppien kokonaismyynnit kertovat asiakasvirroista (Nielsen):

Alle 1000 neliömetrin myymälöiden osuus päivittäistavaroiden vähittäismyynnistä on noin kolmannes ja niiden osuus myymälöiden määrästä on lähes 80 % (Nielsen).

Edellä esitetty perustelu tukee esitystämme 9 §:n osalta.


Yritysten pakkausjätteiden keräyksen on perustuttava markkinaehtoiseen toimintaan

Asetusluonnoksen perusteluissa sivulla 27 todetaan, että "monissa yrityksissä, kuten päivittäistavarakaupoissa, pakkausjätettä syntyy verrattain suuria määriä ja jäte on tasalaatuista". Olemme ympäristöministeriön kanssa samaa mieltä siitä, että tällaisen pakkausjätteen vastaanotto on tehokkaan kierrätyksen turvaamiseksi mielekästä järjestää räätälöityjen palveluiden pohjalta eikä kytkeä keräilyä samaan järjestelmään kotitalouksien pakkausjätteen kanssa. Perustelujen sivulle 29 todetaan, että ehdotetun 9 §:n 2 momentin mukaan tuottajan tulisi järjestää vastaanottopaikkoja kattavasti myös muulle kuin asumisessa syntyvälle pakkausjätteelle. Edelleen YM toteaa, että tämän verkoston lisäksi tuottajat sopisivat räätälöidyistä palveluista ns. suurkertymäkohteiden kanssa nykyiseen tapaan.

Pidämme erittäin tärkeänä, että em. kohteiden osalta pitäydytään nykyisessä toimintamallissa, jossa yritysten keräämän tasalaatuisen pakkausjätteen hinta määräytyy markkinaehtoisesti. Tämän vuoksi pakkausasetuksen perusteluissa sivulla 29 tulee tarkentaa, että tuottajien tulee sopia yritysten kanssa räätälöidyistä palveluista nykyiseen tapaan markkinaehtoisesti. Lisäksi yritykset olisivat velvollisia huolehtimaan, että seurantatiedot ilmoitetaan asetusehdotuksen 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla.


Kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen verkoston toiminnan käynnistäminen ja tuottajayhteisöjen hyväksyminen tuottajarekisteriin

Ympäristöministeriön jätelain siirtymäaikoihin esittämät muutokset ovat välttämättömiä, jotta nykyiset tuottajayhteisöt voisivat rakentaa jätelain edellyttämän kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen verkoston sekä jättää valvovalle viranomaiselle hyväksymiskelpoisen hakemuksen lain määräämässä ajassa.

Tässä yhteydessä haluamme tähdentää, että näkemyksemme mukaan jätelain edellyttämäksi kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen määräksi riittää kuiduille, metallille ja lasille 1000 pistettä kullekin ja muoville 300 pistettä. Mikäli tuottajilta vaaditaan ympäristöministeriön esittämä määrä vastaanottopaikkoja, esitettyjen siirtymäaikojen tulee olla huomattavasti pidemmät. Lisää siirtymäaikaa tarvitaan, jotta nykyisten tuottajayhteisöjen perimiä pakkausten hyötykäyttömaksuja voidaan korottaa vähitellen ja siten estää mahdollinen vapaamatkustajaongelman kärjistyminen. Tuottajayhteisöjen hyväksymistä tuottajarekisteriin tulisi lykätä samassa suhteessa verkoston käynnistämisen kanssa.

Siirtymäajoista säädettäessä tulee huomioida, että 41.3 §:ssä tarkoitettu kiinteistönhaltijan järjestämä erilliskeräys on ajoitettava alkamaan samanaikaisesti muiden kuluttajapakkausten vastaanoton kanssa. Tuottajilta ei voida edellyttää kiinteistöiltä kerättyjen pakkausten vastaanottoa ennen kuin muu vastaanottoverkosto on valmis.

Pykäläesitys, jos kuluttajapakkausten vastaanottopaikkojen määrä on luonnoksen mukainen (kuitu, lasi, metalli 2000, muovi 500):

152 § Eräitä velvoitteita koskevat siirtymäajat
- - - - - - - - - - - - - -
Tuottajavastuuta koskevaa 6 lukua ja juomapakkauksia koskevaa 7 lukua sovelletaan 1 päivästä toukokuuta 2013. Muihin kuin 7 luvussa tarkoitettuihin pakkauksiin 6 lukua sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä toukokuuta 2017. Mainittuihin ajankohtiin asti sovelletaan vastaavia vuoden 1993 jätelain säännöksiä tuottajavastuusta. Käytöstä poistettavien tuotteiden vastaanottoa ja kuljetusta koskevaa 49 §:ää sovelletaan pakkausten tuottajaan 1 päivästä tammikuuta 2018.

Kiinteistön haltijan järjestämää pakkausjätteen erilliskeräystä koskevaa 41 §:n 3 momenttia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2018.
- - - - - - - - - - - - - -
Tuottajan ja tuottajayhteisön sekä juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän on tehtävä vuoden kuluessa lain voimaantulosta 101 §:n mukainen hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Vuoden 1993 jätelain mukaiseen tuottajatiedostoon merkittynä olevan tuottajan on vastaavasti tehtävä hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Pakkausten tuottajan ja tuottajayhteisön, joka huolehtii pakkausten tuottajille säädetyistä velvollisuuksista, on kuitenkin tehtävä mainittu hakemus viiden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Tuottajatiedostoon merkittyyn tuottajayhteisöön ja tuottajaan sovelletaan vuoden 1993 jätelain säännöksiä tuottajatiedostosta siihen asti, kun tuottajayhteisö ja tuottaja on merkitty tämän lain mukaiseen tuottajarekisteriin.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
Lain 49 a §:ää sovelletaan 1 päivästä toukokuuta 2017 ja lain 127 §:n 1 momentin johtolausetta 1 päivästä tammikuuta 2014.

Tuottajayhteisöjen ja kuntien välinen yhteistyö

Nykyisin materiaalien erilliskeräys painottuu vahvasti pakkauksiin. Pakkausten osuus yhdyskuntajätteestä on kuitenkin vain kolmannes. Jäteasetuksen tavoite kierrättää 50 % yhdyskuntajätteestä edellyttää kuntien ja tuottajien tiivistä yhteistyötä, jotta kierrätyksestä tehdään kuluttajalle vaivatonta kattavan verkoston ja tehokkaan tiedotuksen avulla.

Pakkausten tuottajien kustantaman pakkausten vastaanottopaikkojen verkoston lisäksi kuluttajien saatavilla tulee säilyä riittävä kuntien vastuulle kuuluva materiaalien erilliskeräyspaikkojen verkosto, joka muodostaa toimivan kokonaisuuden pakkausten tuottajien ylläpitämän verkoston kanssa.

Pidämme hyvänä, että jätelaissa ohjattaisiin kuntien ja tuottajien yhteistyötä. Nyt esitetyssä muodossaan 49 a § perusteluineen on kuitenkin niin epäselvä, että se olisi omiaan haittaamaan yhteistyötä. Yhteistyön tulee rakentua sopimusvapauden pohjalle, eikä asiasta ole syytä säätää velvoittavasti jätelaissa. Esitämmekin ensisijaisesti, että 49 a § tulee poistaa hallituksen esityksestä.

Mikäli 49 a § kuitenkin päätetään lisätä jätelakiin, tulee pykälän sanamuodossa välttää sellainen tilanne, että kunnat ja tuottajat lukkiutuisivat lain tulkintaa koskevista tekijöistä johtuviin vuosia kestäviin neuvotteluihin. Tämä johtaisi käytännössä kuluttajaa palvelevien ratkaisujen toteutuksen viivästymiseen. Toissijaisesti esitämme, että pykälä muutetaan selvästi ohjeluonteiseksi, jotta lainsäätäjän tarkoituksella spekulointi ei muodosta epävarmuustekijää tuottajien ja kuntien välisissä neuvotteluissa. Pykälä tulee saattaa tällöin voimaan huomioiden 152 §:ssä säädetyt siirtymäajat (ks. yllä).


Pykäläesitys, mikäli 49 a § saatetaan voimaan:

49 a §
Tuottajan ja kunnan on pyrittävä toimimaan yhteistyössä asumisessa ja muussa 32 §:ssä tarkoitetussa toiminnassa syntyvien käytöstä poistettujen pakkausten ja muun samaa materiaalia olevan jätteen vastaanottoon ja kuljetukseen liittyvissä järjestelyissä.


Kierrätystavoitteet

Lasia, metallia ja muovia koskevat tavoitteet tulee asettaa niin, että niihin lasketaan myös pantilliset juomapakkaukset. Luonnoksen 2 §:ssä rajataan juomapakkausten palautusjärjestelmät asetuksen ulkopuolelle.

Viittaamme kierrätystavoitteiden osalta Mepak-Kierrätys Oy:n, Suomen Keräyslasi ry:n, Suomen Kuitukierrätys Oy:n ja Suomen Uusiomuovi Oy:n lausuntoihin.

Jätteiden siirto kolmansiin maihin

Jätteensiirtoasetuksessa, (EY) N:o 1013/2006, edellytetään valvontaviranomaisen ennakkohyväksyntää hyödynnettäväksi tarkoitetun jätteen siirrolle EU:n ulkopuolisiin maihin. Tämän tulisi olla riittävä näyttö siitä, että maasta viety jäte voidaan lukea esitetyn asetuksen 8.1 §:ssä tarkoitettuihin kierrätysprosentteihin. Asetusehdotuksen 8.2 §:ssä oleva muotoilu perustuu vanhaan pakkausdirektiiviin, joka on säädetty jo ennen nyt voimassa olevaa jätteensiirtoasetusta tai jätedirektiiviä. Kierrätys käsitteenä määritellään jätedirektiivissä. Suoraan sovellettavan jätteensiirtoasetuksen ennakkohyväksymismenettely hyödynnettäväksi tarkoitetuille jätteille täyttää pakkausdirektiivin kierrätystä koskevan velvollisuuden jo sellaisenaan, kunhan kierrätyksen ulkopuolelle rajataan jätteen hyödyntäminen energiana, valmistaminen polttoaineeksi tai maantäyttöön käytettäväksi aineeksi. Jätteiden viejän ei siis tulisi joutua tilanteeseen, jossa viennin asianmukaisuutta joudutaan perustelemaan kahteen kertaan.

Pykäläesitys:

8.2 §
Jätteiden siirroista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 mukaisesti Euroopan yhteisöstä viedyt käytöstä poistetut pakkaukset lasketaan mukaan 1 momentissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseen vain, jos on vakuuttavaa näyttöä siitä, että kierrätys toisessa maassa on tapahtunut sellaisten edellytysten vallitessa, jotka laajasti katsoen vastaavat asiaa koskevassa Euroopan unionin lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia. Vakuuttavana näyttönä voidaan pitää asetuksen (EY) N:o 1013/2006 määräysten mukaisesti täytettyjä liitteen IA ilmoitusasiakirjaa ja liitteen IB siirtoasiakirjaa.

Pakkaukseen tehtävät merkinnät

Pakkaukseen tehtävistä merkinnöistä (7§) tulee asetukseen lisätä selvennys, että kierrätysjärjestelmään kuulumisesta kertovat merkinnät ovat sallittuja. Muutoin esimerkiksi PYR-merkki, Euroopassa yleinen Green Point -merkki, tai jopa Joutsenlippu voidaan tulkita laittomaksi pakkausmerkinnäksi.

Kierrätysmerkintöjen osalta määrittelyn tulee olla riittävän yleinen, ettei siitä muodostu kaupan estettä. Myös muut kansainväliset kierrätysmerkit tulee sallia, sillä kansainväliset yritykset käyttävät samoja pakkauksia useilla markkinoilla, ja omien pakkausten painattaminen pelkästään pienille Suomen markkinoille ei ole taloudellisesti mahdollista.

Kotimaisten yritysten kilpailukykyä ja kuluttajan ostovoimaa ei pidä heikentää tarpeettomasti
 

Pelkästään kuluttajapakkausten aluekeräyksestä aiheutuu pakkausten tuottajille Ramboll Oy:n laskelman mukaan noin 27 miljoonan euron lasku, jonka lisäksi tulevat kunnilta ja yrityksiltä palautuvien pakkausten keräyskustannukset sekä pakkausten hyötykäytön aiheuttamat kymmenien miljoonien eurojen kustannukset. Kaikki nämä kustannukset kertautuvat kuluttajalle arvoketjussa mm. työvoimakustannusten ja verojen vaikutuksesta. Elintarviketeollisuus ja päivittäistavarakauppa maksavat pakkausten kierrätyksen kustannuksista noin 65 %. Elintarvikkeiden kustannuspaineita ei pitäisi lisätä taloustilanteessa, jossa kotimaisen kysynnän ylläpitäminen on tärkeää. Tuottajavastuun kustannusten nousu heikentää kilpailukykyä tuontia vastaan, vaikuttaa yritysten työllistämismahdollisuuksiin sekä kotimaisilta tuottajilta ostettavien raaka-aineiden määrään ja hintaan.


Kunnioittavasti


KAUPAN LIITTO RY
Juhani Pekkala
toimitusjohtaja

PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA RY
Kari Luoto
toimitusjohtaja

TEKNISEN KAUPAN JA PALVELUIDEN YHDISTYS
Markku Uitto
toimitusjohtaja