Foodservice-tukkukaupan liikevaihto laski joulukuussa 4,2 % edellisvuodesta
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* foodservice-tukkukaupan liikevaihdon arvoksi kirjattiin vuoden 2023 joulukuussa 187,4 miljoonaa euroa, mikä oli 4,2 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Vuoden 2023 joulukuussa oli 18 toimituspäivää** ja vuoden 2022 joulukuussa 20 toimituspäivää.
– Foodservice-tukkukauppojen liikevaihto kehittyi vuonna 2023 varsin kaksijakoisesti. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla nähtiin hyviä kasvulukuja, mutta jälkimmäisellä liikevaihdon kehitys oli niukkaa. Joulukuun liikevaihdon laskuun vaikutti se, että vuoden 2023 joulukuussa oli kaksi toimituspäivää vähemmän kuin vuotta aiemmin, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.
Liikevaihto kasvoi tammi-joulukuussa 6,7 % vuodentakaisesta
Foodservice-tukkukaupan kumulatiivinen liikevaihto vuonna 2023 oli 2 474,3 miljoonaa euroa, jolloin nousua edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna oli 6,7 %.
Tammi-joulukuussa 2023 oli 251 toimituspäivää**, vastaavana ajanjaksona vuonna 2022 oli 253 toimituspäivää.
Tilaston taustatiedot
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa.
*Kespro, Meira Nova Oy, Suomen Palvelutukkurit Oy, Valio Oy / Valio Aimo ja Wihuri Metro-tukku
**Toimituspäiviin luetaan kalenterikuukauden arkipäivät (maanantai-perjantai) pl. arkipyhät.