Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi kesäkuussa 1,2 prosenttia edellisvuodesta

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli vuoden 2022 kesäkuussa 1 874,0 miljoonaa euroa, mikä oli 1,2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2021 kesäkuussa.

Päivittäistavarakaupan hintaindeksin** mukaan päivittäistavaroiden hinnat nousivat kesäkuussa 9,0 prosenttia vuoden 2021 kesäkuusta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat kesäkuussa kaikkiaan 10,9 prosenttia. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat nousivat samaan aikaan 3,7 prosenttia*** ja käyttötavaroiden hinnat 5,0 prosenttia vuoden 2021 kesäkuuhun verrattuna. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos**** eli inflaatio oli kesäkuussa 7,8 %. Toukokuussa inflaatio oli 7,0 %. Inflaation nousu johtui muun muassa polttoaineiden ja sähkön hinnan noususta.

– Kesäkuussa elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hintojen nousu kiihtyi entisestään, ja oli jo lähes 11 prosenttia. Näin suuri hinnannousu on muuttanut ostokäyttäytymistä osalla kuluttajista. Tämä näkyy tarjousten suosimisena ja kaupan omien merkkien myynnin kasvuna, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi vuoden 2022 kesäkuussa eniten suurmyymälöissä, yhteensä 3,1 prosenttia vuodentakaisesta. Suurten supermarkettien myynti kasvoi kesäkuussa 2,9 prosenttia ja pienmyymälöiden vastaavasti laski 6,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Samaan aikaan valintamyymälöiden myynti laski 4,7 prosenttia ja pienten supermarkettien myynti 0,4 prosenttia vuoden 2021 kesäkuuhun verrattuna.

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-kesäkuussa 1,1 prosenttia

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi vuoden 2022 tammi-kesäkuussa eniten suurissa supermarketeissa, yhteensä 2,4 prosenttia. Pienten supermarkettien myynti kasvoi tammi-kesäkuussa 1,3 prosenttia ja suurmyymälöiden myynti 1,2 prosenttia. Pienmyymälöiden myynti laski yhteensä 4,1 prosenttia ja valintamyymälöiden myynti 2,0 prosenttia vuoden 2021 tammi-kesäkuuhun verrattuna.

Päivittäistavaroiden hinnat nousivat vuoden 2022 tammi-kesäkuussa yhteensä 5,5 prosenttia vuoden 2021 vastaavasta ajanjaksosta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 6,5 prosenttia ja alkoholijuomien ja tupakan hinnat 3,5 prosenttia***. Käyttötavaroiden hinnat nousivat tammi-kesäkuussa 2,7 prosenttia vuodentakaisesta.

– Ensi viikolla, 9. elokuuta, julkaisemme päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtaisen myyntitilaston tammi-kesäkuulta. Se avaa tarkemmin eri tuoteryhmien euromääräistä myynnin ja hintatason kehitystä, Luoto muistuttaa.

Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.

*Tilastossa mukana olevat jäsenyritysten ketjut ovat: K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market, Neste K -liikenneasemat ja muut K-ruokakaupat, Alepa, Sale, Prisma, S-market, Herkku ja ABC, Lidl, Tokmanni, M-ketju, Minimani, R-kioski sekä Kauppahalli24.

**Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.

***Alkoholiveroa on korotettu 1.1.2018, 1.1.2019 ja 1.1.2021. Tupakkaveroa on korotettu vuosien 2018–2021 aikana 1.1.2018, 1.7.2018, 1.1.2019 ja 1.7.2019, 1.1.2020, 1.7.2020 ja 1.1.2021.

****Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jonka hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain.

Jaa julkaisu