Valmisaterioiden suosio muuttaa jo elintarvikemyynnin rakenteita
Merkittävin rakenteellinen muutos päivittäistavarakaupan elintarvikemyynnissä vuonna 2021 oli valmisruokien ja valmiiden ruoka-annosten myynnin yli 16 prosentin kasvu. Valmiita ruokia ostettiin yli miljardilla eurolla. Vastaavasti perusraaka-aineiden myynti laski. Muutoksella on vaikutus arvonmuodostukseen koko elintarvikeketjussa.
Vuonna 2021 päivittäistavarakaupan koko myynti oli 20,4 miljardia euroa, josta elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus oli 14,7 miljardia euroa. Kasvua edellisestä vuodesta oli 3 prosenttia. Tuoteryhmistä eniten myyntiään kasvattivat alkoholittomat ja vähäalkoholiset oluet, valmisruoat sekä kivennäis- ja lähdevedet. Voi, peruna ja sokeri menettivät myyntiään eniten.
Aineistosta erottuu kaksi trendiä, valmiit ruoka-annokset ja alkoholiton olut. Korona on kasvattanut valmisruokien suosiota, kun kuluttajat ovat etätöiden ja etäkoulun aikaan helpottaneet arkea valmisaterioilla ja tutustuneet kauppojen entisestään monipuolistuneisiin valikoimiin.
– Jää nähtäväksi, miten koronarajoitusten päättyminen vaikuttaa valmiiden ruoka-annosten menekkiin ja vastaavasti perusraaka-aineiden myyntiin, arvioi Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.
– Alkoholittomien oluiden suosio puolestaan kertoo juomakulttuurin muutoksesta, jota kaupat ovat tukeneet laajentamalla alkoholittomien ja vähäalkoholisten juomien valikoimia merkittävästi. Ensi viikolla Päivittäistavarakauppa julkaisee tutkimuksen, jossa selvitetään, millaisia vaikutuksia olisi mietojen viinien myynnin sallimisella ruokakaupassa, Luoto kertoo.
Päivittäistavarakaupan myyntiä on tilastoitu tuoteryhmäkohtaisella tasolla nyt kaksi poikkeuksellista vuotta.
– Uusi tilastomme on osoittautunut hyvin suosituksi ja olemme saaneet siitä paljon kiitosta alan toimijoilta. Aineisto on veloituksetta kaikkien saatavilla ja ladattavissa verkkosivuiltamme. Neljännesvuosittain julkaistava laaja aineisto analyyseineen antaa kattavan kuvan kuluttajakäyttäytymisen muutoksista päivittäistavarakaupassa, sanoo Luoto.
Q4-julkaisun aineisto:
- Tilasto: Päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtainen myyntitilasto 2021
- Elintarvikkeiden myynnin kehitys 10–12/2021 ja 2021: analyysi ja esitys (Huom! 8.6.2022 korjattu esityksen s. 9 näppäilyvirhe, alkoholittomien juomien myynti on 1 665 M€)
- Video: Keskeiset johtopäätökset
- Tilastokeskuksen tiedote
Päivittäistavaroiden myynnin arvon rakennetta ja muutoksia kuvaavassa tilastossa ovat mukana PTY:n jäsenyritykset SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, R-kioski, Minimani ja M-ketju.