Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi joulukuussa 2,1 prosenttia edellisvuodesta

KORJATTU KLO 9.20, ENITEN MYYNTIÄÄN KASVATTANEET MYYMÄLÄTYYPIT

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli vuoden 2021 joulukuussa 1 887,7 miljoonaa euroa, mikä oli 2,1 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 joulukuussa.

Päivittäistavarakaupan hintaindeksin** mukaan päivittäistavaroiden hinnat nousivat joulukuussa 2,2 prosenttia vuoden 2020 joulukuusta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat joulukuussa kaikkiaan 1,7 prosenttia. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat nousivat samaan aikaan 5,0 prosenttia*** ja käyttötavaroiden hinnat 0,5 prosenttia vuoden 2020 joulukuuhun verrattuna. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos**** eli inflaatio oli joulukuussa 3,5 prosenttia. Marraskuussa inflaatio oli 3,7 prosenttia. Inflaatiota hidasti muun muassa polttonesteiden hinnannousun taittuminen. Vuoden 2021 keskimääräinen inflaatio oli 2,2 prosenttia.

(Tämä kappale korjattu). Päivittäistavaroiden myynti kasvoi vuoden 2021 joulukuussa eniten suurissa supermarketeissa, yhteensä 3,6 prosenttia vuodentakaisesta. Hypermarketien myynti kasvoi 2,4 prosenttia ja pienten supermarkettien myynti vastaavasti 1,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Valintamyymälöiden myynti laski samaan aikaan 1,7 prosenttia. Pienmyymälöiden myynti laski joulukuussa 4,9 prosenttia vuoden 2020 joulukuuhun verrattuna.

– Joulukuussa elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 1,7 prosenttia, mikä oli selvästi alkuvuotta enemmän. Vuoden viimeisellä kvartaalilla myynnin kasvu hidastui selvästi. Myynnin volyymi oli miinuksella ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015. Päivittäistavaramyynnin loka-joulukuun kasvu selittyykin hintojen nousulla, arvioi Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-joulukuussa 3,0 prosenttia

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi vuoden 2021 tammi-joulukuussa eniten hypermarketeissa, yhteensä 4,1 prosenttia. Suurissa supermarketeissa myynti kasvoi tammi-joulukuussa 3,8 prosenttia ja pienissä supermarketeissa kasvua oli 1,9 prosenttia. Valintamyymälöiden myynti laski yhteensä 0,1 prosenttia. Laskua oli myös pienmyymälöiden myynnissä, 1,2 prosenttia vuoden 2020 tammi-joulukuuhun verrattuna.

– Koko vuoden 3 prosentin myynnin kasvua voidaan pitää hyvänä, kun otetaan huomioon, että vertailuvuonna 2020 myynti kasvoi ennätykselliset 8,6 prosenttia. Pian julkaisemme päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtaiset myyntitilastot, jotka kertovat yksityiskohtaisemmin myynnin kehityksestä ja muutoksista viime vuonna, kertoo Luoto.

Päivittäistavaroiden hinnat nousivat vuoden 2021 tammi-joulukuussa yhteensä 1,6 prosenttia vuoden 2020 vastaavasta ajanjaksosta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 0,6 prosenttia ja alkoholijuomien ja tupakan hinnat nousivat 5,5 prosenttia***. Käyttötavaroiden hinnat nousivat tammi-joulukuussa 0,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.

*Tilastossa mukana olevat jäsenyritysten ketjut ovat: K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market, Neste K -liikenneasemat ja muut K-ruokakaupat, Alepa, Sale, Prisma, S-market, Herkku ja ABC, Lidl, Tokmanni, M-ketju, Minimani sekä R-kioski.

**Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.

***Alkoholiveroa on korotettu 1.1.2018, 1.1.2019 ja 1.1.2021. Tupakkaveroa on korotettu vuosien 2018–2021 aikana 1.1.2018, 1.7.2018, 1.1.2019 ja 1.7.2019, 1.1.2020, 1.7.2020 ja 1.1.2021.

****Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jonka hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain.

Jaa julkaisu