Kauppahalli24 mukaan Päivittäistavarakauppa ry:hyn

Suomalainen ruoan verkkokauppa Kauppahalli24 liittyy Päivittäistavarakauppa ry:n jäseneksi 1. syyskuuta 2021 alkaen. Kauppahalli24 on kotimaisessa omistuksessa oleva verkkoruokakauppa, joka toimittaa ruokaa kotiin Uudellamaalla sekä Turun ja Lahden alueilla.

– Kauppahalli24 on Suomen kolmanneksi suurin ruoan verkkokauppa ja vahvassa kasvussa. Palvelukonseptiimme kuuluu, että Kauppahalli24 tilaa tuotteet toimittajilta vasta asiakastilausten perusteella. Kumppanuus kotimaisten pientuottajien ja valmistajien kanssa on meille tärkeä kilpailutekijä. Uskon, että jäsenyys päivittäistavarakaupan yrityksiä kattavasti edustavassa yhdistyksessä auttaa meitä asemoitumaan markkinassa ja tuo ruoan verkkokauppaa aiempaa näkyvämmin esiin, sanoo Kauppahalli24:n toimitusjohtaja Petri Toivonen.

NielsenIQ Päivittäistavaramyymälärekisterin mukaan vuonna 2020 koko päivittäistavaramyynnin arvo Suomessa oli 20,2 miljardia euroa. Tästä päivittäistavaroiden verkkokaupan arvo oli 395 miljoonaa euroa eli kaksi prosenttia. Verkkokaupan arvo yli kolminkertaistui vuoteen 2019 nähden.

– Ruoan verkkokaupasta on koronapandemian vauhdittamana tulossa entistä merkittävämpi osa päivittäistavarakauppaa ja on tärkeää, että saamme toimintaamme mukaan lisää alan toimijoita. Toivotamme Kauppahalli24:n lämpimästi tervetulleeksi vahvistamaan alan yhteistä edunvalvontaa, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Vuonna 2012 perustetun Kauppahalli24:n liikevaihto vuonna 2020 oli noin 6,3 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää 21 henkilöä. Kauppahalli24:n taustayhtiö on Seulo Palvelut Oy.

Muut Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenet ovat Heinon Tukku Oy, Kesko Oyj, K-kauppiasliitto ry, Lidl Suomi Ky, Minimani Yhtiöt Oy, M Itsenäiset Kauppiaat Oy, R-kioski Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Suomen Palvelutukkurit Oy, Tokmanni Oy ja Wihuri Oy.

Jaa julkaisu