Tuoteryhmätilasto kertoo poikkeuskesän ostoskorin sisällöstä
Päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtainen myyntitilasto heinä-syyskuulta kertoo, että kotona syöminen jatkui, vaikka ravintolat avattiin. Selvästi eniten kasvoi perunan myynti. Yleisesti ottaen myynnin kasvu johtuu enimmäkseen myyntimäärien kasvusta. Hintojen nousu on ollut hitaampaa.
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden myynnin arvon rakennetta ja muutoksia alettiin tilastoida vuoden alussa. Eri tuoteryhmien myynnin kehitystä ja elintarvikkeiden kulutusta kuvaava tilasto julkaistaan tänään kolmatta kertaa.
Heinä-syyskuussa etenkin lihaa ja perunaa on myyty huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Myyntimäärät eivät kuitenkaan osoita kulutuksen kasvaneen, vaan kertovat sen siirtyneen ravintoloista kotikeittiöihin. Koronatilanteesta johtuvien ravintolatoiminnan rajoitusten höllentäminen kesäkuussa vähensi kaupan heinä-syyskuun myyntiä toiseen vuosineljännekseen verrattuna jo hieman.
Vähäalkoholisten ja alkoholittomien oluiden myynti on kovassa kasvussa. Vuodessa niiden myynti on kasvanut 31,6 prosenttia. Oluen kokonaismyynnistä osuus on kuitenkin edelleen pieni, tammi-syyskuussa 3,3 prosenttia.
– On selvää, että koronatilanne näkyy myynnissä kautta linjan. Kesä tasoitti alkuvuoden suurimpia muutoksia, mutta muutokset ovat silti niin merkittäviä, että ne näkyvät koko vuoden tilastossa. Etenkin hyvin säilyvissä tuotteissa kasvu on ollut koko markkinan kasvua suurempaa, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.
Kauppa tarjoaa tietoa avoimesti kaikille
Tilastossa ovat mukana SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, Minimani, R-kioski ja M-ketju, joten se kattaa lähes koko Suomen 18,6 miljardin euron päivittäistavaramarkkinan.
– Päivittäistavaramyyntiä ei ole aiemmin tilastoitu tällä tarkkuudella. Tilasto on tehty yhdessä jäsenyritystemme ja Tilastokeskuksen kanssa. Iso ponnistus on vaatinut paljon työtä ja haluan vielä kiittää kaikkia osapuolia, Luoto sanoo.
– Tilasto on herättänyt runsaasti mielenkiintoa ja olemme saaneet hyvää palautetta muun muassa elintarviketeollisuuden yrityksiltä. Olemme tyytyväisiä, kun olemme voineet tuottaa elintarvikeketjun toimijoille arvokasta tietoa kuluttajakäyttäytymisestä ja siten pyrkineet rakentamaan yhteistyötä elintarvikeketjussa.
Tilasto sisältää myös kuluttajahintaindeksistä saatavat hintojen muutokset ja on kaikkien saatavilla PTY:n verkkosivuilla.
Aiemmin tänä vuonna julkaistut tuoteryhmäkohtaiset myyntitilastot 1–3/2020 ja 4–6/2020 on oikaistu lähdeaineistojen ja aineistorajausten tarkistuksen jälkeen PTY:n verkkosivuille.
Lisätietoja: Päivittäistavarakauppa ry, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Liitteet:
Tilastokeskuksen tiedote: Päivittäistavaroiden tuoteryhmittäiset myynnin arvot Q3/2020
Tilasto: Päivittäistavarakaupan tuoteryhmittäinen myynti 7–9/2020
Analyysi: Elintarvikkeiden päivittäistavaramyynnin kehitys 7–9/2020