Koutsin linja pitää! Jukka Jalosen luotsaama kampanja muistuttaa ikärajavalvonnan pelisäännöistä

Koutsin linja pitää -kampanja muistuttaa alkoholinmyynnin ikärajavalvonnan pelisäännöistä. Ikä tarkastetaan kaupassa kaikilta alkoholia ostavilta asiakkailta, jotka vaikuttavat alle 30-vuotiailta.
Kaupan tulee puuttua myös tilanteisiin, joissa on syytä epäillä, että ostettava alkoholi välitetään edelleen alaikäisille.

Valmentaja Jukka Jalosen luotsaama kampanja käynnistyy 26.4.2018 ja se tulee näkymään lähes kaikissa Suomen päivittäistavarakaupoissa. Somessa kampanjaa voi seurata Instagramissa ja Facebookissa, joissa voi osallistua myös kampanjan järjestämiin kilpailuihin. Kampanjavideot löytyvät lisäksi osoitteesta koutsinlinjapitää.fi.

– Haluan vaikuttaa lasten ja nuorten alkoholinkäyttöön liittyviin asenteisiin ja puhua terveellisempien elämäntapojen puolesta. Koutsin linja pitää -kampanjan viesti on tärkeä. Kaupan ikärajavalvonnan tavoite on suojella alaikäisiä alkoholin haitoilta. Muistetaan me aikuiset siis ottaa henkkarit mukaan kauppareissulle ja pidetään peli selvänä myös siten, ettei itsekään välitetä alkoholia junnuille, Jukka Jalonen tiivistää.

Nuorten alkoholinkäyttö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vähentynyt jo useiden vuosien ajan. Nuorten päihteiden käyttö Suomessa 1995–2015 -tutkimuksessa vain 1 % vastaajista kertoi saaneensa alkoholia kaupasta.

– Kauppa haluaa jatkossakin osaltaan varmistaa, että hyvä kehityskulku jatkuu ja kaupan ikärajavalvonta pitää. Ikärajavalvontaan ja sen koulutukseen panostetaan jatkuvasti. Myös tällä kampanjalla muistutamme, ettei alkoholi kuulu alaikäisille, asiantuntija Anna Salminen Päivittäistavarakauppa ry:stä kertoo.

Kampanja on jatkoa Ole koutsi -kampanjalle. Se muistutti, että vastuullinen aikuinen ei välitä alkoholia alaikäisille. Onhan se myös Suomen lain mukaan kiellettyä. Alkoholin välittämisen estäminen on tärkeää, sillä tutkimusten mukaan alaikäiset nuoret saavat alkoholia ensisijaisesti täysi-ikäisiltä ystäviltään, sisaruksiltaan tai vanhemmiltaan. Jukka Jalonen koutsaakin edelleen aikuisia myös sanomaan ei alkoholin välittämiseen, olipa pelitilanne miten tiukka tahansa. Videot löytyvät osoitteesta olekoutsi.fi.

Ikärajavalvonta on osa kaupan vastuullista toimintaa

Laki velvoittaa kauppaa varmistamaan, ettei alkoholi- tai tupakkatuotteita myydä alaikäisille. Ikä tarkastetaan kaikilta alkoholia tai tupakkatuotteita ostavilta asiakkailta, jos he vaikuttavat alle 30-vuotiailta. Myös alkoholin välittäminen alaikäiselle on laissa kielletty ja rangaistava teko. Kauppa ei voi myydä alkoholijuomaa täysi-ikäisellekään asiakkaalle, jos myyjällä on perusteltu syy epäillä alkoholin päätyvän edelleen alaikäisen käyttöön.

Oman iän voi kaupassa todistaa viranomaisen myöntämällä kuvallisella voimassa olevalla henkilökortilla, passilla, muukalaispassilla, ajokortilla, mopokortilla tai mobiiliajokortilla sekä pakolaisen matkustusasiakirjalla.

Ikärajavalvonta on osa kaupan vastuullista toimintaa. Päivittäistavarakaupan ikärajapassikoulutuksen on suorittanut yli 130 000 kaupan kassahenkilöä ja alan opiskelijaa. Myös vuonna 2013 käyttöön otettu 30 vuoden viiteikä alkoholin ja tupakan myynnin ikärajavalvonnassa on tuonut hyvää tulosta. Se on madaltanut henkilökunnan kynnystä varmistaa asiakkaan ikä ja vähentänyt inhimillisiä virheitä iän arvioinnissa. Asiakkaille ikärajavalvonnan pelisäännöistä muistutetaan esimerkiksi valtakunnallisten kampanjoiden avulla.

Koutsin linja pitää -kampanjan toteuttavat Päivittäistavarakauppa ry ja sen jäsenyritykset. Kampanja näkyy lähes kaikissa Suomen päivittäistavarakaupoissa toukokuusta 2018 alkaen kevääseen 2019 asti.
 
PTY:n jäseniä ovat Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Kesko Oyj, Lidl Suomi Ky, Stockmann Oyj Abp, R-kioski Oy, M Itsenäiset kauppiaat Oy, Minimani Yhtiöt Oy, Wihuri Oy, Tokmanni-konserni, Heinon Tukku Oy, Suomen Palvelutukkurit Oy sekä K-kauppiasliitto ry.

Lisätietoja:
Asiantuntija Anna Salminen, Päivittäistavarakauppa ry
puh. (09) 1728 6118

Tutustu kampanjaan ja katso videoita kampanjasivulla
Instagramissa: www.instagram.com/koutsinlinjapitaa
Facebookissa: www.facebook.com/olekoutsi

Ikärajavalvonnan usein kysytyt kysymykset

Jaa julkaisu