Päivittäistavaroiden vähittäismyynti laski lokakuussa 2,5 prosenttia edellisvuodesta

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli lokakuussa 1 336,5 miljoonaa euroa, mikä oli 2,5 prosenttia vähemmän kuin lokakuussa 2015.
Päivittäistavarakaupan hintaindeksin** mukaan päivittäistavaroiden hinnat laskivat lokakuussa 0,6 prosenttia vuoden 2015 lokakuusta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat supistuivat 1,3 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 0,6 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat puolestaan nousivat 2,3 prosenttia vuodentakaisesta***. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos**** eli inflaatio oli lokakuussa 0,5 prosenttia. Syyskuussa inflaatio oli 0,4 prosenttia.
Päivittäistavaroiden myynti supistui lokakuussa eniten pienmyymälöissä, kaikkiaan 14,6 prosenttia vuoden 2015 lokakuuhun verrattuna. Valintamyymälöiden myynti laski 7,8 prosenttia ja pienten supermarkettien 2,9 prosenttia. Myös hypermarkettien osalta kertyi laskua 2,0 prosenttia vuodentakaisesta. Myynti kasvoi lokakuussa ainoastaan suurissa supermarketeissa, yhteensä 1,5 prosenttia.
– Lokakuun myynnin laskua päivittäistavarakaupassa selittää ruoan hintojen laskun lisäksi pyhäinpäivän sijoittuminen tänä vuonna marraskuulle. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat laskivat lokakuussa 1,3 % vuoden takaiseen verrattuna. Kilpailu päivittäistavarakaupassa onkin tällä hetkellä todella kovaa. Koko vuoden myynnin kehitys on edelleen vajaan prosentin kasvussa. Positiivista kehitystä on siivittänyt aukioloaikojen vapautuminen. Sääntelyn purkua ja kuluttajien ostovoimaa tukevia toimia tuleekin edelleen jatkaa, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto painottaa.
Päivittäistavaroiden myynti kasvoi 0,8 prosenttia tammi-lokakuussa
Päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-lokakuussa suurissa supermarketeissa ja hypermarketeissa. Suurissa supermarketeissa myynti lisääntyi 5,4 prosenttia ja hypermarketeissa 2,1 prosenttia verrattuna vuoden 2015 tammi-lokakuuhun. Muissa myymälöissä myynti sen sijaan laski. Eniten laskua kertyi pienmyymälöissä, joissa myynti supistui 11,5 prosenttia vuodentakaisesta. Valintamyymälöissä myynti laski puolestaan 6,1 prosenttia ja pienissä supermarketeissa 0,5 prosenttia. Kaikkiaan päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-lokakuussa 0,8 prosenttia vuoden 2015 tammi-lokakuusta.
Päivittäistavaroiden hinnat laskivat tammi-lokakuussa yhteensä 0,8 prosenttia vuoden 2015 vastaavasta ajanjaksosta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat laskivat tammi-lokakuussa 1,2 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat sen sijaan nousivat 1,2 prosenttia***.
Tilaston taustatiedot
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.
*Tilastossa mukana olevat jäsenyritysten ketjut ovat: K-citymarket, K-supermarket, K-market, K-market Neste-asemat ja muut K-ruokakaupat, Alepa, Sale, Prisma, S-market ja ABC, Valintatalo ja Siwa, Lidl, Stockmann, Tokmanni, M-ketju, Minimani sekä R-kioski.
**Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.
***Alkoholi- ja tupakkaveroja korotettiin 1.1.2014 alkaen. Lisäksi tupakkaveroa korotetiin uudelleen 1.1.2015, 1.1.2016 ja 1.7.2016. Tupakkatuotteiden osalta verojen nosto on näkynyt kuluttajahinnoissa vasta vähitellen vuosien 2014–2016 aikana.
****Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jossa hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain. Tilastokeskus on tarkistanut tammikuun 2016 alussa kuluttajahintaindeksin hyödykekorin ja uudistanut painorakenteen sekä siirtynyt käyttämään uutta perusvuotta 2015=100.
Vähittäiskauppojen aukioloaikoja säännellyt laki kumottiin 1.1.2016 alkaen, jonka jälkeen kaupat ovat saaneet vapaasti päättää aukioloajoistaan.
Lisätietoja: 
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708  
Tilastokeskus, aktuaari Seija Karttunen p. 029 551 2741
Liitteet:
Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin kehitys myymälätyypeittäin lokakuussa 2015 ja 2016 kuvioina ja taulukkoina (pdf)
Jaa julkaisu