Päivittäistavaroiden vähittäismyynti laski elokuussa 0,4 prosenttia edellisvuodesta
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli elokuussa 1 409,8 miljoonaa euroa, mikä oli 0,4 prosenttia vähemmän kuin elokuussa 2015.
Päivittäistavarakaupan hintaindeksin** mukaan päivittäistavaroiden hinnat laskivat elokuussa 0,1 prosenttia vuoden 2015 elokuusta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat supistuivat 0,6 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 0,3 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat puolestaan nousivat 2,1 prosenttia vuodentakaisesta***. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos**** eli inflaatio oli elokuussa 0,4 prosenttia. Heinäkuussa inflaatio oli 0,5 prosenttia.
– Elokuun päivittäistavarakauppa päätyi kokonaisuudessaan pienelle miinukselle. Eri myymälätyyppien väliset erot olivat kuitenkin suuret. Isojen yksiköiden myynti kehittyi hyvin, kun taas pienten myymälöiden myynti putosi selvästi. Koko maan kattavan myymäläverkoston säilymiseksi pienten kauppojen kilpailukykyä tulee vahvistaa purkamalla valikoimien rajoituksia. Kaivattua piristystä lähimyymälöiden myyntiin olisi saatavissa hallituspuolueiden kesken jo sovituista alkoholilain uudistuksista. Kauppa toivookin lainvalmistelun etenemistä mahdollisimman nopeasti, Päittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.
Päivittäistavaroiden myynti supistui elokuussa eniten pienmyymälöissä ja valintamyymälöissä. Pienmyymälöiden myynti laski 13,5 prosenttia ja valintamyymälöiden 12,7 prosenttia vuodentakaisesta. Myös pienten supermarkettien myynti väheni elokuussa 1,4 prosenttia. Sen sijaan suurten supermarkettien ja hypermarkettien myynti kasvoi samaan aikaan. Suurten supermarkettien myynti lisääntyi 5,3 prosenttia ja hypermarkettien 3,5 prosenttia.
Päivittäistavaroiden myynti kasvoi 0,9 prosenttia tammi-elokuussa
Päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-elokuussa suurissa supermarketeissa ja hypermarketeissa. Suurissa supermarketeissa myynti lisääntyi 5,7 prosenttia ja hypermarketeissa 2,1 prosenttia verrattuna vuoden 2015 tammi-elokuuhun. Muissa myymälöissä myynti sen sijaan laski. Eniten laskua kertyi pienmyymälöissä, joissa myynti supistui 11,8 prosenttia vuodentakaisesta. Valintamyymälöissä myynti laski puolestaan 5,9 prosenttia ja pienissä supermarketeissa 0,6 prosenttia. Kaikkiaan päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-elokuussa 0,9 prosenttia vuoden 2015 tammi-elokuusta.
Päivittäistavaroiden hinnat laskivat tammi-elokuussa yhteensä 0,9 prosenttia vuoden 2015 vastaavasta ajanjaksosta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat laskivat tammi-elokuussa 1,3 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat sen sijaan nousivat 0,9 prosenttia***.
Tilaston taustatiedot
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.
*Tilastossa mukana olevat jäsenyritysten ketjut ovat: K-citymarket, K-supermarket, K-market, K-market Neste-asemat ja muut K-ruokakaupat, Alepa, Sale, Prisma, S-market ja ABC, Valintatalo ja Siwa, Lidl, Stockmann, Tokmanni, M-ketju, Minimani sekä R-kioski.
**Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.
***Alkoholi- ja tupakkaveroja korotettiin 1.1.2014 alkaen. Lisäksi tupakkaveroa korotetiin uudelleen 1.1.2015, 1.1.2016 ja 1.7.2016. Tupakkatuotteiden osalta verojen nosto on näkynyt kuluttajahinnoissa vasta vähitellen vuosien 2014–2016 aikana.
****Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jossa hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain. Tilastokeskus on tarkistanut tammikuun 2016 alussa kuluttajahintaindeksin hyödykekorin ja uudistanut painorakenteen sekä siirtynyt käyttämään uutta perusvuotta 2015=100.
Vähittäiskauppojen aukioloaikoja säännellyt laki kumottiin 1.1.2016 alkaen, jonka jälkeen kaupat ovat saaneet vapaasti päättää aukioloajoistaan.
Lisätietoja:
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, aktuaari Seija Karttunen p. 029 551 2741
Tilastokeskus, aktuaari Seija Karttunen p. 029 551 2741
Liitteet:
Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin kehitys myymälätyypeittäin elokuussa 2015 ja 2016 kuvioina ja taulukkoina (pdf)