Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto supistui maaliskuussa 2,4 prosenttia

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjujen* liikevaihto supistui maaliskuussa 2,4 prosenttia edellisvuodesta ja liikevaihdon arvoksi kirjattiin 565,9 miljoonaa euroa.
Liikevaihto supistui maaliskuussa pukeutumisen sekä kodin- ja vapaa-ajan tuoteryhmissä. Pukeutumisen tuoteryhmässä laskua vuodentakaisesta kertyi 29,1 prosenttia ja kodin- ja vapaa-ajan tuoteryhmässä 9,4 prosenttia. Kaikkiaan käyttötavaroiden tuoteryhmän liikevaihto supistui 15,3 prosenttia vuoden 2015 maaliskuuhun verrattuna. Elintarvikkeiden tuoteryhmässä liikevaihto sen sijaan kasvoi 5,5 prosenttia vuodentakaisesta.
Myynnin kehitykseen vaikutti osaltaan pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna maaliskuulle, kun viime vuonna pääsiäinen oli huhtikuussa.
– Maaliskuussa tavaratalojen ruokakauppa kehittyi positiivisesti pääsiäisen vaikutuksesta mutta käyttötavaramyynti supistui voimakkaasti. Käyttötavarakaupan myynnin kehitykseen maaliskuussa vaikutti se, että tänä vuonna tavaratalojen isot kampanjat ajoittuivat huhtikuulle maaliskuun sijaan. Koko alkuvuoden myynnin kehitystä päästään arvioimaan tarkemmin kun huhtikuun myyntitiedot julkistetaan, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.
Tavaratalo- ja hypermarketketjujen tammi-maaliskuun liikevaihto supistui 0,9 prosenttia vuodentakaisesta 
Liikevaihto laski tammi-maaliskuussa pukeutumisen tuoteryhmässä 13,9 prosenttia sekä kodin- ja vapaa-ajan tuoteryhmässä 6,3 prosenttia vuoden 2015 tammi-maaliskuusta. Yhteensä käyttötavaroiden tuoteryhmän liikevaihto supistui 8,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Elintarvikkeiden osalta liikevaihto sen sijaan nousi 3,5 prosenttia.
Tilaston taustatiedot
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa. Tavaratalokaupan myyntiluvuissa on mukana myös verkkokaupan myynti.
*Jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjut ovat: K-citymarket, Prisma, Sokos, Stockmann, Tokmanni ja Minimani. Lisäksi mukana tilastossa on Anttila-ketju.

Vähittäiskauppojen aukioloaikoja säännellyt laki kumottiin 1.1.2016 alkaen, jonka jälkeen kaupat ovat saaneet vapaasti päättää aukioloajoistaan.
Lisätietoja: 
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, aktuaari Seija Karttunen p. 029 551 2741
Liitteet:
Tavaratalokaupan liikevaihdon kehitys tuoteryhmittäin maaliskuussa 2016 ja 2015 kuvioina ja taulukkoina (pdf)
Jaa julkaisu