Uudistuva lainsäädäntö voi vaikuttaa jo uudenvuoden ja loppiaisen aukioloihin kaupoissa
Eduskunta päätti 15.12.2015 kumota nykyisen aukiololainsäädännön. Jos uudistus vahvistetaan presidentin esittelyssä 30.12.2015, tulee uudistus voimaan jo 1.1.2016 alkaen. Tällöin kaupat voivat päättää vapaasti aukiolostaan heti uudenvuodenpäivästä lähtien.
Ei kuitenkaan ole varmaa, että lakiuudistus ehtii tulla voimaan heti tammikuun alussa. Siksi kaupat ovat hakeneet Lapin aluehallintovirastolta myös poikkeuslupia aukioloon uudelle vuodelle ja loppiaiseksi. Nämä poikkeusluvat ovat voimassa, jos presidentin vahvistusta uudistukselle ei saada vielä 30.12.2015. Oman kaupan aukiolo kannattaa aina tarkistaa esimerkiksi myymälän omilta verkkosivuilta.
Päivittäistavarakauppojen aukioloajat uutenavuotena ja loppiaisena (jos lakiuudistus ei ehdi tulla voimaan 1.1.2016 alkaen):
Uudenvuodenaatto, torstai 31.12.2015
Kaupat saavat pääsääntöisesti olla auki klo 7–18. Pienet, enintään 100 m² kaupat ja kioskit sekä huoltoasemien yhteydessä olevat enintään 400 m² ruokakaupat saavat olla vapaasti auki.
Uudenvuodenpäivä, perjantai 1.1.2016
Kaupat ovat pääsääntöisesti kiinni. Pienet, enintään 100 m² kaupat ja kioskit sekä huoltoasemien yhteydessä olevat enintään 400 m² ruokakaupat saavat olla vapaasti auki.
Loppiainen, keskiviikko 6.1.2016
Kaupat ovat pääsääntöisesti kiinni. Pienet, enintään 100 m² kaupat ja kioskit sekä huoltoasemien yhteydessä olevat enintään 400 m² ruokakaupat saavat olla vapaasti auki.
Lisäksi Lapin aluehallintovirasto on myöntänyt poikkeuslupia loppiaisen aukioloon. Pitkäaikaiset poikkeusluvat kauppojen vapaampaan aukioloon on myönnetty rajakuntiin Lappiin, Pohjois-Karjalaan, Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon. Poikkeuslupia pyhäpäivien aukioloon on myönnetty myös yksittäisille liikkeille. Esimerkiksi Helsingin keskustassa Kampin kauppakeskuksen, asematunnelin ja Postitalon ruokakaupat voivat pitää ovensa auki myös pyhäpäivinä.
Uudenvuodenpäivälle on lisäksi myönnetty poikkeuslupa Nilsiän Tahkolle, Kuusamoon, Sotkamoon, Puolangalle, Hyrynsalmelle ja Pudasjärvelle. Lisäksi lupia vuodenvaihteen pyhien aukioloon on myönnetty yksittäisille liikkeille ja kauppakeskuksille Lappiin, Etelä-Suomeen sekä Länsi- ja Sisä-Suomeen.
Vuodenvaihteen juhlissa maistuvat tex-mex, nakit ja snacks-tuotteet
Myös vuodenvaihteessa ja loppiaisena panostetaan hyvään ruokaan. Myymälätyypistä ja myymälän koosta riippuen vuodenvaihde kasvattaa myyntiä 10–25 % tavalliseen viikonloppuun verrattuna.
Joulun kinkkukauden jälkeen pääruoaksi valitaan usein siipikarjan lihaa tai naudanlihaa. Uutena vuotena pizza ja tex-mex ovat kasvussa ja haastavat perinteiset nakit, perunasalaatit, lihapullat ja sipsit. Uusi vuosi on kuitenkin edelleen snacks-tuotteiden ja nakkien suuri sesonki ja niiden myynti moninkertaistuu tavalliseen viikonloppuun verrattuna. Juomiksi uutena vuotena valitaan hyvien oluiden lisäksi erityisesti siidereitä sekä colajuomia. Myös makeat herkut, makeiset sekä erilaiset juustot ja juustotuotteet kuuluvat uudenvuoden ja loppiaisen juhlapöytiin.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0400 688 708