Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto laski elokuussa 5,4 prosenttia
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto laski elokuussa 5,4 prosenttia edellisvuodesta, kun liikevaihdon arvoksi kirjattiin 535,6 miljoonaa euroa.
Liikevaihto väheni kaikissa tuoteryhmissä. Eniten liikevaihto supistui pukeutumisen osalta, kun laskua kertyi 16,7 prosenttia vuodentakaisesta. Kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmässä liikevaihto oli 8,1 prosenttia pienempi kuin vuoden 2014 elokuussa, jolloin kaikkien käyttötavaroiden liikevaihto supistui yhteensä 10,5 prosenttia vertailuajankohdastaan. Elintarvikkeiden osalta laskua kertyi 2,3 prosenttia.
– Elokuu oli käyttötavarakaupalle synkkä. Pitkään jatkunut liikevaihdon lasku kertoo kuluttajien epävarmuudesta. Kotimarkkinakysynnän ja ostovoiman turvaaminen ei saa nyt unohtua hallitukselta. Ilman sitä kotimarkkinoilla toimivien yritysten mahdollisuudet työllistää, investoida ja säilyttää palveluita heikkenevät, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.
Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto supistui tammi-elokuussa 2,1 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna
Eniten laskua oli pukeutumisen tuoteryhmässä, jossa liikevaihto supistui 8,8 prosenttia vuodentakaisesta. Kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto hiipui 5,4 prosenttia vuoden 2014 tammi-elokuusta, jolloin yhteenlaskettuna kaikkien käyttötavaroiden liikevaihto oli 6,4 prosenttia pienempi vuoden 2014 vastaavasta ajankohdasta. Elintarvikkeiden liikevaihto sen sijaan kasvoi 0,5 prosenttia edellisvuodesta.
Vuoden 2015 elokuussa oli 26 arkimyyntipäivää**, eli saman verran kuin edellisvuoden elokuussa. Vastaavasti myös tammi-elokuussa oli saman verran arkimyyntipäiviä kuin vuoden 2014 tammi-elokuussa.
Tilaston taustatiedot
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa.
*Jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjut ovat: Anttila, K-citymarket, Prisma, Sokos, Stockmann, Tokmanni-konserni ja Minimani -yhtiöt.
**Arkimyyntipäiviin luetaan kalenterikuukauden arkipäivät (maanantai–lauantai) pl. arkipyhät. Elokuussa ei ollut yhtään arkipyhäpäivää.
Lisätietoja:
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708, kari.luoto (a) pty.fi
Tilastokeskus, aktuaari Anna Mustonen p. 029 551 3326
Tilastokeskus, aktuaari Anna Mustonen p. 029 551 3326
Liitteet:
- Tavaratalokaupan liikevaihdon kehitys tuoteryhmittäin elokuussa 2015 ja 2014 kuvioina ja taulukkoina (pdf)
Tammikuusta 2015 lähtien tavaratalokaupan myyntiluvuissa on mukana myös verkkokaupan myynti kaikilta jäsenyrityksiltä. Aiemmin myyntiluvuissa on ollut mukana verkkokauppa vain osalta jäsenyrityksistä. Vuoden 2014 myyntiluvut on päivitetty vastaavasti, joten muutosprosentit ovat vertailukelpoisia. Vuoden 2014 vertailuluvut päivitetään kuukausi kerrallaan vuoden 2015 aikana. Liikevaihdon arvon aikasarjaan syntyy tästä johtuen aikasarjakatkos vuosien 2014 ja 2015 välille, mutta vuosimuutoksiin aikasarjakatkosta ei tule.