Ikärajavalvonnan Arvaa ikä -kampanja kiinnosti: 60 000 testasi iän arviointia Facebookissa
Päivittäistavarakauppojen Arvaa ikä -kampanja on tehnyt vuoden 2014 aikana tutuksi kaupan ikärajavalvonnan pelisääntöjä. Kampanjan Facebook-sivuilla on ollut sekä keväällä että syksyllä testi, jossa kävijät ovat päässeet kokeilemaan, miten hyvin nuorelta näyttävän henkilön iän arviointi itseltä onnistuu.
– Moni Arvaa ikä -testin tehnyt huomasi, ettei nuoren henkilön iän arviointi ole aina ihan helppoa. Vuoden aikana testin teki lähes 60 000 kävijää ja vain 4 % vastaajista arvioi kaikkien nuorten iät oikein, ikärajavalvonnasta vastaava asiantuntija Anna Salminen Päivittäistavarakauppa ry:stä kertoo.
Ikärajavalvonta on osa kaupan vastuullista toimintaa. Päivittäistavarakaupoissa on kohta kaksi vuotta ollut käytössä ohjeistus, jonka mukaisesti henkilökunta tarkastaa alkoholia tai tupakkaa ostavan asiakkaan iän, jos tämä vaikuttaa alle 30-vuotiaalta.
– Arvaa ikä -kampanjalla olemme halunneet muistuttaa asiakkaita ikärajavalvonnasta ja sen tärkeydestä. Valvonnan avulla varmistetaan, ettei alkoholia tai tupakkaa päädy alaikäisten lasten ja nuorten käyttöön. Kampanjan yhtenä tavoitteena onkin ollut tehdä papereiden näyttämisestä alkoholin ja tupakan oston yhteydessä arkinen ja itsestään selvä osa asiointia, Salminen toteaa.
Testi on edelleen avoinna osoitteessa www.facebook.com/arvaaika, joten vielä ehtii kokeilla, kuinka iän arviointi itseltä onnistuu. Tänä syksynä Arvaa ikä -testin tekijät saattoivat osallistua kilpailuun, jossa osallistujien kesken arvottiin iPhone 6. Kilpailuaika päättyi 8.12.2014 ja voittajalle on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
Jo 100 000 ikärajapassia suoritettu
Päivittäistavarakauppa on pitkäjänteisesti kehittänyt ikärajavalvontaan liittyvää toimintaansa. Ikärajapassikoulutus päivittäistavarakauppojen kassahenkilöstölle käynnistyi vuonna 2009 ja reilun viiden vuoden aikana koulutuksen on suorittanut jo yli 100 000 kassatehtävissä työskentelevää työntekijää ja alan opiskelijaa.
Ikärajapassikoulutus on osa päivittäistavarakaupan ikärajavalvottavien tuotteiden omavalvontaa. Yhtenäinen ja selkeä koulutus helpottaa kassahenkilöstön työtä ja varmistaa tasalaatuisen ja luotettavan ikärajavalvonnan kaikissa Suomen yli 3 000 päivittäistavarakaupassa.
Ikärajavalvottavia tuotteita ovat alkoholin ja tupakan lisäksi muun muassa nikotiinivalmisteet, ilotulitteet, rahapelit sekä ikärajamerkityt tietokonepelit, elokuvat ja lehdet.
– Ikärajavalvonta on osa kassahenkilöstön ammattitaitoa. Ikärajavalvontaan liittyy useita eri lakeja ja ohjeistuksia ja myös ikärajoja on useita erilaisia. Myymälöiden henkilöstöllä on valtavasti osaamista ja tehty työ on myös tuonut tulosta. Esimerkiksi Taloustutkimuksen tuoreen Suomi Syö -tutkimuksen mukaan peräti 63 % suomalaisista on sitä mieltä, että kauppojen ikärajavalvonta alkoholin myynnissä on parantunut, Anna Salminen iloitsee.
Lisätietoja:
Elintarvikeasiantuntija Anna Salminen
Päivittäistavarakauppa ry
puh. (09) 1728 6118
anna.salminen (a) pty.fi