Arvaa ikä -kisassa voi testata, miten hyvin nuoren henkilön iän arviointi itseltä onnistuu

            Alkoholin ja tupakan myynnin ikärajavalvonnasta muistuttava Arvaa ikä -kampanja käynnistyy 16. lokakuuta. Päivittäistavarakaupassa ostoksilla käy joka päivä paljon asiakkaita, eikä alkoholia tai tupakkaa ostavan nuoren henkilön iän arvioiminen aina ole helppoa. Arvaa ikä -kampanjan Facebook-sivulla voi kuka tahansa kokeilla, miten hyvin nuorelta näyttävän henkilön iän arviointi itseltä onnistuu. Samalla voi osallistua kilpailuun, jossa osallistujien kesken arvotaan syksyn uutuus iPhone 6.

– Kevään kisassa vain 1,4 % vastaajista onnistui arvioimaan kaikkien nuorten iän oikein. Nyt kisassa on mukana uudet kasvot, joten myös aiemmin testin tehneet voivat käydä kokeilemassa uudelleen taitojaan, ikärajavalvonnasta vastaava asiantuntija Anna Salminen Päivittäistavarakauppa ry:stä vinkkaa.
 
Päivittäistavarakaupoissa henkilökunta tarkastaa alkoholia tai tupakkaa ostavan asiakaan iän, jos tämä vaikuttaa alle 30-vuotiaalta. Uusi ikärajavalvonnan ohjeistus otettiin kaupoissa käyttöön vuonna 2013. Tavoitteena on ollut madaltaa papereiden kysymisen kynnystä ja varmistaa, ettei alkoholia eikä tupakkaa myydä lainkaan alaikäisille. Uusi toimintatapa on tuonut hyvää tulosta, jonka myös kuluttajat ovat huomanneet. Peräti 63 % Taloustutkimuksen tuoreeseen Suomi Syö -tutkimukseen vastanneista katsoo, että kauppojen ikärajavalvonta alkoholin myynnissä on parantunut.

– Ikärajavalvonta on lakisääteistä ja sillä on tärkeä tavoite – suojella lapsia ja nuoria. Tästä haluamme kampanjalla muistuttaa. Yhtenäinen käytäntö helpottaa kassahenkilökunnan toimintaa eikä papereiden näyttäminen vie paljon aikaa, jos siihen muistetaan varautua ajoissa. Toivommekin, että iän todistamisesta tulisi yhä arkipäiväisempi ja luonteva osa asiointia silloin, kun asiakas on ostamassa alkoholia tai tupakkaa, Salminen toteaa.

Arvaa ikä -kampanjasivut ja kilpailu löytyvät osoitteesta www.facebook.com/arvaaika. Kilpailu päättyy 8.12.2014.

Ikärajavalvonta on osa kaupan vastuullista toimintaa

Lain mukaan alkoholijuomia ja tupakkatuotteita saa myydä 18 vuotta täyttäneille asiakkaille, jotka pyydettäessä voivat todistaa ikänsä. Päivittäistavarakaupoissa iän voi todistaa poliisin myöntämällä kuvallisella henkilökortilla, passilla, ajokortilla ja mopokortilla. Jos asiakas ei voi pyydettäessä todistaa ikäänsä, kauppa ei voi myydä tuotetta.

Arvaa ikä -kampanja ja 30 vuoden viiteikärajaohjeistus koskevat Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyrityksiä. Ne edustavat noin 98 % osuutta Suomen päivittäistavaramarkkinoista. PTY:n jäseniä ovat Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Ruokakesko Oy, Suomen Lähikauppa Oy, Lidl Suomi Ky, Stockmann Oyj Abp, R-kioski Oy, M Itsenäiset kauppiaat Oy, Minimani Yhtiöt Oy, Wihuri Oy, Tokmanni-konserni, Heinon Tukku Oy sekä K-kauppiasliitto ry.

Lisätietoja:
Elintarvikeasiantuntija Anna Salminen
Päivittäistavarakauppa ry
puh. (09) 1728 6118, anna.salminen (a) pty.fi

Jaa julkaisu