Kyläkauppapäivä 14.6.2014: Elinvoimainen kyläkauppa yhdistää ihmiset ja palvelut
Lauantaina 14. kesäkuuta 2014 vietetään valtakunnallista Kyläkauppapäivää, johon osallistuu noin 300 pientä maaseudun ja haja-asutusalueen myymälää. Kyläkaupat eri puolilla Suomea järjestävät päivän kunniaksi kesäistä ohjelmaa. Kyläkauppapäivä onkin hyvä hetki tutustua oman kylän lähikauppaan. Palveluiden monipuolisuus saattaa yllättää – kyläkauppa on enemmän kuin ruokakauppa! |
Elinvoimainen kyläkauppa yhdistää paikkakuntansa ihmisiä ja päivittäistavaroiden lisäksi tarjolla on usein monia muita palveluita. Palveluja kehittämällä kyläkaupat voivat myös tulevaisuudessa olla merkittävä voimavara alueensa asuttavuuden turvaajana ja kylien muidenkin palveluiden säilymisen tukena.
– Kyläkaupoissa työskentelevät kauppiaat ja myymälöiden henkilökunta ovat suurella sydämellä kehittämässä sekä kyläkauppaansa että kotiseutuaan. He tietävät, että kyläkaupoilla on paljon annettavaa tulevaisuudessakin, jos sen toimintaedellytykset vain halutaan turvata, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä kertoo.
Toimintaedellytyksien turvaaminen edellyttää kaupan lähipalveluiden kehittämistä ennakkoluulottomasti. Se voi tarkoittaa uudenlaista yhteistyötä yritysten ja julkisen hallinnon palvelutuotannon kanssa. Pienet kyläkaupat ovat myös niitä, jotka kärsivät eniten erilaisista myynnin tai myyntiaikojen rajoituksista ja tiukoista lainsäädännöllisistä raja-aidoista.
– Kyläkauppa voisi helposti olla esimerkiksi turvallinen kaikkien lääkkeiden jakelupiste ja vastuullinen välittäjä laadukkaalle alkoholijuomien valikoimalle. Maaseudun tarpeet ja kyläkauppojen mahdollisuudet voidaan huomioida nykyistä paremmin myös mietittäessä, miten erilaisia julkisia palveluita toteutetaan tulevaisuudessa, Nieminen toteaa.
Kaupan lähipalveluita tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän
Pieniä, enintään 400 m² lähikauppoja on Suomessa noin 1 550 ja perinteisiä kyläkauppoja 323. Kyläkauppojen määrä vähenee noin 30 myymälällä vuodessa. On koko yhteiskunnan kannalta tärkeää, että tämä trendi saataisiin käännettyä.
Kyläkaupat turvaavat osaltaan Suomen asuttavuutta ja tasapainoista alueellista kehitystä. Lähivuosina kuntarakenteen uudistus ja väestön ikääntyminen kasvattavat lisäksi helposti myös ilman autoa saavutettavien kaupan lähipalveluiden tarvetta ja merkitystä. Kehitys ei koske vain haja-asutusalueita ja kesäloma-asukkaita vaan yhä useampaa taajamaa.
Kyläkauppahanke kartoittaa uusia toimintamalleja
Parhaillaan on käynnissä Kyläkauppahanke, jonka tavoitteena on löytää kyläkaupoille uusia toimintamalleja. Hankkeessa on testattu muun muassa kuntien kotipalvelun ja päivittäistavaroiden kotiinkuljetuksen yhteistyömallia, Itellan kevennetyn palvelumallin hyödyntämistä haja-asutusalueiden postipalveluissa ja kyläkaupan mahdollisuuksia apteekkien palvelupisteenä sekä lääkkeiden verkkokaupan noutopisteenä. Hankkeessa selvitetään myös lainsäädännöllisiä uudistuksia, joita vaadittaisiin kyläkauppakonseptien uudistamiseksi.
– Hankkeesta jo nyt saadut kokemukset osoittavat, että kehityshalua ja yhteistyökykyä löytyy. Toivottavasti myös lainsäätäjät näkisivät nämä mahdollisuudet. Uskon, että silloin taajamien ja haja-asutusalueiden asukkaille voidaan tarjota kannattavasti monipuolinen yksityisten ja julkisten palveluiden paketti, hankkeen projektipäällikkö Ilkka Nieminen sanoo.
Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry ja sen jäsenyritykset.
Kyläkauppahanke toteutetaan 6.3.2013 – 31.12.2014. Hankkeessa ovat mukana Päivittäistavarakauppa ry, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Alko Oy, Itella Posti Oy, Kuntaliitto, Matkahuolto Oy, Raha-automaattiyhdistys (RAY), Veikkaus Oy ja Yliopiston Apteekki Oy. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007–2013. EU osallistuu hankkeen rahoitukseen.
Lisätietoja Kyläkauppapäivästä ja osallistuvista myymälöistä:
• Johtaja Ilkka Nieminen, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0500 422 216, ilkka.nieminen (a) pty.fi
• Suomen Lähikauppa Oy: Aluemyyntijohtaja Jarmo Laiho, puh. 040 535 4509, jarmo.laiho (a) lahikauppa.fi
• Kauppias Pentti Kaulamo puh. 0400 376 253, pentti.kaulamo (a) k-extra.com
• Ruokakesko Oy: Kauppiastoiminnan johtaja Minna Leinonen, puh. 010 53 25200, minna.leinonen (a) kesko.fi
• Tarmo Lähikauppias -ketju: Avainasiakaspäällikkö Jarkko Salama, Wihuri Oy Aarnio, puh. 020 510 8127, jarkko.salama (a) wihuri.fi
• S-ryhmä: Valikoimajohtaja Ilkka Alarotu, SOK, puh. 050 566 5038, ilkka.alarotu (a) sok.fi