Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi huhtikuussa 6,7 % vuodentakaisesta – ruoka halpeni 0,5 %
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo huhtikuussa oli 1 436,7 miljoonaa euroa, jolloin kasvua viime vuoden huhtikuusta kertyi 6,7 prosenttia.
Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat laskivat 0,5 prosenttia edellisvuoden huhtikuusta. Alkoholijuomien sekä tupakan hinnat sen sijaan kohosivat 3,0 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat nousivat 0,5 prosenttia vuodentakaisesta.
– Ruoan hinnannousu on hidastunut jo viimeisen vuoden ajan. Huhtikuussa ruoan hinta ei noussut lainkaan vaan ruoka halpeni, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.
Päivittäistavarakaupan kokonaishintaindeksin* mukaan hinnat kohosivat huhtikuussa 0,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien kaikkien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos** eli inflaatio pysyi huhtikuussa 1,1 prosentissa eli samalla tasolla kuin maaliskuussakin.
Päivittäistavaroiden myynti kasvoi huhtikuussa kaikissa myymälätyypeissä. Suhteellisesti eniten myynti kasvoi pienmyymälöissä, joiden myynti kohosi viime vuoden huhtikuusta peräti 17,3 prosenttia. Syynä voimakkaaseen kasvuun oli etenkin pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna huhtikuulle, jolloin pienmyymälöiden myynti lisääntyi suurempien liikkeiden ollessa kiinni pyhäpäivinä. Toiseksi voimakkainta myynnin kasvu oli suurissa supermarketeissa, joiden myynti kasvoi 8,4 prosenttia viime vuoden huhtikuusta. Myös hypermarketeissa kasvu oli reipasta lisäyksen ollessa 7,1 prosenttia vuodentakaisesta. Pienissä supermarketeissa yllettiin 4,7 prosentin kasvuun ja valintamyymälöissäkin 3,1 prosentin kasvuun viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Päivittäistavaroiden myynnin kasvuun vaikutti pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna huhtikuulle, kun vuonna 2013 pääsiäinen oli jo maalis-huhtikuun vaihteessa.
Tammi-huhtikuussa kasvua 1,6 prosenttia vuodentakaisesta
Päivittäistavaroiden myynti kohosi kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa kaikissa myymälöissä yhteensä 1,6 prosenttia viime vuodesta. Voimakkainta kasvu oli pienmyymälöissä, joiden myynnin kasvuksi kumuloitui 3,4 prosenttia sekä suurissa supermarketeissa, joiden myynti kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosikolmanneksella 3,0 prosenttia vuodentakaisesta, kun taas hypermarketeissa kasvu oli selvästi hitaampaa kasvun ollessa 1,6 prosenttia edellisvuodesta. Verkkaisinta myynnin kasvu oli valintamyymälöissä sekä pienissä supermarketeissa: valintamyymälöiden myynti kohosi tammi-huhtikuussa 0,3 prosenttia ja pienten supermarkettien 0,1 prosenttia vuodentakaisesta.
Kaikkien päivittäistavaroiden hinnat kohosivat vuoden 2014 tammi-huhtikuussa 1,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat kallistuivat 1,3 prosenttia ja alkoholijuomien sekä tupakan hinnat 2,7 prosenttia vuodentakaisesta. Käyttötavaroiden hinnat sen sijaan kohosivat ainoastaan 0,1 prosenttia edellisvuoden tammi-huhtikuusta.
Vuoden 2014 huhtikuussa oli 24 arkimyyntipäivää**** eli yksi päivä edellisvuoden huhtikuuta vähemmän. Tammi-huhtikuussa 2014 oli yksi arkimyyntipäivä edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän.
Tilaston taustatiedot
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.***
* Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.
** Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jossa hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain. Tilastokeskus on uudistanut tammikuun 2014 alusta kuluttajahintaindeksin hyödykekorin ja painorakenteen.
*** Arvonlisäveroa korotettiin 1.1.2013 alkaen, jolloin yleinen verokanta nousi 24 prosenttiin ja elintarvikkeiden arvonlisävero 14 prosenttiin.
**** Arkimyyntipäiviin luetaan kalenterikuukauden arkipäivät (maanantai–lauantai) pl. arkipyhät. Huhtikuussa arkipyhiä olivat 18.4.2014 ja 21.4.2014.
Korjaus 11.8.2014: Hintaindeksiä on korjattu kokonaishintaindeksin osalta.
Lisätietoja:
Päivittäistavarakauppa ry, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, aktuaari Tiina Talvio p. 09 1734 2698 (9.6.2014 alkaen 029 551 2698)
Liitteet:
- Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin kehitys myymälätyypeittäin huhtikuussa 2013 ja 2014 kuvioina ja taulukkoina (pdf)
- Päivittäistavarakaupan hintaindeksien kehitys huhtikuussa 2013 ja 2014 kuviona ja taulukkona (pdf) (Korjattu 11.8.2014)