Tutkimus: Suomalaiset valmiita purkamaan päivittäistavarakaupan sääntelyä


Entistä useampi suomalainen toivoo vähemmän rajoituksia ja sääntelyä päivittäistavarakauppaan. Valmius toimintatapojen uudistamiseen näkyy suomalaisten asenteissa niin aukiolojen kuin kaupan valikoimien rajoitusten poistamisessa.

– Suomalaiset haluvat järkevöittää sääntelyä ja purkaa rajoituksia. Aika on kypsä normien purkamiselle ja sääntelyn eurooppalaistamiselle. Samalla lisätään tervettä kilpailua sekä yritysten mahdollisuuksia investoida ja työllistää, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.

Taloustutkimus Oy:n tuore Suomi Syö -tutkimus osoittaa muun muassa, että sunnuntain aukiolo on vakiinnuttanut asemansa. Selvä enemmistö (67 %) kuluttajista kannattaa sitä, että kaupat saisivat itse päättää aukioloajoistaan.

Valikoimien rajoitusten poistaminen olisi kuluttajien ja pienten myymälöiden etu

Myös alkoholin myynnin vapauttamiseen liittyvät asenteet ovat vapautuneet selvästi ja kuluttajat olisivat valmiita purkamaan sääntelyä. Nyt 50 % vastaajista katsoo, että mietoja viinejä pitäisi saada myös ruokakaupoista. Vuonna 2013 tätä mieltä oli 42 % vastaajista. A-oluen ja muiden erikoisoluiden myyntiä ruokakaupassa kannattaa 45 % vastaajista, kun vuonna 2013 näin ajatteli vain 33 %. Turvallisiksi määriteltyjä reseptivapaita itsehoitolääkkeitä ruokakaupasta ostaisi puolestaan 57 % vastaajista.

– Nyt kun lakiesitys aukioloaikojen vapauttamisesta on annettu ja alkoholilain kokonaisuudistus tulossa, on oikea hetki avata alkoholilain vanhentuneita rajoituksia. Sallimalla mietojen viinien sekä vahvojen oluiden ja lonkeroiden myynti päivittäistavarakaupoissa tuetaan koko maan laajuisen kauppaverkoston säilymistä, sillä valikoimia koskevien rajoitusten purkamisen tuoma kilpailukyvyn lisäys ja mahdollisuudet olisivat suurimmat pienille myymälöille ja kioskeille. Samalla vähennettäisiin matkustajatuonnin haittoja ja verotulojen valumista pois Suomesta, Kari Luoto huomauttaa.

Pienet, alle 400 m² kokoiset myymälät muodostavat yli 60 % Suomen ruokakauppaverkostosta. Ne ylläpitävät Suomen asuttavuutta ja huoltovarmuutta ja turvaavat monien ihmisille tärkeiden lähipalveluiden kuten postin säilymistä myös haja-asutusalueilla ja taajamissa. Niiden kilpailukyvyn turvaaminen on tärkeää koko Suomen tasapainoisen alueellisen kehittymisen kannalta.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0400 688 708, kari.luoto (a) pty.fi

Tutkimuspäällikkö Riitta Ristiluoma, Taloustutkimus Oy
puh. 050 358 7244, riitta.ristiluoma (a) taloustukimus.fi

Suomi Syö 2015 -tutkimus tehtiin kesä-heinäkuussa 2015. Kyselyyn vastasi 3 164 15–79-vuotiasta suomalaista (pl. Ahvenanmaa). Aineisto painotettiin vastaamaan Suomen kotitalouksia talouden koon ja alueen mukaan.

Liite:
Asennoituminen päivittäistavarakaupan ajankohtaisiin kysymyksiin, Suomi Syö 2015 (pdf)