Tutkimus: Päivittäistavarakauppa jatkaa vastuullisimpana toimialana


Suomalaiset arvioivat jälleen päivittäistavarakaupan parhaiten yhteiskuntavastuuta kantavaksi toimialaksi YouGov-tutkimusyrityksen kyselytutkimuksessa. Yhteiskuntavastuuta kartoittavassa tutkimuksessa on mukava elinkeinoelämän 11 toimialaa ja se tehtiin nyt kahdeksannen kerran.
 
Tutkimuksessa toimialojen vastuullisuutta arvioidaan työllisyyden, työhyvinvoinnin, tuote- ja palvelulaadun, kansantalouden, ympäristön sekä sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmista. Kansantalouden osalta arvioidaan vastuullisuutta kotimaan investointien ja veronmaksun kannalta. Osa-alueiden tulosten perusteella lasketaan yhteiskuntavastuun kokonaisindeksi. 

Päivittäistavarakauppa jatkoi kokonaisindeksillä mitattuna yhteiskuntavastuuindeksin ykkösenä ja erottui muihin toimialoihin nähden selkeällä tai melko selkeällä erolla. Kuluttajat arvioivat päivittäistavarakaupan ensimmäiseksi työllisyys-, verojenmaksu- ja tasa-arvovastuiden osa-alueilla.

– On ilahduttavaa, että suomalaiset rankkasivat päivittäistavarakaupan jälleen vastuullisimmaksi toimialaksi. Yrityksissämme tehtävä vastuullisuustyö ja sen jatkuva kehittäminen näkyy tutkimuksessa entisestään parantuneena tuloksena. On hienoa, että kuluttajat arvostavat yritystemme tekemää työtä. Päivittäistavarakaupalla on suuri merkitys suomalaisten elämässä. Haluamme jatkossakin olla rakentamassa kaikille sujuvampaa arkea sekä tarjota tuotteita ja palveluita yhä monipuolisemmin. Esimerkiksi alkoholilain kokonaisuudistus on viety kaupoissa käytäntöön vastuullisesti, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.

Päivittäistavarakauppa on yhteiskunnan kannalta merkittävä toimiala. Päivittäistavarakaupan ja Foodservice-tukkukaupan yritykset työllistävät suoraan noin 65 000 työntekijää ja investoivat vuosittain satoja miljoonia euroja Suomeen. Kaupan palvelutaso ja elintarvikkeiden turvallisuus ovat Suomessa korkealla tasolla ja esimerkiksi ympäristöystävällisen toiminnan kehittämiseen ja ruokahävikin torjuntaan panostetaan paljon. Suomalaiset tunnistavat kaupan merkityksen koko maan asuttavuuden säilymisessä ja huoltovarmuuden turvaamisessa. 

Toimialojen yhteiskuntavastuututkimus on toteutettu aiemmin vastaavana ajankohtana vuosina 2012–2018. Kyselytutkimusta varten haastateltiin marras-joulukuussa 2019 sähköisellä lomakkeella yhteensä 1001 täysi-ikäistä suomalaista iän (18v+), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan edustavalla otoksella YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa. 

Tutkimuksessa vuonna 2019 mukana olleet toimialat:
1.    Apteekit
2.    Elintarviketeollisuusyritykset
3.    Energiayhtiöt
4.    Finanssisektori
5.    Kemianteollisuusyritykset 
6.    Kuljetusalan yritykset
7.    Lääketeollisuusyritykset
8.    Metsäteollisuusyritykset
9.    Päivittäistavarakaupat
10.    Rakennusalan yritykset
11.    Teknologiateollisuusyritykset

Lisätietoja tutkimuksesta: 
Ville Haikola, Sales Questor Oy (YouGovin Suomen edustaja), puh. 040 772 2651

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 0400 688 708