Selvitys: EU-oikeus ei edellytä Alkon monopolin purkua vaikka A-oluen ja viinin myynti sallittaisiin ruokakaupassa


Kaupoissa myytävien alkoholijuomien valikoimaa voidaan Suomessa laajentaa myös ilman, että Alkon monopoli puretaan. Vähittäiskauppojen tuotevalikoiman laajentaminen ei saa EU:ta vaatimaan Alkon monopolin purkamista. Kyseessä on täysin Suomen sisäinen päätös. Suomessa voidaan hyvin vapauttaa miedot viinit ja esimerkiksi A-olut vähittäiskauppojen valikoimiin. Alkoholinmyynti ruokakaupoissa olisi jatkossakin luvanvaraista.

EU-oikeuden näkökulmaa lakiuudistuksiin arvioitiin syksyllä 2015 tehdyssä asiantuntijaselvityksessä. Selvitys osoittaa, että A-oluen ja mietojen viinien myynnin vapauttaminen ei välttämättä edellytä monopolin purkua. Mietojen viinien ja vahvojen oluiden myynnin vapauttaminen ruokakauppoihin ei automaattisesti tarkoita muiden saman vahvuisten alkoholijuomien myynnin vapauttamista. Väkevien alkoholijuomien myyntiin muutos ei vaikuttaisi lainkaan.

EU-oikeudellinen arviointi ei yksioikoisesti perustu tuotteiden alkoholipitoisuuksiin. EU-oikeuden kannalta keskeinen merkitys on toisesta jäsenvaltiosta tuotavien alkoholijuomien syrjimättömän kohtelun varmistamisella. Mietojen viinien myynnin vapauttaminen ei ole ongelma, sillä kotimainen tuotanto Suomessa on hyvin pientä. Tilaviinien suoramyynti viinitiloilta on Suomessa jo nykyisin sallittu ja komission hyväksymä menettely. Vahvojen erikoisoluiden myynti voidaan myös vapauttaa, sillä kaupalla on mahdollisuus varmistaa tasapuolinen tarjooma kotimaisia ja tuontioluita.

Myös kilpailuoikeuden ja relevanttien markkinoiden näkökulmasta on selvää, etteivät oluet, viinit ja viinapohjaiset juomasekoitukset kuulu samoille tuotemarkkinoille. Mietojen alkoholijuomien myyntiä Alkon ulkopuolelle vapauttava uudistus toteuttaisi itseasiassa nykyistä paremmin EU:n sisämarkkinoiden ja kilpailuoikeuden periaatteita.

Oluen, siidereiden ja lonkeroiden osuus Alkon myynnistä on marginaalinen

– Kaupan valikoimaa voidaan laajentaa vastuullisesti vaiheittain. Aluksi voitaisiin vapauttaa alle 7 % alkoholijuomien myynti. Pidemmällä aikavälillä myös mietojen viinien myynti tulee sallia ruokakaupoissa Suomessakin. Uudistus ei romuttaisi Alkon asemaa, sillä oluet, siiderit ja lonkerot ovat Alkolle marginaalinen tuoteryhmä. Käsitykseni mukaan niiden osuus Alkon myynnistä on vain noin 6–7 %, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.  

Rajoitusten purkaminen vähentäisi Alkon sijoittumisesta aiheutuvaa kilpailuhaittaa, parantaisi työllistämisen edellytyksiä ja erityisesti pienten myymälöiden kilpailukykyä sekä tukisi kotimaisia elinkeinoja kuten pienpanimoita. Kun alle 7 % alkoholijuomien hankinta siirtyisi kotimaahan, matkustajatuonti vähenisi ja Suomi saisi noin 100 miljoonaa euroa lisää alkoholiverotuloja vuosittain. Noin 80 % tuoduista alkoholilitroista on vahvoja oluita, siideriä ja lonkeroa.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 0400 688 708
Lakimies Janne Koivisto, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 050 321 3639