Miten arjen lähipalvelut turvataan tulevaisuudessa? Tuore julkaisu avaa keskustelua


Arjen tärkeiden lähipalveluiden turvaaminen myös tulevaisuudessa on kysymys, jota pohditaan parhaillaankin monessa kunnassa ja kaupungissa. Yhteiskunnan isot haasteet, kuten väestön ikärakenteen, palvelutarpeiden ja talouden muutokset, vaativat sopeutumista ja uusia innovaatioita niin yksityisiltä kuin julkisiltakin toimijoilta. Uusia toimintamalleja lähipalveluiden turvaamiseksi tarvitaan erityisesti väestö- ja ikärakenteen muutosten koettelemissa kylissä, taajamissa ja lähiöissä.

Kysymyksiin tarjoaa vastauksia ”Saisiko olla yksityisiä ja julkisia palveluita kyläkaupasta” -julkaisu, joka ilmestyy 22.1.2015 Kuntalehden liitteenä. Se on myös sähköisesti osoitteessa www.pty.fi. Julkaisu on osa Päivittäistavarakauppa ry:n, Turun yliopiston Brahea-keskuksen sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun kaksivuotista Kyläkauppahanketta.

– On löydettävä uusia tapoja järjestää lähipalveluita. Haluamme avata keskustelun kuntien, yritysten ja asukkaiden palveluyhteistyön kehittämisestä. Nyt tarvitaan valmiutta yhteiskunnalliseen keskusteluun lähipalvelujen elinkelpoisuudesta ja kykyä ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin, Kyläkauppahankkeen projektipäällikkö Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä painottaa.

Uusia toimintamalleja lähipalveluiden turvaamiseksi tarvitaan erityisesti väestö- ja ikärakenteen muutosten koettelemissa kylissä, taajamissa ja lähiöissä.

Uusi lähipalvelukokeilun malli esitellään seminaarissa 10.2.2015

Kyläkauppahankkeessa syntyneen lähipalvelukokeilumallin tavoitteena on turvata lähipalvelut yksityisen ja julkisen sektorin sekä järjestökentän yhteistyöllä. Uusi toimintamalli esitellään tarkemmin Helsingissä Finlandia-talolla pidettävässä seminaarissa 10.2.2015.

Seminaarissa kuullaan muun muassa liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikkoa, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväistä, kansanedustaja Anne Kalmaria, Päivittäistavarakauppa ry:n puheenjohtajaa, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Lainetta sekä kuntien, kaupan ja tutkimuslaitosten edustajia.

Seminaariin voi ilmoittautua osoitteessa www.kylakauppahanke.fi.

Lisätietoja:
Kyläkappahankkeen projektipäällikkö Ilkka Nieminen
Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0500 422 216, ilkka.nieminen (a) pty.fi


"Kyläkaupasta yksityisten ja julkisten palveluiden käyttöliittymä" -hankkeen tavoitteena on uudistaa kyläkaupan toimintamallia siten, että alueiden asukkaille ja muille kyläkauppojen asiakkaille voidaan tarjota kannattavasti monipuolinen yksityisten ja julkisten palveluiden paketti. Hankkeessa ovat mukana Päivittäistavarakauppa ry, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Alko Oy, Itella Posti Oy, Kuntaliitto, Matkahuolto Oy, Raha-automaattiyhdistys (RAY), Veikkaus Oy ja Yliopiston Apteekki Oy. EU rahoittaa hanketta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta. Kaksivuotinen hanke päättyy 28.2.2015.


  
"Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin."