Kauppa vähentää ruokahävikkiä yhdessä muiden elinkeinojen, hallinnon ja tutkimuksen kanssa


Ruokahävikin vähentäminen on päivittäistavarakaupalle tärkeä tavoite ja osa päivittäistä työtä myymälöissä. Päivittäistavarakauppa on mukana myös parhaillaan vietettävässä Hävikkiviikossa. Keskiviikkona 12.9.2018 Päivittäistavarakauppa ry (PTY) ja Kuluttaja-lehti järjestävät Hävikkiseminaarin, jonka teemoina ovat ruokahävikki ja ruoka-apu. Seminaaria voi seurata netissä verkkolähetyksenä.

Kaupoissa ruokahävikkiä vähennetään tehokkaasti ammattitaitoisen henkilökunnan, sähköisten ennuste- ja tilausjärjestelmien sekä hyvien logistiikkaratkaisuiden avulla. Vuonna 2017 PTY:n jäsenyritysten myymälöissä ja niitä palvelevassa kaupan omassa logistiikassa hävikiksi päätyi 1,87 % elintarvikkeista. Edellisenä vuonna vertailukelpoinen luku oli 2,01 %.

Hävikkilukuun on laskettu myynnistä esimerkiksi myyntiajan loppumisen, laadun heikkenemisen tai pakkausten rikkoutumisen takia poistetut elintarvikkeet. Siihen ei lasketa varkaushävikkiä tai hinnanalennuksia. Ruoka-apu on luvussa mukana hävikkinä. Luku ei koske Foodservice-tukkukauppaa, joka toimittaa elintarvikkeita mm. ravintoloille ja julkishallinnon keittiöille. PTY on koostanut luvun jäsenyritysten ilmoittamista tiedoista koskien myymälöihin toimitettujen elintarvikkeiden määrää ja hävikin määrää tonneina.

Riittävän tarkka mittaaminen on edellytys määrätietoiselle hävikin vähentämiselle

Hävikkiseminaarissa 12.9. käydään läpi ruokahävikin vähentämiseksi käytössä olevia keinoja lainsäädännön kehittämisestä yritysten vapaaehtoisiin toimiin. Seminaarissa saadaan myös tietoa hävikin nykytilanteesta ja käynnissä olevasta hankkeesta, jossa selvitetään hävikin määrää elintarvikeketjussamme. Vuosina 2018–2020 toteutettavaa hanketta vetää Luonnonvarakeskus Luke.

– Emme tiedä ruokaketjun hävikin määrää Suomessa kovinkaan tarkkaan, vaan vain suuruusluokkatasolla. Riittävän tarkka mittaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta ruokahävikin vähentämisessä voidaan edetä tavoitteellisesti ja määrätietoisesti. Siksi on todella hienoa, että saimme keväällä liikkeelle Luken, alan ja ministeriöiden yhteisen hankkeen, jolla luodaan Suomelle ruokajätteen ja -hävikin seurantasysteemi. Tietoa hyödynnetään myös raportoinnissa komission suuntaan, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri toteaa.

Maa- ja metsätalousministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministerön sekä elintarvikealan järjestöjen PTY:n, ETL:n ja MaRa ry:n rahoittamassa hankkeessa laaditaan myös ruokahävikin vähentämisen tiekartta ja lisätään ketjun yhteistyötä hävikin vähentämiseksi.

Ruoka-avun toimintamuodot kehittyvät toimivan logistiikan turvin

Myymälöissä syntyvää ruokahävikkiä hyödynnetään ensi sijaisesti ruoka-apuna. Kaupalla on yhteistyökumppaneinaan satoja ruoka-apua jakavia järjestöjä, jotka järjestävät kaupalta saamansa ruuan turvin monenlaista toimintaa leipäjonoista yhteisöruokailuihin. Päivittäistavarakauppa ry on julkaissut tänä syksynä uuden suosituksensa ruokahävikin hallinnasta myymälöissä. Suosituksessa kerrotaan Eviran ruoka-apuohjeeseen perustuen pelisäännöistä, joiden mukaan myymälät tekevät yhteistyötä ruoka-apujärjestöjen kanssa.

– Kun pelisäännöt ovat selvät kaikille, apu saadaan perille tehokkaasti ja turvallisesti. Olemme iloisia siitä, että logistiikka toimii ja ruoka-avun toimintamuodot kehittyvät, toteaa johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä.

Käytännön tekoja yhdessä viranomaisten kanssa hävikin vähentämiseksi

Hävikin vähentäminen elintarvikeketjussa koostuu monista määrätietoisista, yleensä pienistä askelista, joista kertyy vaikuttava kokonaisuus. Elokuussa 2018 PTY sopi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa, että hävikiksi menossa olevia syömäkelpoisia hedelmiä ja vihanneksia voidaan koota yhteen myytäväksi asiakkaille riippumatta esimerkiksi niiden lajikkeista ja laatuluokista. Aiemmin pakkausmerkinnöistä tehdyt tulkinnat estivät tämän. Hävikiksi menossa olevia kasviksia myydään kuluttajalle yleensä reiluun alennushintaan.

– Eviran kanssa sovittu uusi menettely on nyt osa PTY:n omavalvontasuunnitelmaa, joka on alan virallinen hyvän käytännön ohjeistus. Sääntelyä voidaan kehittää kuluttajan etu ja elintarviketurvallisuus edellä siten, että myös ruokahävikki vähenee. Saman pöydän ääreen istumalla elinkeinot ja viranomaiset voivat saada paljon aikaan, kiittelee Päivittäistavarakauppa ry:n elintarvikeasiantuntija Anna Salminen.

Kuluttaja voi pienentää hävikkiä kaupassa ja kotona

Kuluttaja voi tutustua kaupan hävikkityöhön www.saasyödä.fi-sivustolla. Sivustolta löytyy hyviä vinkkejä siihen, miten itse kukin meistä voi kauppareissulla vähentää omaa hävikkiään.

Ostoslista on hyvä keino ostosten suunnitteluun ja samalla kotona syntyvän hävikin vähentämiseen. Kotona tuotteiden käyttöikää voi pidentää säilyttämällä tuotteita oikeissa lämpötiloissa sekä pakastamalla. Kypsiä hedelmiä ja vihanneksia voi valita puolikypsien sijaan, jolloin makukin on parhaimmillaan. Samalla hävikki kaupassa vähenee.

Myös Parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen eroon on hyvä kiinnittää huomiota. Parasta ennen -merkityt tuotteet ovat usein käyttökelpoisia päiväyksen ylittymisen jälkeenkin. Niiden osalta voi toimia ulkonäön, tuoksun ja maun perusteella.

Katso videoita ja lue lisää kaupan toimista hävikin vähentämiseksi Saa Syödä -sivustolta.


Lisätietoja:
Johtaja Ilkka Nieminen, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0500 422 216

Erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri, Luonnonvarakeskus Luke
puh. 050 3599 772

Elintarvikeasiantuntija Anna Salminen, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 040 562 8969

Lisätietoja Hävikkiviikosta
Lisätietoja Hävikkiseminaarista 12.9.2018
Hävikkiseminaarin katseluosoite keskiviikkona 12.9.2018

PTY:n ohje ruokahävikin ja ruoka-avun hallinnasta myymälöissä