Ennakkotieto: Alkoholin vähittäismyynti kääntyi laskuun


Alkoholin vähittäismyynti on tammi–elokuussa 2019 laskenut edellisvuoteen verrattuna, kertovat Taloustutkimus Oy:n ennakkotiedot alkoholijuomien myynnin kehityksestä. Litroissa alkoholijuomien vähittäismyynti on laskenut kaksi prosenttia ja absoluuttisena alkoholina mitattuna 1,8 prosenttia.

Alkoholin myynti on laskenut erityisesti kesäkuukausina, vaikka kesän sää oli suhteellisen hyvä. Viime vuonna erittäin poikkeukselliset ja pitkät helteet nostivat alkoholijuomien myyntiä päivittäistavarakaupassa. Sään vaikutus näkyi tuolloin myös vesien ja virvoitusjuomien myynnissä.

III-olut on edelleen ylivoimaisesti suosituin tuote. Lähes 90 prosenttia päivittäistavarakaupassa myydystä oluesta on keskiolutta tai sitä miedompaa. IV-oluen osuus on 12,4 % puhtaana alkoholina ja 10 % litroissa. Osa IV-oluen myynnin kasvusta johtuu siitä, että sen myynti Alkossa vähenee edelleen. Myös perinteisten lonkeroiden myynti on kasvanut päivittäistavarakaupassa ja vähentynyt Alkossa.

Vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden ennakkotietojen perusteella alkoholin vähittäismyynti on siis palaamassa tänä vuonna laskevalle trendille. Vuonna 2018 absoluuttialkoholin kotimaan myynti kasvoi 0,1 % (litrat 0,0 %). Viron kesällä tekemä noin 20 prosentin alkoholiverojen lasku sen sijaan lisännee tänä vuonna alkoholijuomien tuontia Virosta.

– Näyttää edelleen siltä, että alkoholilain kokonaisuudistus ei ole lisännyt alkoholin vähittäismyyntiä Suomessa. Sen sijaan oluen ja lonkeroiden matkustajatuonti on elokuussa julkistetun tutkimuksen mukaan kääntynyt taas selvään kasvuun. Matkustajatuonnin kehitys vaikuttaa alkoholin kokonaiskulutukseen ja siirtää tärkeitä verotuloja pois kotimaasta. Hallitus teki budjettiriihessä viisaan päätöksen olla korottamatta alkoholiveroa. Tilannetta on seurattava jatkossakin tarkasti, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.

Uusi alkoholilaki tuli voimaan vuonna 2018. Lakiuudistuksen myötä kaupassa saa myydä enintään 5,5 % vahvuisia alkoholijuomia. Lisäksi luovuttiin tuotteiden valmistustaparajoitteesta.

Selvityksen teki Taloustutkimus Oy syyskuussa 2019 Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta. Taloustutkimus on kerännyt tammi–joulukuun myyntitiedot Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyrityksiltä, lisäksi lähteitä ovat Valviran alkoholin kulutustilastot ja Alkon myyntitilasto. Työ on jatkoa vuosina 2017 ja 2018 tehdyille selvityksille.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 0400 688 708
Tutkimusjohtaja Pasi Holm, Taloustutkimus Oy, puh. 050 374 7462

Liite: Alkoholin vähittäismyynnin seuranta tammi–elokuu 2019 (pdf, Taloustutkimus Oy)