Asiantuntijaselvitys: Useita itsehoitolääkkeitä voisi myydä turvallisesti kaupoissa


Lääkealan ammattilaisten tekemä tuore selvitys osoittaa, että myös Suomessa voisi turvallisesti myydä useita itsehoitolääkkeitä apteekkien ulkopuolella tietyin edellytyksin. Itsehoitolääkkeiden myyntiä on vapautettu monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Ruotsissa vuonna 2009.

– On oikea hetki avata keskustelu ja lähteä aidosti selvittämään apteekin ulkopuolella olevan itsehoitolääkkeiden valikoiman laajentamista Suomessakin. Selvitystä varten haastatellut lääkealan edustajat pitivät juuri lääkitysturvallisuudesta lähtevää selvitystä tärkeänä. Tammikuussa 2015 julkistetussa Kansallisessa itsehoitolääkeohjelmassa koko asiaa ei ole edes mainittu. Toivottavasti nyt vihdoin päästään tarttumaan asiaan. Turvallisesti toteutettu uudistus parantaisi itsehoitolääkkeiden saatavuutta ja helpottaisi monen kuluttajan arkea, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.

Nyt tehty selvitys on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Selvityksessä arvioitiin päivittäistavarakaupassa myytäväksi soveltuvia itsehoitolääkkeitä nimenomaan lääkitysturvallisuuden näkökulmasta. Selvitystä varten kartoitettiin myös muiden eurooppalaisten maiden kokemuksia itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisesta.

Esimerkiksi allergia-, närästys- ja vilustumislääkkeitä sekä kipugeelejä voisi ostaa päivittäistavarakaupoista

Selvityksen perusteella on useita valmisteita, jotka soveltuvat turvallisesti myytäväksi päivittäistavarakaupoissa. Tällaisia ovat erityisesti valmisteet, joiden käytöstä ilman neuvontaa aiheutuvat riskit ovat pienet sekä tuotteet, joiden vääränlainenkaan käyttö ei aiheuta suurta vaaraa ja joiden käyttö asianmukaisesti ohjeistettuna onnistuu hyvin.

Turvallisen ja rajatun valikoiman puitteissa voisi Suomessakin myydä päivittäistavarakaupoissa esimerkiksi lihas- ja nivelsärkyjen paikallishoitoon tarkoitetuttuja valmisteita, joitain vilustumislääkkeitä kuten kurkkukipuun tarkoitettuja imeskelytabletteja sekä limakalvoja kostuttavia nenätippoja ja -suihkeita. Myös joitain allergioiden, närästyksen ja ripulin hoitoon käytettäviä valmisteita, joditabletteja, haavojen ja hampaiden hoitoon sekä ihon desinfiointiin tarkoitettuja tuotteita voisi myydä turvallisesti apteekkien ulkopuolella.

– Ruotsissa apteekkien ulkopuolella myytäviksi sopiviksi itsehoitolääkkeiksi on luokiteltu pari tuhatta tuotetta, joista myynnissä apteekkien ulkopuolella on noin 300 tuotetta. Viranomaisten tarkistuksissa ei Ruotsissa ole löytynyt merkittäviä puutteita kauppojen itsehoitolääkkeiden myynnissä, Luoto kertoo.

Ainoa valmiste, jonka kauppamyynti on aiheuttanut keskustelua, on parasetamoli. Tanskassa kaupoissa myytävää pakkauskokoa on niiden osalta pienennetty. Ruotsissa valvontaviranomainen on esittänyt, että parasetamolia sisältävät tabletit siirrettäisiin vain apteekkimyyntiin, mutta muita parasetamolia sisältäviä tuotteita, kuten oraalisuspensiota ja poretabletteja saisi edelleen myydä päivittäistavarakaupoissa.

Monia keinoja varmistaa lääkitysturvallisuus kauppajakelussa

Itsehoitolääkkeiden myyntiä on vapautettu yli puolessa Euroopan maista, muun muassa Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Ruotsissa itsehoitolääkkeiden myynti edellyttää kaupoilta omavalvontasuunnitelmaa, ja viranomaiset valvovat toimintaa. Toisin kuin apteekeissa, itsehoitolääkkeet ovat kaupoissa ikärajavalvottavia tuotteita, joita ei myydä alle 18-vuotiaille.

– Suomessa voidaan huomioida muiden maiden kokemukset, ja lähteä liikkeelle maltillisella valikoimalla. Kaupoilla on hyvät omavalvonnan ja ikärajavalvonnan käytännöt, joiden pohjalle voidaan rakentaa itsehoitolääkkeiden edellyttämä valvonta ja lisäkoulutus. Myös kuluttajien ohjeistus ja neuvonta voidaan hoitaa vastuullisesti. Digitalisaatio avaa tähänkin uusia mahdollisuuksia, Kari Luoto huomauttaa.

Lääkeinformaation jakaminen ja neuvonnan järjestäminen kaupoissa voidaan toteuttaa esimerkiksi kosketusnäytöllisen inforuudun tai puhelinneuvonnan avulla. Puhelin- ja verkkoyhteyden kautta tarvittaessa saatava farmaseuttinen neuvonta on jo nyt käytössä apteekkien palvelupisteissä ja verkkoapteekeissa. Yleistyvä verkkokauppa tuonee jatkossa edelleen uusia toimintamalleja lääkitysturvallisuuden ja -neuvonnan varmistamiseen, ja näitä voidaan tarvittaessa hyödyntää myös päivittäistavarakaupassa.

Selvityksen päivittäistavarakaupan myytäväksi mahdollisesti soveltuvista turvallisista itsehoitolääkkeistä teki lääkealaan erikoistunut DRA Consulting Oy Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta. Neutraali ja objektiivinen tarkastelu tehtiin lääkitysturvallisuuden näkökulmasta. Selvityksen tueksi haastateltiin lääkealan keskeisiä toimijoita sekä koottiin eurooppalaisia kokemuksia maista, joissa itsehoitolääkkeiden myynti apteekkien ulkopuolella on sallittu.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0400 688 708, kari.luoto (a) pty.fi