Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi maaliskuussa 9,7 prosenttia


Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjujen* liikevaihto kasvoi maaliskuussa 9,7 prosenttia edellisvuodesta ja liikevaihdon arvoksi kirjattiin 592,2 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi maaliskuussa elintarvikkeiden tuoteryhmässä 13,6 prosenttia. Kodin- ja vapaa-ajan tuoteryhmässä liikevaihto kasvoi puolestaan 4,9 prosenttia, kun sen sijaan pukeutumisen tuoteryhmässä kertyi laskua 7,6 prosenttia vuodentakaisesta. Yhteensä käyttötavaroiden tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 1,5 prosenttia vuoden 2017 maaliskuuhun verrattuna.

– Myynnin kehitykseen vaikutti osaltaan pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna maalis-huhtikuun vaihteeseen, kun viime vuonna pääsiäinen oli huhtikuussa. Pääsiäinen on ruokakaupan toiseksi suurin sesonki ja sen ajoittuminen eri kuukausille näkyy myös tavaratalokaupassa etenkin ruuan myynnin kehityksessä maalis-huhtikuun aikana, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.

Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi 6,3 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 

Liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa elintarvikkeiden tuoteryhmässä 8,7 prosenttia. Kodin- ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto kasvoi samaan aikaan 3,1 prosenttia, kun taas pukeutumisen tuoteryhmässä liikevaihto supistui 3,2 prosenttia. Yhteensä käyttötavaroiden tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 1,4 prosenttia edellisvuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna.

– Käyttötavarakaupan piristyminen on erityisen ilahduttavaa. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana käyttötavarakauppa on saatu lupaavasti kasvu-uralle. Kuluttajien vahvan luottamuksen ja myönteisen talouskehityksen ylläpitäminen on tärkeää kotimaiselle kauppa- ja palvelusektorille, Kari Luoto painottaa.

Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa. Tavaratalokaupan myyntiluvuissa on mukana myös verkkokaupan myynti.

*Jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjut ovat: K-Citymarket, Prisma, Sokos, Stockmann, Tokmanni ja Minimani.

Lisätietoja: 

PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, aktuaari Seija Karttunen p. 029 551 2741

Liitteet:

Tavaratalokaupan liikevaihdon kehitys tuoteryhmittäin maaliskuussa 2018 ja 2017 kuvioina ja taulukkoina (pdf)

Tammikuusta 2018 lähtien tavaratalokaupan myyntiluvuissa ei ole Stockmann mukana elintarvikkeiden tuoteryhmän osalta. Tavaratalokaupan ja siihen sisältyvän elintarvikkeiden tuoteryhmän liikevaihdon arvon aikasarjoissa on tästä johtuen aikasarjakatkos vuosien 2017 ja 2018 välillä. Vuosimuutoksissa aikasarjakatkosta ei ole vaan muutos on huomioitu vuoden 2018 vertailutiedoissa.