Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi kesäkuussa 2,3 % vuodentakaisesta


Myyntitiedote
5.8.2013

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden kesäkuun vähittäismyynnin arvo oli 1 446,6 miljoonaa euroa, mikä oli 2,3 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa.

Päivittäistavarakaupan hintaindeksin* mukaan kaikkien päivittäistavaroiden hinnat kohosivat kesäkuussa 4,8 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat kohosivat edelleen voimakkaasti kasvun ollessa 6,3 prosenttia vuodentakaisesta. Käyttötavaroiden hinnat kallistuivat 2,3 prosenttia ja alkoholijuomien sekä tupakan hinnat 1,8 prosenttia vuotta aiemmasta. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos** eli inflaatio hidastui kesäkuussa 1,4 prosenttiin, kun se toukokuussa oli 1,6 prosenttia.

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi kesäkuussa eniten pienmyymälöissä, jotka lisäsivät myyntiään edellisvuoden kesäkuusta peräti 7,7 prosentilla. Muiden myymälöiden myynnin kasvu sen sijaan jäi huomattavasti maltillisemmaksi: myymäläpinta-alaltaan toiseksi pienimpien valintamyymälöiden myynti kohosi 3,4 prosenttia ja suurten supermarkettien myynti 2,7 prosenttia vuodentakaisesta. Alle kahden prosentin myynnin kasvun jäätiin hypermarketeissa, jotka lisäsivät myyntiään 1,6 prosenttia sekä pienissä supermarketeissa, joissa myynti kasvoi 0,8 prosenttia vuodentakaisesta.

Päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-kesäkuussa 3,8 prosenttia vuodentakaisesta

Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvoksi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kirjattiin 8 056,7 miljoonaa euroa, jolloin kasvua vuodentakaisesta kertyi 3,8 prosenttia. Myynnin kasvu oli voimakkainta isoissa myymälöissä: suurissa supermarketeissa lisäystä kertyi 5,2 prosenttia ja hypermarketeissa 4,9 prosenttia vuotta aiemmasta. Tammi-kesäkuun kehitys oli kohtalaisen reipasta myös pienmyymälöissä, joissa myynti kohosi liki 4 prosenttia vertailuajankohdastaan. Sen sijaan valintamyymälöissä ja pienissä supermarketeissa myynnin kasvu oli huomattavasti verkkaisempaa myynnin kasvaessa valintamyymälöissä 1,7 prosenttia ja pienissä supermarketeissa 1,6 prosenttia viime vuoden tammi-kesäkuusta.

Vuoden 2013 kesäkuussa oli 24 arkimyyntipäivää eli yksi päivä edellisvuoden kesäkuuta vähemmän. Myös tammi-kesäkuussa 2013 arkimyyntipäiviä oli yksi päivä viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän.

Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.

*Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.

**Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Tammikuusta 2013 alkaen kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jossa hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain.

Lisätietoja:
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, aktuaari Tiina Talvio p. 09 1734 2698

Liitteet:
Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin kehitys myymälätyypeittäin kesäkuussa 2012 ja 2013 kuvioina ja taulukkoina (pdf)

Päivittäistavarakaupan hintaindeksien kehitys kesäkuussa 2012 ja 2013 (pdf)