HoReCa-tukkukaupan joulukuun liikevaihto kasvoi 2,1 prosenttia vuodentakaisesta


Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* HoReCa-tukkukaupan joulukuun liikevaihdon arvoksi kirjattiin 162,3 miljoonaa euroa, mikä oli 2,1 prosenttia edeltävän vuoden joulukuuta enemmän.

Vuoden 2014 joulukuussa oli 20 toimituspäivää** eli kaksi enemmän kuin vuoden 2013 joulukuussa.

Vuoden 2014 liikevaihto väheni 0,9 prosenttia vuodesta 2013

HoReCa-tukkukaupan kumulatiivinen liikevaihto vuonna 2014 oli 1913,4 miljoonaa euroa, jolloin laskua edellisestä vuodesta kertyi 0,9 prosenttia. Edellisen kerran HoReCa-tukkukaupan liikevaihto on laskenut viisi vuotta sitten, vuonna 2009.

Yhteensä vuonna 2014 oli yhtä monta toimituspäivää** kuin vuonna 2013.

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen.

Tiedot ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa.

*Heinon Tukku Oy, Kespro Oy, Meira Nova Oy ja Wihuri Oy Aarnio

**Toimituspäiviin luetaan kalenterikuukauden arkipäivät (maanantai–perjantai) pl. arkipyhät. Joulukuussa arkipyhiä olivat 24.–26.12.2014.

Lisätietoja: 

PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708 

Tilastokeskus, aktuaari Milka Suomalainen p. 029 551 2912