In English | Palaute
-
Hae
     
 

Jouluruoka ostetaan viime tingassa

Joulu on ruokakaupan tärkein sesonki. Jouluruokien kauppa käy vilkkaasti joulukuun alusta lähtien, mutta suurin osa joulupöydän ruuista hankitaan vasta jouluviikolla. Jouluviikko jää tänä vuonna lyhyeksi, sillä aatto on keskiviikkona. Päivittäistavarakauppa kannustaa kuluttajia välttämään ruuhkia ja aloittamaan ruokaostokset hyvissä ajoin, joulua edeltävällä viikolla.

Suomalainen joulupöytä on perinteinen: joulun suosikkiruokia ovat kinkku, laatikot, salaatit sekä eri tavoin valmistettu kala. Tarjoiluun ei juuri kaivata muutosta: 63 % vastaajista ilmoitti Päivittäistavarakauppa ry:n ja Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n jouluruokaselvityksessä, ettei halua muuttaa mitään jouluruokailussaan. Selvityksessä tarkasteltiin myös joulun suosikkiruokien menekkiä Nielsen kuluttajapaneelin avulla. Vertailu perustuu vuoden 2007 tietoihin.

Kinkku on joulupöydän tärkein sesonkituote. 68% vuosittain myytävistä porsaan kinkuista hankitaan joulun alla. Suurin osa kinkuista ostetaan vasta jouluviikolla. Vuonna 2007 kinkkuja myytiin jouluviikolla 3 125 000 kiloa, eli 44% porsaan kinkkujen vuosimyynnistä.

Myös laatikot ja joulusalaatit hankitaan jouluviikolla. Vuosittain myytävästä rosollista ja sienisalaatista 71% myydään jouluviikolla. Laatikkoja ostettiin 1 115 000 kiloa, eli 54% laatikkojen vuosimyynnistä. Silli- ja silakkasäilykkeitä ostettiin jouluviikolla 216 000 kiloa. Graavattua ja savustettua kalaa hankittiin 198 000 kiloa.

Joulu on makeismyynnin sesonkiaikaa. 56% konvehtirasioiden ja 58% marmeladirasioiden vuosimyynnistä kertyy joulua edeltäviltä viikoilta. Toisin kuin muiden joulun ajan herkkujen, makeisten myynti ei painotu jouluviikolle, vaan niiden myynti kasvaa tasaisesti koko adventtiajan. Toinen koko joulusesongin tuote on glögi, jota myytiin viime vuoden joulukuussa 2488 000 litraa.

Jouluruokaselvityksen toteuttivat TNS Gallup Oy (Joulutraditiot-kysely) ja Nielsen (Jouluruokien myynti) Päivittäistavarakauppa ry:n ja Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n toimeksiannosta. Tutkimusaineisto traditioista kerättiin puhelinhaastatteluissa viikoilla 47-48. Vastaajina oli 1000 suomalaista.

Lisätietoja: tiedottaja Elina Sojonen, p. 040 746 42 72

Liitteet: Tutkimuksen luvut taulukkona (pdf)
Finfood: Joulun ruokatraditiot pitävät pintansa www.finfood.fi/joulutiedote

   

Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi