Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi syyskuussa 2,6 prosenttia edellisvuodesta

31.10.2017

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli syyskuussa 1 380,3 miljoonaa euroa, mikä oli 2,6 prosenttia enemmän kuin syyskuussa 2016.

Päivittäistavarakaupan hintaindeksin** mukaan päivittäistavaroiden hinnat pysyivät syyskuussa 2017 vuoden 2016 syyskuun tasolla (+0,0 %). Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat supistuivat 0,4 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 1,6 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat puolestaan nousivat 3,6 prosenttia vuodentakaisesta***. Indeksi kuvaa päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintojen kehitystä. Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos**** eli inflaatio oli syyskuussa 0,8 prosenttia. Elokuussa inflaatio oli 0,7 prosenttia.

– Syyskuussa pienten alle 400 neliöisten ruokakauppojen myynti väheni -6,3 % kun samaan aikaan koko päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 2,6 %. Jos Suomessa halutaan säilyttää koko maan kattava myymäläverkosto, on pienten myymälöiden kilpailukykyä vahvistettava. Tehokas keino vaikuttaa tähän on saada eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva alkoholilaki nopeasti voimaan esitetyssä muodossa. Uudistus ohjaisi asiakasvirtaa takaisin pieniin myymälöihin ja kasvattaisi samalla niissä tehtävää keskiostosta, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto painottaa.

Päivittäistavaroiden myynti laski syyskuussa 2017 pienmyymälöissä 1,6 prosenttia ja valintamyymälöissä 7,2 prosenttia verrattuna vuoden 2016 syyskuuhun. Sen sijaan pienissä supermarketeissa kasvua kertyi 7,1 prosenttia, suurissa supermarketeissa 5,7 prosenttia ja hypermarketeissa 2,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Päivittäistavaroiden myynti nousi 1,6 prosenttia tammi-syyskuussa

Päivittäistavaroiden myynti laski tammi-syyskuussa pienmyymälöissä ja valintamyymälöissä. Pienmyymälöissä myynti supistui 3,7 prosenttia edellisvuodesta ja valintamyymälöiden osalta laskua kertyi 4,8 prosenttia. Sen sijaan pienissä supermarketeissa myynti kohosi 3,6 prosenttia, suurissa supermarketeissa 4,1 prosenttia ja hypermarketeissa 1,9 prosenttia edellisvuoden tammi-syyskuuhun verrattuna.

Päivittäistavaroiden hinnat laskivat tammi-syyskuussa yhteensä 0,2 prosenttia vuoden 2016 vastaavasta ajanjaksosta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat laskivat tammi- syyskuussa 1,1 prosenttia. Myös käyttötavaroiden hinnat supistuivat 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholijuomien ja tupakan hinnat sen sijaan nousivat 4,5 prosenttia***.

– Useamman vuoden jatkunut päivittäistavarakaupan hintojen lasku on vuonna 2017 hidastunut ja alkusyksyn aikana pysähtynyt. Myynnin kehitys on ollut viimeisen kuuden kuukauden aikana hyvä. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu loppuvuonna ja heijastuu myös alalle tärkeään joulukauppaan, Kari Luoto toteaa.

Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen. Tiedot ilmoitetaan arvonlisäverollisina.

*Tilastossa mukana olevat jäsenyritysten ketjut ovat: K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market (mukaan lukien entiset Siwat ja Valintatalot), Neste K -liikenneasemat ja muut K-ruokakaupat, Alepa, Sale, Prisma, S-market ja ABC, Lidl, Stockmann, Tokmanni, M-ketju, Minimani sekä R-kioski.

**Päivittäistavarakaupan hintaindeksi kuvaa elintarvikkeiden, alkoholittomien juomien, mietojen alkoholijuomien, tupakan, kodin kulutustavaroiden, nikotiinivalmisteiden, vitamiinien, puutarhatarvikkeiden, sisäkasvien ja -kukkien, lemmikkieläintuotteiden, sanoma- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden sekä kauneudenhoitotuotteiden hintakehitystä.

***Tupakkaveroa on korotettu vuosien 2016–2017 aikana 1.1.2016, 1.7.2016, 1.1.2017 ja 1.7.2017.

****Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa ostettujen tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä ja sitä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Kuluttajahintaindeksi on ketjuindeksi, jossa hyödykekoria ja painoja päivitetään vuosittain. Tilastokeskus on tarkistanut tammikuun 2016 alussa kuluttajahintaindeksin hyödykekorin ja uudistanut painorakenteen sekä siirtynyt käyttämään uutta perusvuotta 2015=100.


Lisätietoja:
PTY, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, yliaktuaari Anna Mustonen p. 029 551 3651

Liitteet:

  • Päivittäistavaroiden vähittäismyynnin kehitys myymälätyypeittäin syyskuussa 2016 ja 2017 kuvioina ja taulukkoina (pdf)