In English | Palaute
-
Hae
     
 

Kuluttajatutkimuskeskuksen selvitys: arvonlisäveron alennus siirtyi kuluttajahintoihin

Tiedote
29.3.2010

Hallitus oli ohjelmassaan sitoutunut alentamaan elintarvikkeiden arvonlisäverotasoa viidellä prosentilla 17 prosentista 12 prosenttiin. Päätös aiheutti runsaasti keskustelua ja epäilyksiä siitä, nostaako kauppa ja samalla koko elintarvikeketju elintarvikkeiden hintoja ennen arvonlisäveron alentamista ja meneekö alennus lopulta täysimääräisesti kuluttajan maksamiin hintoihin.

Päivittäistavarakauppa piti epäilyjä aiheettomina, koska toimiala oli toiminut esimerkillisesti ruoan kuluttajahintojen osalta myös EU:n jäsenyyden ja euron käyttöönoton yhteydessä. Päivittäistavarakauppa ry pyysi 23.5.2008 päivätyllä kirjeellään työministeri Tarja Cronbergilta ministeriön ja kuluttajaviranomaisten toimia "elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksen kuluttajahintoihin siirtymistä ja muita kansantaloudellisia vaikutuksia koskevan seurantajärjestelmän luomiseksi".

Kuluttajatutkimuskeskus aloitti hintaseurannan työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta lokakuussa 2008.

Kauppa valmistautui 1.10.2009 toteutettuun arvonlisäverokannan laskuun käynnistämällä yrityksittäin laajat koko kaupan toimintaketjua koskevat valmistelut. Tavoitteena oli, että kauppa pystyy teknisesti laskemaan elintarvikkeiden kuluttajahintoja 5 prosenttiyksikön alennusta vastaavasti 4,3 prosenttia heti 1.10.2009 alkaen.

Kauppa onnistui tavoitteessaan. Laajassa selvityksessä päädyttiin johtopäätökseen, että elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus siirtyi sellaisenaan kuluttajahintoihin. Tutkimuksen tulokset hintaseurannan ajalta eivät myöskään tukeneet väitteitä siitä, että kauppa olisi nostanut hintoja ennen alennusta ja korvannut korotukset veron alennuksella. Hinnat lähtivät tutkimuksen mukaan laskuun jo ennen veron alennusta.

Hallitus on päättänyt vuoden 2010 heinäkuusta alkaen voimaan tulevasta yleisen arvonlisäverokannan nostamisesta yhdellä prosenttiyksiköllä. Elintarvikkeiden arvonlisäverokanta nousee tuolloin 13 prosenttiin. Ravintolapalveluiden arvonlisäverokantaa puolestaan lasketaan samanaikaisesti 22 prosentista 13 prosenttiin. Päivittäistavarakauppa pitää tärkeänä, että elintarvikkeiden hintaseurantaa jatketaan.

Päivittäistavarakauppa pitää kaupassa myytävien elintarvikkeiden arvonlisäverokannan korottamista 13 prosenttiin väliaikaisena kompromissiratkaisuna. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on alentaa päivittäistavarakaupassa myytävien elintarvikkeiden arvonlisäverotaso EU-maiden keskiarvotasolle 7 prosenttiin.

Päivittäistavarakauppa ry viittaa lopuksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n helmikuussa julkistettuun työ- ja elinkeinoministeriön tilaamaan tutkimukseen "Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus", jossa syyksi ruoan korkeaan hintaan Suomessa todetaan korkea arvonlisävero ja yleinen kustannustaso, maatalouden heikko tuottavuus ja kaupan sääntely. Päivittäistavarakauppa pitää välttämättömänä, että työ- ja elinkeinoministeriö lähtisi tutkimuksin selvittämään paitsi tapahtuvaa ruoan hintakehitystä myös kaupan sääntelyn vaikutuksia kaupan tuottavuuteen, lähikauppaverkoston kilpailuasemaan sekä ulkomaisen kilpailun vähäisyyteen.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Osmo Laine, Päivittäistavarakauppa ry, p. 0500 448 986

   

Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi