| ||
Ruoan reaalihintataso laski merkittävästi vuoden 2009 lopulla19.1.2010 Tilastokeskuksen elintarvikkeiden kuluttajahintaindeksien kehitysluvuista vuoden 2009 lopulla voidaan todeta elintarvikkeiden hintojen laskun olevan suurempi kuin arvonlisäverokannan laskun 1.10.2009 vaikutus. Elintarvikkeiden osuus kulutusmenoista on pienentynyt entisestään. (Liite, Kuluttajahintaindeksi) Kuluttajan saama hyöty on hintaetuakin suurempi, koska EU-jäsenyyden aikana valikoimat ovat kolminkertaistuneet, jalostusaste noussut vaikka ruoan reaalinen hintataso on jäsenyyden ensimmäisen vuoden tasolla. Kuluttaja on suurin voittaja Suomen EU-jäsenyyden aikaisessa elintarvikepolitiikassa. Ruoan hintojen nousu on ollut Suomessa muuta Eurooppaa vähäisempääEurostatin tilasto marraskuulta 2009 puolestaan kertoo, että ruoan hintojen nousu vuodesta 2005 alkaen on ollut Suomessa vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa ja muissa EU-maissa. Suhteessa muuhun hintatasoon ruoan hintataso onkin Suomessa Euroopan edullisimpien maiden joukossa. (Liitteet, kuvat 1 ja 2) Päivittäistavarakaupan kannattavuus laski vaikka ruoan kuluttajahintataso nousiTilastokeskuksen yritysten tilinpäätöstilastot vuodelta 2008 osoittavat, että ruoan kuluttajahintatason nousu ei ole hyödyttänyt päivittäistavarakauppaa. Päivittäistavarakaupan kannattavuus jatkoi vuoden 2002 tasosta 3,5 % alkanutta laskuaan ja oli vuonna 2008 noin 2,2 %. (Liite, kuva 3) Liitteet: Lisätietoja: |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |