| ||
Jouluruokatutkimus: ruoan joulukauppa alkaa tänä viikonloppunaTiedote 10.12.2009 Jouluruokatutkimus 2009 osoittaa, että tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat hinta, laatu ja kotimaisuus. Hinnan ja laadun merkitys on kasvanut ja kotimaisuuden merkitys vähentynyt vuoteen 2007 verrattuna. Myös tuoreuden, perinteen ja tutun ostopaikan merkitys on noussut. Jouluruokaan käytetään kokonaisuudessaan noin 160 milj. euroa, mikä on noin 19% koko joulukaupasta. Yli kolmasosa (38%) suunnittelee 2-3 viikkoa ennen joulua, mitä joulupöydässä tarjotaan, mutta 16% vastaajista suunnittelee joulupöydän antimet vasta muutamaa päivää ennen joulua. Jouluruokien ostopaikoista useimmin käydään hyper- ja supermarketeissa. Molempien osuus on kasvanut verrattuna edellisiin tutkimuksiin. Valintamyymälöissä käydään edellisvuosia hieman harvemmin. 38 prosenttia vastaajista käyttää jouluruokiin alle 150 euroa (vuonna 2007 43 %). 32 % käyttää 150-250 euroa kuten vuonna 2007. Yli 250 euroa jouluruokiin käyttää 23% vastaajista (vuonna 2007 18%). Yhä harvempi kertoi jouluruokiin käytettävän rahamäärän kasvavan - aiempaa useampi kertoi rahamäärän pysyvän ennallaan. Rahamäärän pienenemiseen vaikuttaa muun muassa ruoan arvonlisäveron aleneminen. Ruoan arvonlisäveron alenemisella ei näytä olevan suurta vaikutusta jouluruokaostosten määrään. Jouluruokatutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Päivittäistavarakauppa ry:n, Ruokatieto Yhdistys ry:n sekä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimeksiannosta. Tutkimusaineisto kerättiin puhelinhaastatteluina viikolla 47. Kohderyhmänä olivat kotitalouden päivittäistavaraostoista vastaavat, 15-79 -vuotiaat suomalaiset. Ruokatieto Yhdistys ry:n tiedote aiheesta Päivittäistavarakauppa ry:n osuuden kysymykset ja tulokset (pdf) Lisätietoja: Osmo Laine, 0500 448 986 |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |