| ||
Aukioloaikojen vapauttamisella tuetaan matkailuaTiedote 31.12.2008 Ensi sunnuntain poikkeusaukiolo on merkki siitä, että aukiolon merkitys talouden elvytyksen ja turismin kannalta on ymmärretty. Talvi- ja kevätkuukausina kauppa ja matkailu kärsivät siitä, ettei sunnuntaikauppaa sallita Suomessa. Päivittäistavarakauppa ry on PAM:n Ann Selinin kanssa samaa mieltä siitä, että poikkeuslupien sijasta liikeaikalakia on selkeytettävä. Sunnuntaiaukiolon laajentaminen nopealla aikataululla hyödyttäisi matkailun ja kaupan lisäksi myös ravintoloita ja muita palveluja. Sunnuntaiaukiolon vapauttamisella voidaan elvyttää kysyntää ja torjua taantumaa. Suomalaisten aukioloaikojen ongelmat turistien kannalta ovat tiedossa myös lähtömaissa: mm. Pietarin kauppakamari on arvostellut venäläisten ostosmatkailua haittaavaa aukiololainsäädäntöä. Matkailua on kuitenkin kehitetty yksipuolisesti matkailuelinkeinojen kannalta, vaikka kaupan merkitys matkailussa on erittäin tärkeä. Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt vähittäiskaupan myymälöille luvan poikkeukselliseen aukioloon sunnuntaina 4.1.2009 klo 12-21 välisenä aikana Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Kotkassa, Imatralla ja Lappeenrannassa. Aukiololla halutaan lisätä matkailijoiden ostosmahdollisuuksia, sillä vuodenvaihteessa Suomessa on erityisen paljon venäläisiä turisteja. |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |