| ||
Tupakkatuotteiden esillepano PTY:n jäsenyrityksissä Lausunto 17.2.2009 PTY katsoo, että tässä tilanteessa on kohtuutonta vaatia kaupalta investointeja uusiin myyntilaitteisiin tupakkatuotteiden esillepanon ja tupakkatuotteiden mainonnallisuuden perusteella, koska tupakkapoliittisen työryhmän loppuraportti voi tuoda muutoksia tupakan esillepanoon, jotka tekisivät kaupan nyt tekemät investoinnit tyhjiksi. Mikäli kauppaa nyt vaaditaan muuttamaan esillepanoon liittyviä järjestelyitä, niitä varten tarvittaisiin riittävä siirtymäaika. PTY haluaa lisäksi neuvotella seuraavista neljästä esillepanoa ja mainontaa koskevista kohdista, joista Valvira on tehnyt toimialaa kuulematta tupakkalakiin viitaten tulkintoja, jotka eivät näkemyksemme mukaan kuitenkaan perustu voimassaolevaan lainsäädäntöön. 1) Tuotteiden esillepano myyntitelineissä, jotka ovat laajasti käytössä Neuvottelu edellä esitetyistä avoinna olevista asioista on tärkeää, koska markkinaoikeudessa oli vuoden 2007 lopussa käsiteltävänä tapaus, jossa STTV ja asian vastapuolena ollut yritys sopivat riidan ennen markkinaoikeuden ratkaisua, joten asioihin ei saatu lopullista lainvoimasta ratkaisua. PTY on valmis hyväksymään seuraavat esillepanoa ja mainontaa koskevat ohjeistukset: 1) yksittäisen tuotteen hintaa korostetaan jollain tavalla PTY on valmis päivittämään PTY:n laatimaa tupakan myynnin omavalvontaansa ja tekemään siihen yhdessä tarpeelliseksi katsottavat muutokset. Osmo Laine |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |