In English | Palaute
-
Hae
     
 

Luonnos sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden vähittäismyynnin omavalvontasuunnitelmasta

Lausunto
17.2.2009

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Päivittäistavarakauppa ry:n kommentteja otsikkoasiasta. Päivittäistavarakauppa ry (PTY) kiittää ja esittää seuraavaa:

2 § 1 momentti kohta 3
Kohdassa esitetään, että omavalvontasuunnitelman tulisi sisältää selvitys siitä, miten uusien työntekijöiden perehdytys toteutetaan palvelussuhteen alussa sekä kaikkien työntekijöiden osaamisen kertaaminen toteutetaan vähintään vuosittain.

Esitämme ensisijaisesti kursivoidun kohdan poistamista asetuksesta, sillä vaatimus on hankala ja kallis toteuttaa. PTY on toteuttanut ikärajavalvottavien tuotteiden myyntiä
koskevan koulutusohjelman, ikärajapassin, myymälähenkilökunnan tietotaidon ylläpitämiseksi ja tukemiseksi. Arviolta 40 000 kaupan työntekijää suorittaa tämän kattavan koulutuspaketin vuoden 2009 aikana. Hyvä omavalvontaan perehdyttäminen ja omavalvonnan tietojen säännöllinen ylläpitäminen ja päivittäminen, ongelmatilanteiden läpikäyminen henkilökunnan kanssa sekä ikärajapassin suorittaminen riittävät työntekijöiden osaamisen kertaamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Esitämme toissijaisesti seuraavaa muotoilua kohdalle: selvitys siitä, miten uusien työntekijöiden perehdytys toteutetaan palvelussuhteen alussa sekä miten työntekijöiden osaamista ylläpidetään. PTY:n omavalvontaohjeistuksessa todetaan seuraavaa henkilökunnan perehdytyksestä ja vastuuhenkilön roolista:
Vastuuhenkilön tulee varmistaa, että jokainen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin osallistuva tietää velvoitteensa sekä huolehtia siitä, että ilmoitus tupakkatuotteiden myyntikiellosta on asiakkaiden nähtävillä. Vastuuhenkilön tulee myös seurata jatkuvasti myyntipaikan henkilökunnan suhtautumista velvoitteeseensa, tarkastaa säännöllisesti omavalvontakirjaukset ja huolehtia tarvittaessa siitä, että menettelytavat kerrataan yhdessä koko henkilökunnan tai erikseen nuorille tupakkatuotteita myyneiden kanssa. Vakinaisen henkilökunnan, sijaisten ja määräaikaisen henkilökunnan tulee perehtyä tähän tupakan myynnin omavalvontasuunnitelmaan osana koulutustaan.

2 § 1 momentti kohta 6 ja 3 § 1 momentti kohta 4
2 §:n 1 momentissa esitetään, että omavalvontasuunnitelman tulee sisältää suunnitelma omavalvontasuunnitelman ylläpidosta ja omavalvonnan ja omavalvontasuunnitelman toimeenpanon vuosittaisesta arvioinnista ja kehittämisestä. 3 §:n 1 momentin mukaan kirjauksia tulisi tehdä omavalvonnan toimeenpanon ja sen tuloksellisuuden seurannasta ja vuosittaisesta arvioinnista ja omavalvonnan kehittämisestä.

Esitämme, että edellä mainittuihin kohtiin lisätään seuraava lause: Ketjumaisesti toimivissa yrityksissä omavalvonnan kehittäminen ja sen toteutuksen seuranta ja arviointi voidaan toteuttaa keskitetysti. PTY:n laajassa käytössä olevaa omavalvontaohjeistusta

ylläpidetään ja kehitetään jatkuvasti keskitetysti PTY:n omavalvontatyöryhmässä. PTY:n jäsenyritykset saavat myymälöidensä omavalvonnasta tietoa omavalvonnan tietopankin kautta, jonka perusteella omavalvontaa ja sen toimeenpanoa kehitetään ja arvioidaan omavalvontatyöryhmässä säännöllisin väliajoin. Omavalvontasuunnitelman kehitys- ylläpito- ja arviointityö myymälässä on lisäksi käytännössä mahdoton toteuttaa. Esitetyn lauseen lisääminen asetukseen vähentäisi kuntavalvojien tulkintamahdollisuutta asetuksesta mahdollistaen keskitetyn kehitystyön.

3 § 1 momentti kohta 1
Kohdan mukaan omavalvonnan kirjauksia tulisi tehdä kaikkien työntekijöiden osaamisen kertaamisesta.

Viittaamme aikaisemmin lausuttuun 2 § 1 momentin kohtaan 3 osaamisen kertaamisesta vähintään vuosittain ja esitämme kohdan "kaikkien työntekijöiden osaamisen kertaaminen" poistamista asetuksesta.

3 § 2 momentti
2 momentin mukaan kirjaukset tulee pitää myyntipaikan työntekijöiden nähtävänä.

Emme edelleenkään näe tätä vaatimusta perustelluksi tai tarpeelliseksi. PTY:n jäsenmyymälät ottavat parhaillaan käyttöön omavalvonnan tietopankkia, johon nämäkin kirjaukset tallennetaan. Tietopankkiin annetaan käyttäjätunnukset niille, jotka osallistuvat omavalvonnan kirjaamiseen ja omavalvontasuunnitelman laatimiseen. Myymälän omavalvonnasta vastaava henkilö seuraa omavalvontakirjauksia ja ottaa tarvittaessa asioita esille työntekijöiden kanssa. Myymälän omavalvontatietoja hyödyntävät myös kauppaketjut ja kaupparyhmät omavalvonnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Myös ketjujohto voi puuttua myymälän toimintaan, jos omavalvonnassa havaitaan puutteita ja se poikkeaa muista vastaavista myymälöistä.

Tämä vaatimus poikkeaisi lisäksi muusta omavalvontavelvoitteista, esim. elintarvikkeiden omavalvontavelvoitteesta, jossa ei vaadita kirjauksien pitoa nähtävillä.

Myymälöissä tupakan omavalvontaa koskevista asioista tiedottaminen sekä henkilökunnan omavalvontaan perehdyttäminen ovat myymälän omavalvonnan vastuuhenkilön vastuulla (ks. kursiivi edelliseltä sivulta). Kohtien 1 ja 3-4 vaadittujen kirjausten asettaminen työntekijöiden nähtäville esimerkiksi myymälän ilmoitustaululle ei ole tarkoituksen mukaista, sillä ne saattavat hukkua muiden ilmoitusten joukkoon eikä siten tieto niistä mene perille. Esitämme siis, että kohta "ja ne tulee pitää myyntipaikan työntekijöiden nähtävänä" poistetaan asetuksesta.

Kunnioittavasti

PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA RY

Osmo Laine
toimitusjohtaja

   

Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi