| ||
Ympäristöministeriön työryhmä unohti kuluttajat ja kilpailunTiedote 25.9.2009 Ympäristöministeriön asettaman kaupan sijainnin ohjauksen arviointityöryhmä ei esitä kaupan suuryksikkörajan nostamista 2000 k- m2:stä. Päivittäistavarakauppa on jo kauan esittänyt rajan nostamista lisäämään kilpailua kotimaisille ja ulkomaisille toimijoille päivittäistavarakaupan kilpailun kannalta keskeisessä supermarket-kokoluokassa. Alle 2000 k-m2 päivittäistavarakauppa ei myöskään riitä kooltaan tarjoamaan nykyajan kuluttajan haluamia tavaravalikoimia. Vaikka työryhmä ei esitä muutosta suuryksikön nykyiseen kokorajaan, se pitää selvitystä kokorajan muutoksesta tarpeellisena. Päivittäistavarakauppa ry haluaakin kiirehtiä kokorajaselvityksen tekemistä ja pitää tärkeänä, että asia otetaan kotimarkkinoiden keskeisenä kysymyksenä koko hallituksen käsiteltäväksi ja selvityksen tekemiseen osallistuu myös kilpailu- ja kuluttaja-asioista vastaava työ- ja elinkeinoministeriö. Työryhmä esittää byrokratian lisäämistä kaupan rakentamiseen, mikä johtaa ennen pitkää kauppapaikkojen vuokrien nousuun ja siitä johtuvaan kustannusten ja tavaroiden hintojen nousuun. Viime aikoina on jälleen moitittu kauppaa julkisuudessa kalliista ruoasta ja vaadittu lisää kilpailijoita Suomen keskittyneeseen päivittäistavarakauppaan. Ympäristöministeriön työryhmä on kuitenkin sivuuttanut kilpailun ja toiminnan vapauden merkityksen kaupan tuottavuuden ja kustannustehokkuuden kehitykselle. Päivittäistavarakaupan ryhmät ovat jo kauan halunneet sijoittua yhdyskuntarakennetta tukien. Työryhmä ei ole kuitenkaan esittänyt, miten kauppapaikkojen saatavuutta ja niiden logistista saavutettavuutta keskustoissa voitaisiin parantaa ja miten kauppapaikkojen hintatasoa voitaisiin alentaa. Työryhmä ei ole nähnyt, että Suomessa on päivittäistavarakaupassa asiakkaiden kannalta toimiva palveluverkko, jossa eri myymälätyypeillä on oma roolinsa. Tätä kuvaa parhaiten se, että eri myymäläkokoluokkien osuus myynnistä on säilynyt samana viimeiset 20 vuotta. Työryhmä ajattelee virheellisesti ja kuluttajan edun vastaisesti, että säätelemällä suurten myymälöiden rakentamista varmistetaan lähikaupan säilyminen. Työryhmä ei ole sen sijaan halunnut lainkaan käsitellä lähikaupan myynnin ja kannattavuuden kannalta relevanttia kysymystä Alkon sijoittumisen vaikutusta päivittäistavaroiden ostovoiman siirtymiseen monopolin yhteydessä oleviin suurempiin myymälöihin. |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |