| ||
Juhannus on kesän ruokakaupan tärkein juhla - Tänä vuonna myös tavaratalokaupan alennusmyynnit alkoivat juhannuksenaTiedote 18.6.2009 Juhannus on päivittäistavarakaupalle kesän tärkein juhlasesonki. Juhannus aloittaa grillikauden ja kesäisten vapaa-ajan tarvikkeiden myynnin. Tänä vuonna kuluttajaa hemmotellaan juhannuksena myös hinnoilla, koska monet tavarataloketjut aloittivat alennusmyyntinsä jo ennen juhannusta. Koko kesän kestävä kaupan sunnuntaiaukiolo lisää kuluttajan ostomahdollisuuksia juhannusviikonloppuna. Juhannusruokailun perusta on grillaaminen. Varhaisvihannesten sesonki lisää niiden kulutusta voimakkaasti. Juhla-ateria alkaa varhaisperunoilla ja sillillä. Grilliin ostetaan makkaraa tai kotimaista sikaa, nautaa ja broileria. Jälkiruoaksi maistuvat varhaismansikat ja jäätelö. Juomina suositaan olutta, kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia. Juhannuksen ruokaostoksista pääosa on tehty jo keskiviikkona 17.6., jonka myynti on ylittänyt jälleen viikon suurimman normaalin myyntipäivän eli perjantain myynnin. Myös torstai 18.6. on erittäin vilkas kauppapäivä. Juhannusaattona pääosa juhannuksen viettäjistä on jo mökeillään, mutta ruokaostoksia täydennetään paikallisella tarjonnalla. Juhannusaattona eli perjantaina 19.6. kaupat saavat olla auki klo 7-13 välisenä aikana, rajoitus ei koske kioski- huoltamo- ja haja-asutusalueiden kauppaa. Lauantaina 20.6. kaupat pysyvät kiinni edellä mainituin poikkeuksin. Sunnuntaina 21.6. kaikki kaupat saavat olla auki klo 12 - 21, kuten kaikkina kesäsunnuntaina 30.8. asti. Lisätietoja: PTY, toimitusjohtaja Osmo Laine, P. 0500 - 448986 |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |