Tupakan myynnin näkyvän esilläpidon kielto aiheuttaisi kaupalle lisäkustannuksia ja heikentäisi erityisesti pienten lähikauppojen ja kioskien kilpailuasemaa
Tiedote
27.04.2009
Sosiaali- ja terveysministeriö on peruspalveluministeri Paula Risikon johdolla valmistelemassa eduskunnalle hallituksen lakiesitystä tupakkatuotteiden myynnin näkyvän esilläpidon kielloksi, vaikka esilläpitokiellolla ei ulkomaisten kokemusten mukaan ole osoitettu olevan tupakkatuotteiden kulutusta vähentävää vaikutusta. Sen sijaan ulkomaiset kokemukset osoittavat, että esilläpitokielto heikentäisi kilpailullisesti eniten pienten lähikauppojen ja kioskien asemaa. Kun kuluttaja ei näe myymälässä tuotteita, hän uskoo etsimänsä tuotteen löytyvän varmimmin suuresta myymälästä ja tupakkaostojen mukana siirtyy yleensä koko ostoskorin hankinta pienestä myymälästä. Vastaavasti tupakkamerkkien keskinäisessä kilpailussa esillepanokiellosta hyötyisivät eniten suurimmat kansainvälisessä mediassa esillä olevat brändit.
Pienet lähimyymälät ja kioskit pakotettaisiin investoimaan kassojen yhteydessä oleviin suljettuihin myyntitelineisiin, jotka hidastavat asiakaspalvelua ja aiheuttavat työkustannusten kasvua ja suuremmat myymälät joutuisivat investoimaan joko samoihin myyntitelineisiin tai automaatteihin. Esilläpitokielto aiheuttaisi kaupalle kokonaisuudessaan kymmenien miljoonien lisäinvestoinnit ja työvoimakustannusten kasvun, mikä puolestaan vaikuttaisi kaupan kaikkia kuluttajia koskevaan hintatasoon.
Myös Palvelualojen ammattiliitto PAM suhtautuu kielteisesti näkyvän esilläpidon kieltoon, koska kustannusten lisäksi uudistus aiheuttaisi ongelmia työn sujuvuuteen, ergonomiaan ja työturvallisuuteen kaupan alalla.
Päivittäistavarakauppa ry näkee, että sosiaali- ja terveysministeriön tupakan näkyvää esilläpitokieltoa koskeva lakiesitys on perusteeton ja tarpeeton ja se aiheuttaa kaupalle ja kuluttajille kohtuutonta haittaa. Tämän vuoksi esilläpitoa koskevasta lakiesityksestä, kuten muista tupakkalakiin aiotuista tupakan myyntiin liittyvistä myyjille ja yrityksille aiheutuvista kohtuuttomista seuraamuksista, tulee ehdottomasti luopua.
Päivittäistavarakauppa ry esittää edelleen, että tupakan esilläpitoa koskevat ohjeet tulisi antaa sosiaali- ja terveysministeriön sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran antamalla ohjeistuksella, jota toteutettaisiin kaupan omavalvonnalla. Päivittäistavarakauppa on jo usean vuoden ajan turhaan pyytänyt ohjeistuksia sosiaali- ja terveysministeriöltä ja Valviran edeltäjältä Tuotevalvontakeskukselta.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Osmo Laine, puhelin 0500 448 986