Kauppakassitutkimus tuo tietoa kuluttajavalintojen tueksi
Suomen ympäristökeskuksen Optikassi-tutkimus tarkastelee kauppakassien elinkaaren ilmastovaikutuksia. Kierrätysmuovikassi osoittautui ilmaston kannalta edullisimmaksi. Paperikassi, muovikassi ja kangaskassi olivat ilmastovaikutuksiltaan lähes tasoissa. Heikoimmin menestyi biohajoava muovikassi.
Tutkimus osoittaa kassivalintojen ilmastovaikutusten koostuvan monista tekijöistä. Valmistustavan lisäksi kuluttajan tapa käyttää kassia sekä paikalliset ratkaisut jätteenhuollossa ja energiantuotannossa vaikuttavat merkittävästi siihen, miten paljon kassi ilmastoa kuormittaa.
- Ei ole yhtä, yksiselitteisesti oikeaa kassityyppiä. Siksi kauppa tarjoaa jatkossakin kuluttajille valikoiman erilaisia kasseja. Tutkimuksen tulokset tuovat kaupalle ja kuluttajille hyödyllistä tietoa kassien valinnasta, käytöstä ja kierrättämisestä, toteaa johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä.
Päivittäistavarakauppa osallistuu muovikassien kierrätykseen.
- Kokemukset ovat olleet positiivisia. Näkisimme mielellämme järjestelmän laajenevan nykyistä nopeammin. Muovikassien keräyksellä saadaan talteen raaka-ainetta kierrätysmuovikassien valmistukseen, kertoo Nieminen.
Lisätietoja:
johtaja Ilkka Nieminen p. 0500 422 216
Muovikassi kiertoon: www.m uovikassikiertoon.fi